Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan mukaan isoja asiakysymyksiä on vielä ratkaisematta ja neuvottelut saattavat kestää tänäänkin myöhään iltaan.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan mukaan isoja asiakysymyksiä on vielä ratkaisematta ja neuvottelut saattavat kestää tänäänkin myöhään iltaan.

Julkaistu: 18.11. 13:07

Valtakunnansovittelijan luona käytävien neuvottelujen odotetaan tänään kestävään myöhään.

Postin lakkoneuvottelut jatkuvat jälleen valtakunnansovittelijan toimistossa. Työntekijöitä edustava PAU ja työnantajapuolen Palta neuvottelivat viimeksi eilen sunnuntaina pitkälle iltaan.

– Toivotaan, että voitaisiin jatkaa hyvässä hengessä siitä mihin eilen jäätiin, totesi Tuomas Aarto, Paltan toimitusjohtaja.

– Toivoisin, että voitaisiin päästä eteenpäin myös niissä isoissa kysymyksissä, mitä on vielä paljon pöydällä.

Myös PAU:n puheenjohtajan Heidi Niemisen mukaan edistystä on tapahtunut.

– Ennen kuin kaikki asiat on ratkaistu, niin kaikki asiat ovat auki, Nieminen sanoo.

– On vaikea lähteä yksilöimään asioita, sillä en halua vaarantaa neuvottelutilannetta, kun olemme kuitenkin päässeet eteenpäin.

–Toivoisin, että muut liitot voisivat malttaa mielensä ja jättää meille työrauhan tänne sovittelijan toimistoon, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi ennen maanantain neuvottelujen alkua.

–Toivoisin, että muut liitot voisivat malttaa mielensä ja jättää meille työrauhan tänne sovittelijan toimistoon, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto totesi ennen maanantain neuvottelujen alkua.

Aarto toivoo, että neuvotteluissa päästäisiin mahdollisimman pian siihen pisteeseen, että valtakunnansovittelija voi jättää oman ehdotuksensa.

– Tavaraa ja työtä on vielä paljon tehtävänä, joten en osaa ennakoida milloin se tulee kyseeseen, Aarto sanoo.

Myös valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan mukaan isoja asiakysymyksiä on vielä ratkaisematta ja neuvottelut saattavat kestää tänäänkin myöhään iltaan.

Aarton mukaan tällä viikolla jo alkaneet tukilakot eivät ole lisänneet kuitenkaan painetta neuvotteluun.

– Eivät ne mitään erityistä painetta luo, mutta totta kai kiihtyvät tukilakkoilmoitukset ovat harmittava asia, ja toivoisin, että muut liitot voisivat malttaa mielensä ja jättää meille työrauhan tänne sovittelijan toimistoon, Aarto totesi.

Osapuolet eivät halunneet kertoa, mistä asioista oli jo päästy sopuun, ja mitkä tarkemmin ottaen ovat vaikeimmat suuret kysymykset.

Palta hakee suuria muutoksia PAU:n työehtosopimukseen, joka työntekijäpuolen mukaan merkitsisi työntekijöille reiluja palkanalennuksia.

Yksi vaikeimmista kysymyksistä liittyy Aarton mukaan 700 paketti- ja verkkokauppatyöntekijään, jotka Posti on syyskuusta alkaen siirtänyt Posti Palvelut Oy:hyn. Samalla työntekijät siirtyivät Teollisuusliiton työehtosopimuksen alle. PAU:n mukaan Posti haluaa käytännössä leikata palkkoja jopa 40 prosenttia, ja PAU haluaakin Posti Palvelut Oy:hyn siirretyt työntekijät takaisin PAU:n sopimuksen piiriin.

– Pakettilajittelupuolen työntekijöitä koskevat asiat eivät lähtökohtaisesti ole meidän neuvottelujemme kohteena, Aarto toteaa.

– Työntekijäpuoli on koplannut nämä kaksi asiaa yhteen, mutta tämä toinen yritys ei ole Paltan jäsen, joten minulla ei ole toimivaltaa sen yhtiön asioihin.