Pentti peri huonokuntoisen sukutilan – remonttirahat valuvat kiinteistöveroon: ”Näillä on vain negatiivista arvoa” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pentti peri huonokuntoisen sukutilan – remonttirahat valuvat kiinteistöveroon: ”Näillä on vain negatiivista arvoa”

Sata vuotta vanha hirsirakennus on tyhjillään ja huonossa kunnossa Nurmijärvellä.

Julkaistu: 20.11.2019 6:55

Pietilän perimä maatila on huonossa kunnossa. Purkaminen olisi järkevintä, mutta se tulisi liian kalliiksi.

Taloussanomat uutisoi tiistaina, että kiinteistöverotusta ollaan uudistamassa. Verotusarvojen halutaan vastaavan paremmin rakennusten käypien arvojen kehitystä. Valtiovarainministeri Mika Lintilän mukaan asumattomat ja huonokuntoiset rakennukset pitäisi huomioida nykyistä paremmin kiinteistöverotuksessa.

Vantaalainen Pentti Pietilä peri noin 25 vuotta sitten isovanhempiensa ja vanhempiensa pienen maatilan Nurmijärvellä. Pihapiirissä on kaksi asuinrakennusta ja pari talousrakennusta. Toinen asuinrakennuksista on noin sata vuotta vanha, toinen on rakennettu 1958.

Maapohja ja rakennukset olivat pitkään vuokralla. Nyt uudempi talo on ollut tyhjillään kaksi vuotta, vanhempi rakennuksista on vieläkin pidempään.

Pietilä kuvaa rakennuksia todella huonokuntoisiksi. Taloissa pitäisi tehdä kymmenien tuhansien eurojen perusteelliset remontit ennen kuin niissä voisi asua. Siksi hän ei ole halunnut ottaa uusia vuokralaisia.

Pietilällä menee vuosittain taloista maksua yhteensä 350 euroa, josta kiinteistöveron ja maapohjan kiinteistöveron osuus on noin 250 euroa. Hänestä on kohtuutonta, että tällaisista purkukelpoisista rakennuksista täytyy maksaa kiinteistöveroa ja muita maksuja.

– Näillä rakennuksilla on kiinteistövälittäjän arvion mukaan tosiasiassa vain negatiivista arvoa. Kiinteistöverosta voisi hyvin asuinkelvottomien talojen kohdalla luopua tai ainakin antaa helpotuksia.

Sähköliittymän ylläpito maksaa vuodessa noin 140 euroa. Hän ei ole sitä halunnut vielä irtisanoa, koska tarvittaessa sähköverkkoon uudelleen liittyminen voi maksaa tuhansia euroja.

Purkaminen tulisi kalliiksi

Pietilän mukaan purkaminen olisi järkevin ratkaisu, mutta yksi asuinrakennuksista on kivitalo ja kokonaisuuteen kuuluu myös kivirakenteinen navetta. Hän arvelee, että siksi purkaminen tulisi liian kalliiksi.

Pietilä sanoo harkinneensa myös myyvänsä kiinteistökokonaisuuden tai osan siitä mutta ei ainakaan vielä ole ryhtynyt toimeen.

– Olen jo kertaalleen maksanut perintöveron kiinteistöstä. Myynnissä tavallaan joutuisin maksamaan luovutusverovoittona sen uudelleen, kun kiinteistön arvo maapohjan osalta on noussut.

– Perilliseni joutuisivat vielä kolmannen kerran maksamaan perintöveron, kun saamaani myyntituloa perintöverotettaisiin.