Oululainen tehdas valmistaa ainoana maailmassa joitakin lääkeaineita – tuotantoon kahden viikon häiriö - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Oululainen tehdas valmistaa ainoana maailmassa joitakin lääkeaineita – tuotantoon kahden viikon häiriö

Oulussa toimiva Fermion kuuluu Orion-konserniin.

Oulussa toimiva Fermion kuuluu Orion-konserniin.

Julkaistu: 9.12.2019 16:26

Lääkkeitä ja lääkeaineita on toimitettu asiakkaille ennakkoon lakon varalta.

Teollisuusliiton julistamat lakot ovat alkaneet aktiivisesti Oulussa. Esimerkiksi Nokian Ruskon tehtailta lakossa on noin 95 prosenttia melkein 2 500 työntekijästä. Lääketehdas Fermionin Oulun tehtaan sadasta työntekijästä on lakossa noin 80.

Lääkevalmistaja Orionin omistaman Fermionin Oulun tehtaalla tuotannon alasajo alkoi jo hyvissä ajoin ennen lakkoa. Oulussa valmistetaan kemiallisesti lääkeaineita, joita käytetään muun muassa sydän- ja verisuonitautien, syövän ja psyyken hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä.

Oulun tehtaan tuotanto on nyt kokonaan pysähdyksissä. Tehtaan toimintaa aletaan käynnistää uudelleen torstaina 12.12.

– Kokonaisuudessaan lakon aikainen seisaus, viime viikon puolivälissä alkanut alasajo sekä lakon jälkeinen ylösajo Oulun tehtaalla vievät vähintään kaksi viikkoa, kertoo Fermionin Oulun tehtaanjohtaja Kari Koivisto.

Koiviston mukaan pitkä tuotantokatkos saattaa vaikuttaa maailmalla lääkeaineiden saatavuuteen viiveellä. Tuotteita on kuitenkin pyritty toimittamaan asiakkaille Suomeen ja ulkomaille ennakkoon.

– Oulun lääkeainetehdas valmistaa ainoana maailmassa tiettyjä lääkeaineita ja joissain lääkeaineissa on erittäin suuri markkinaosuus maailmanlaajuisesti. Toistaiseksi kuluttajilla ei ole syytä mihinkään paniikkiin, ja teemme kaikkemme, ettei häiriöitä lakosta huolimatta tulisi. Toki kannamme huolta potilaista, jos lakon vaikutukset pitkittyvät, Koivisto sanoo.

Nokia Solutions and Networksin Ruskon tehtailta töihin jäi maanantaina tulematta yli 95 prosenttia työntekijöistä, arvioi ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Risto Lehtilahti.

Nokian Ruskon yksikössä on noin 2 500 työntekijää. Heistä vajaat 2 000 kuuluu ylempiin toimihenkilöihin.

– Ylemmät toimihenkilöt eivät ole tottuneet tällaiseen, mutta nyt he ovat ottaneet tilanteen tosissaan. Olen positiivisesti yllättynyt, että niin moni on jäänyt kotiin, Lehtilahti toteaa.

Maanantaina alkaneet laajat lakot seisauttavat työt monissa teknologiateollisuuden ja kemian alan työpaikoissa sekä sahoilla ja vaneriteollisuudessa. Keskiviikkoon saakka kestävissä lakoissa on mukana jopa 100 000 työntekijää.

Teollisuusliiton lisäksi lakkoon menivät myös ylempiä toimihenkilöitä edustava YTN sekä ammattiliitto Pro. Kolmepäiväistä lakkoa seuraavat Metsäteollisuuden julistamat työnsulut, jotka toteutuvat 12.12. alkaen ja kestävät kuusi vuorokautta.

Teollisuusliiton julistamien lakkojen vaikutus näkyy ennen kaikkea vientiteollisuudessa, jonka tärkein edustaja on Teollisuusliiton kanssa neuvotteleva Teknologiateollisuus.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta