Tuhat sähkömiestä uhkaa mennä lakkoon ensi viikolla – taustalla harvinainen kiista - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tuhat sähkömiestä uhkaa mennä lakkoon ensi viikolla – taustalla harvinainen kiista

Sähköliitto uhkaa aloittaa neliviikkoisen lakon 5.12.

Sähköliitto uhkaa aloittaa neliviikkoisen lakon 5.12.

Julkaistu: 30.11. 16:07

Työriitaa soviteltiin keskiviikkona tuloksetta, uutta aikaa ei ole sovittu.

Sähköliitto uhkaa aloittaa neliviikkoisen lakon 5. joulukuuta. Se koskisi 12 työnantajaliitto Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritystä. Lakkoon menisi tuhatkunta sähkömiestä.

Alunperin neliviikkoisen lakon piti alkaa 21. marraskuuta. Työ- ja elinkeinoministeriö päätti valtakunnansovittelijan esityksestä, että se lykkää Sähköliiton lakon mahdollista alkamista 5. joulukuuta.

Ministeriö perusteli päätöstään sillä, että työnseisaus kohdistuisi yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin ja vahingoittaisi yleistä etua eikä kiistakysymysten ratkaisemiseen ole riittävästi aikaa ennen työnseisauksen alkamista. Viimeksi ministeriö on turvautunut siirtämiseen kaksi vuotta sitten Ammattiliitto Pron lentoalan lakon yhteydessä.

Ministeriön päätös perustuu työriitojen sovittelusta annettuun lakiin.

Sähköliitto ja Teknologiateollisuus sovittelivat työriitaa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan johdolla keskiviikkona 27.11. Piekkala katsoi, ettei voi jättää sovintoesitystä vielä tässä vaiheessa. Uutta sovitteluaikaa ei sovittu.

Julkisuudessa on noussut esiin poikkeuksellisen muhkea lakkoavustus, jonka Sähköliitto aikoo maksaa lakossa oleville jäsenilleen mahdollisen lakon aikana. Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että kahdeksan tunnin vuoroja tekevät saavat lakon aikana työpäiviltä 200 euroa päivässä, kolmivuorossa 12 tunnin työpäivää tekeville lakkoavustus on 300 euroa.

Katso tästä lista lakonalaisista yrityksistä.

Sähköliitto haluaa oman edustuksen

Nykytilanteen taustalla ovat syksyn 2017 tapahtumat. Teollisuuden sähköalan työntekijöiden työehdot sisällytettiin Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton keskinäiseen työehtosopimukseen. Tuolloin Sähköliitto menetti oman Teknologiateollisuuden kanssa neuvottelemansa tesin alalla.

Kolmen liiton kesken valtakunnansovittelijan sovintoesityksen pohjalta syntyi kokonaisuus, jossa sovittiin sähköliittolaisten asemasta työpaikoilla.

Sähköliitto on ilmoittanut lakosta, koska se haluaa jäsenilleen oman edustuksen työpaikoille eikä Teknologiateollisuus ole ollut halukas hyväksymään vaatimusta. Työnantajaliiton mukaan olisi kummallista, että kolmannen liiton luottamusmies tulkitsisi Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden tessiä työpaikoilla.

– Työehtosopimusjärjestelmän kannalta ei ole mahdollista, että jonkin muun liiton kuin työehtosopimuksen solmineen liiton edustaja toimii luottamusmiehenä, tulkitsee Teollisuusliiton solmimaa sopimusta ja käyttää itsenäistä sopimisvaltaa työpaikalla, Teknologiateollisuuden tiedotteessa todetaan.

Sen sijaan työnantajat esittivät perjantaina oman ratkaisuehdotuksensa kiistaan. Teknologiateollisuus suosittelee jäsenyrityksilleen, että Sähköliiton paikallisesti valittava edustaja voi tietyin edellytyksin toimia luottamusmiehen asiantuntija-apuna työpaikan neuvottelu- ja kehittämistilanteissa.

– Näin voidaan varmistaa tieto sähköalan työhön liittyvistä erityiskysymyksistä. Järjestely edellyttää, että Teollisuusliittoon kuuluva luottamusmies ja työnantaja sopivat asiasta, tiedotteessa sanotaan.

Lauantaihin mennessä Sähköliitto ei ollut julkisesti kommentoinut ehdotusta.

Sähköliitto ja Teollisuusliitto kalistelleet sanansäilää

Työriidassa on myös vankka järjestöpoliittinen ulottuvuus. Sähköliitto ja Teollisuusliitto ovat käyneet julkisuudessa sanasotaa. Sähköliiton mukaan Teollisuusliitto ei ole tukenut sitä tarpeeksi pyrkimyksissään.

– Työtaistelutoimien taustalla vaikuttaa se, että Teknologiateollisuus on saanut Teollisuusliitosta hyvän kumppanin pyrkimyksilleen laajentaa työehtosopimuksensa soveltamisalaa ja ajaakseen Sähköliiton pois neuvottelupöydistä, Sähköliiton tiedotteessa kerrotaan.

Teollisuusliitto on kiistänyt väitteet siitä, ettei se olisi tukenut Sähköliiton tavoitteita neuvotteluissa Teknologiateollisuuden kanssa.

Perjantaina Sähköliitto ilmoitti kuitenkin, että se osallistuu Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksissä Teollisuusliiton ilmoittamaan lakkoon. Se alkaa maanantaina 9. joulukuuta ja päättyy keskiviikkona 11. joulukuuta.

Työtaisteluun osallistuvat niissä Teollisuusliiton lakon piiriin kuuluvissa yrityksissä työssä olevat Sähköliiton jäsenet, jotka eivät ole jo 5. joulukuuta alkavaksi ilmoitetun Sähköliiton oman työtaistelun piirissä.

Sähköliitto uhkaa aloittaa neliviikkoisen lakon 5.12.

Sähköliitto uhkaa aloittaa neliviikkoisen lakon 5.12.