Teollisuusriidan sopu kariutui – työnantaja varoittaa: lakoilla satojen miljoonien hintalappu - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Teollisuusriidan sopu kariutui – työnantaja varoittaa: lakoilla satojen miljoonien hintalappu

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle saapuu valtakunnansovittelijan toimistoon 29. marraskuuta.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle saapuu valtakunnansovittelijan toimistoon 29. marraskuuta.

Julkaistu: 3.12. 9:41

Teknologiateollisuus on arvioinut joulukuussa uhkaavien lakkojen tuottamia taloudellisia menetyksiä, jotka ovat sen mukaan mittavia.

Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät toimihenkilöt YTN uhkaavat teknologiateollisuutta lakoilla 9. joulukuuta alkaen. Työtaisteluja on luvassa myös mekaaniseen metsäteollisuuteen ja kemianteollisuuteen.

Toteutuessaan lakot aiheuttaisivat Teknologiateollisuuden mukaan alan yrityksille suuria tappioita. Suurimmat vaikutukset tuotantoon olisi Teollisuusliiton lakolla.

– Yksistään teknologiateollisuudessa tuotantomenetykset olisivat satojen miljoonien eurojen suuruusluokassa kolmen lakkovuorokauden ajalta, tiedotteessa todetaan.

Teknologiateollisuudessa työtaistelu-uhan piirissä on kaikkiaan noin 60 000 työntekijää ja toimihenkilöä. Lakonuhat koskettavat 85 yritystä ja 200 toimipaikkaa.

Tästä määrästä Teollisuusliiton ilmoittaman lakonuhan piirissä on noin 21 000 työntekijää.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Turja Lehtonen Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvotteluissa 29. marraskuuta.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Turja Lehtonen Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton neuvotteluissa 29. marraskuuta.

Teollisuusliitto hylkäsi maanantai-iltana valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoehdotuksen. Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton kiista koskee enää palkankorotusprosentteja, sillä osapuolet ovat päässeet sopuun muista asioista ennen sovittelua.

– Sovittelua jatketaan sitten, kun osapuolilla on valmius liikkua näkemyksissään sovun aikaansaamiseksi, Piekkala jatkaa.

Teollisuusliitto ilmoitti asiasta myös Twitterissä maanantaina:

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle pitää tilannetta erittäin valitettavana:

– Teollisuusliiton päätös oli suuri pettymys. Työmarkkinoilla tarvitaan pikimmiten vastuullinen päänavaus, joka tukee kustannuskilpailukykyä ja työllisyyttä. Työllisyyden kehitys riippuu pitkälti siitä, millaisia ratkaisuja työmarkkinoilla tehdään. Sovintoehdotus olisi parantanut kustannuskilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä, Helle sanoo.