Levin mökkitragedia sai ison välittäjän vaatimaan palovaroittimia kaikkiin asuinhuoneisiin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Levin mökkitragedia sai ison välittäjän vaatimaan palovaroittimia kaikkiin asuinhuoneisiin

Julkaistu: 22.11. 20:00

Kustannuksiltaan mistään suuritöisestä asiasta ei ole kyse, yhtiöstä todetaan.

Mökkien vuokravälittäjä Lomarengas alkaa vaatia, että sen kautta vuokrattavien mökkien kaikkiin asuinhuoneisiin asennetaan palovaroittimet.

– Olemme sitä jo suositelleet pitkään. Nyt se muuttuu määräykseksi, sanoo Lomarenkaan markkinointipäällikkö Pekka Huttunen STT:lle.

Päätös perustuu Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) suositukseen. Otkes julkaisi perjantaina tutkintaselostuksensa Levillä huhtikuussa tapahtuneesta mökkipalosta, jossa kuoli kolme alaikäistä lasta.

Tulipalo syttyi hirsirakenteisen lomamökin olohuoneen lattialämmityksestä. Otkesin mukaan syttymistilassa ei ollut palovaroitinta, ja mökin muiden palovaroittimien määrä tai toimintakunto jäi epäselväksi.

Levin turmamökkiä ei ollut vuokrattu Lomarenkaan kautta. Yhtiön välityksellä mökkejään vuokraa 2 500 omistajaa. Heillä on yhteensä noin 4 000 mökkiä. Yhtiö tulee asettamaan asennustöille konkreettisen aikarajan, mutta sitä ei ole vielä päätetty.

– Meillä on talvisesonki tulossa. Itse ainakin näkisin niin, että nämä asiat pitää olla hoidettuna ennen kuin talvilomat alkavat, Huttunen sanoo.

– Kustannuksiltaan ja asennustöiltään mistään suuritöisestä asiasta ei ole kyse.

Omavalvontaa ja tarkistuksia

Yhtiön toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola huomauttaa, ettei yhtiö ole viranomainen, joka voisi määrätä virallisia sanktiota määräyksen rikkomisesta.

Yritys tulee silti seuraamaan, että vaatimus täytetään. Monet mökkien omistajat ovat asentaneet lisähälyttimiä jo aiemmin yrityksen suosituksen pohjalta, Olkkola sanoo.

– Hyvin pitkälti tämä perustuu omavalvontaan, mutta hyvin todennäköisesti me ja palonviranomaiset tulemme tekemään myös tarkastuksia, ainakin hiihtokeskuksissa, Huttunen lisää.

Otkes suositti myös määräyksiä, jotka vaativat opastamaan lomailijoita vuokramökkien turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Lomarengas pohtii reagoivansa suositukseen, vaikkei siitä tulisi viranomaismääräystä.