Kuntarahoitus: Suomen kuntatalous heikkenee yleistä taloustilannetta rajummin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kuntarahoitus: Suomen kuntatalous heikkenee yleistä taloustilannetta rajummin

Julkaistu: 4.12. 2:52

Maailmantalouden suhdannekuoppa ei ole toistaiseksi tarttunut kovinkaan voimakkaasti Suomeen, kertoo Kuntarahoituksen tuore suhdannekatsaus.

Positiiviset yllätykset saivat Kuntarahoituksen nostamaan kuluvan vuoden kasvuennustetta 1,1 prosentista 1,6 prosenttiin.

Kuluvan vuoden keskivaiheilla yksityinen kulutus oli erittäin vahvaa. Tänä vuonna osa veronpalautuksista maksettiin keskellä vuotta.

Kuntatalouden tila on sen sijaan heikentynyt kuluvana vuonna voimakkaasti yleiseen taloustilanteeseen verrattuna.

Tiedotteen mukaan kuntien tilinpäätökset vuoden 2019 osalta tulevat olemaan huonoimmat vuonna 1997 käyttöönotetun kuntien kirjanpidon historiassa.