Toimelias insinööri asensi itse kaksionsa sähköt – asiantuntijan kauhistuttavat kuvat: kylpyhuone turvallinen vain kumisaappaat jalassa

Kaksionsa remontoinut rakennusinsinööri teki asunnostaan hengenvaarallisen. Mies pisti keittiönsä uusiksi ja teki sähköasennuksia, jotka olivat vastoin rakennusmääräyksiä.

Kylpyhuoneen valaisin ja valaisinpistorasia oli asennettu niin lähelle suihkua, että paljain jaloin kosteissa tiloissa liikkuminen olisi huonoimmillaan voinut johtaa hengenlähtöön.

Asunto oli niin vaarallinen, että sähkötarkastuksen tehnyt tarkastaja määräsi sähkölaitteet käyttökieltoon palovaaran vuoksi. Kumisaappaat jalassa kylpyhuone oli käyttäjälleen turvallinen, asiantuntija arvio.

Erikoiset sähköviritykset paljastuivat, kun insinööri myi asuntonsa. Kaupasta riideltiin käräjä- ja hovioikeudessa, ja myyjä hävisi jutun. Loppulaskuksi tuli lähes 40 000 euroa. Insinöörillä on hyvä maine - hänet on palkittu työpaikallaan hyvästä työturvallisuudesta.

Kylpyhuoneen pistorasiallinen valaisin oli liian lähellä suihkua.

Huoneisto on Pohjois-Helsingissä 1980 -luvulla rakennetussa talossa. Se vaihtoi omistajaa 162 000 eurolla kolme vuotta sitten. Kaupan teki välittäjä.

Ostajana oli nainen, jonka sähköteknikkoisä ymmärsi asunnon ongelmat. Koko totuus sähkövirityksistä ei kuitenkaan paljastunut heti, vaan sitä mukaa, kun asuntoa kunnostettiin.

Liesi tuli seinästä ulos vain 19 senttiä – asukas ei päässyt edes siivoamaan lieden taustaa eikä alustaa.

Lieden asennus oli erikoinen. Se tuli vain 19 senttiä ulos asennuskolostaan. Sitä ei voinut edes irrottaa paikaltaan ennen kuin purki kaksi alakaappia. Myyjä oli keittiöremonttia tehdessään siirtänyt lieden alkuperäiseltä paikaltaan toiseen paikkaan.

Rakennusinsinöörin työnäyte miten lieden kaapeli sijoitetaan alakaappien taakse.

Asianpesukone ja liesituuletin saivat sähkön keittiön työpöytävalon pistorasiasta jatkojohdoilla. Pöytävaloa oli maadoittamaton.

Asianpesukoneelle tarkoitettu pistorasia löytyi liesiliitännän muutostyön yhteydessä ja se oli oikosulussa – ruuvi oli osunut johtoon. Johtoja oli asennettu ilman suojausta kaakeleiden alle - asennus oli hengenvaarallinen.

Astiapesukoneen yläpuolella olevan työpöytävalaisimen pistorasioista oli saatu jatkojohdoilla virtaa sekä astianpesukoneeseen että liesituulettimeen. Viritys on laiton.

Astianpesukone oli liitetty keittiön työpöytävalaisimeen jatkojohdolla, jonka jatkopistorasia oli allaskaapissa jätevaunun takana.

Jääkaapin liitosjohto oli jätetty yläkaapin taakse. Jos halusi puhdistaa jääkaapin alustan oli ensin irrotettava yläkaappi. Jääkaapin liitosjohto oli vääränlainen ja toteutus palovaarallinen.

Keittiön pistorasioita ei ollut maadoitettu, vaikka talon rakentamisajankohdan määräykset sitä edellyttivät.

Makuuhuoneesta löytyi erikoisuus - pistorasiaan oli asennettu maadoitettu peitelevy silikonilla, mutta rasian rungossa ei edes ollut maadoitusliitäntää.

Olohuoneen yhtä pistorasiaa lukuun ottamatta kaikissa muissa pistorasioissa oli sanomista.

Isä ihmetteli jo ennen kaupantekoa, miksi sähkökeskuksesta puuttui yksi sulake ja kansi. Välittäjä kertoi, että isäntä otti aina sulakkeen pois, koska tarkkana miehenä halusi säästää sähköä.

Jääkaappia ei niin vain siirretään paikaltaan: pistotulppa on jäänyt yläkaapin taakse.

Sähkökeskuksesta heränneiden kysymysten vuoksi isä vaati tarkastuksen tekemistä, mikä osoittautui viisaaksi ratkaisuksi.

Asennuksista paljastui lukuisia virheitä, vaarallisia asennuksia ja puutteita. Useita jatkojohtoja oli piilotettu rakenteisiin.

Remonttia oli mahdoton tehdä ja sähköjä uusia ilman keittiökaluisteiden purkamista. Huoneistosta paljastui myös pieni vesivahinko.

Myyjällä ei ollut esittää tekemistään sähkötöistä käyttöönottotarkastuspöytäkirjaa, joka on pakollinen.

Myyjä oli poistanut kattovalopisteiden ripustuskannet ja jättänyt jännitteisiä osia suojaamatta. Jakorasiat olivat ilman kansia ja sähköjohtojen päät roikkuivat sellaisenaan katosta.

Uusi omistaja vaati noin 24 000 euron vahingonkorvauksia ja hinnanalennusta kanteella Helsingin käräjäoikeudessa. Summassa oli 10 000 euroa muuton viivästymisestä. Hän vaati myös noin 17 000 euron oikeudenkäynti- ja todistelukuluja.

Ostajan mielestä asunto ei vastannut sitä mitä kaupanteossa oli sovittu. Jos hän tiesi missä kunnossa asunto todella oli ei kauppoja olisi tehty.

Makuuhuoneesta löytyi sähkötöiden erikoisuus: pistorasian kantena on maadoitettu peitelevy, mutta pistorasian rungossa ei ole maadoitusliitäntää. Kansi oli kiinnitetty silikonilla koska ruuvien paikat eivät kohdennu.

Myyjä kiisti kanteen ja vaati omia noin 10 000 euron oikeuskulujaan ostajalta.

Myyjä huomautti, että ostaja olisi voinut tarkastaa sähköt ennen kaupan allekirjoittamista. Hän arveli, että ostaja oli tarkkaan miettinyt asiaa ja vaati sen vuoksi kauppakirjasta poistettavaksi huoneiston kunnon tarkastusta koskevan ehdon.

Myyjän näkemys oli, että sähköistyksen puutteet oli huomioitu jo hinnassa ja piti asunnon kuntoa hyvänä.

Hän kertoi, ettei ollut kaikkia asennuksia tehnyt itse, vaan jotkut olivat alkuperäisiä. Hän myönsi, että asennuksiin olisi pitänyt ottaa ammattimies, mutta rahapulan vuoksi tuli tehtyä itse.

Myyjä vähätteli töiden suuruutta ja kummasteli niiden kalleutta. Hänen arvionsa mukaan työt olisi saanut tehtyä parissa päivässä.

Käräjäoikeus totesi kaikki sähköasennukset yhtä pistorasiakytkentää lukuun ottamatta virheellisiksi. Myyjällä ei ollut pätevyyttä töiden tekemiseen, mutta hän kuitenkin teki ne. Oikeuden mukaan virheet olisi huomattu, jos töistä olisi tehty käyttöönottotarkastus.

Käräjäoikeus tuomitsi myyjän maksamaan ostajalla noin 14 000 euron hinnanalennuksen ja vahingonkorvauksen ja 9 800 euroa oikeuskuluista.

Käräjäoikeuden toukokuussa tekemän ratkaisun myyjä vei edelleen hovioikeuteen, ja ostaja teki vastavalituksen.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua ainoastaan oikeudenkäyntikulujen osalta. Myyjän on maksettava ostajan kuluista 9 800 euron sijasta 11 000 euroa.

Sähkötöissä pihistäminen tuli myyjälle kalliiksi. Lasku loppusumma on lähes 40 000 euroa myyjän omien oikeuskulujen kanssa.

Vaikka myyjä määrättiin maksamaan osa ostajan oikeuskuluista, jäi ostajalle siitä huolimatta yli 10 000 euron kulut maksettavaksi. Hovioikeuden osalta kumpikin maksaa omat kulunsa.

Muutosta hovioikeuden tiistaina antamaan ratkaisuun on mahdollista hakea valittamalla korkeimpaan oikeuteen, jos se myöntää valitusluvan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?