Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

Vaikeasti täytettäviä työpaikkoja oli muun muassa tukkukaupan alueella. Kuvituskuva.

Vaikeasti täytettäviä työpaikkoja oli muun muassa tukkukaupan alueella. Kuvituskuva.

Julkaistu: 15.11. 11:40

Avoimien paikkojen määrä väheni teollisuudessa ja kaivostoiminnassa, kasvoi informaation ja viestinnän parissa.

Heinä-syyskuussa avoimista työpaikoista aiempaa useampi oli vaikeasti täytettäviä, selviää Tilastokeskuksen tiedoista.

Suomessa oli vuoden kolmannella neljänneksellä 48 500 avointa työpaikkaa, mikä on noin 1 500 enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten.

Paikoista vaikeasti täytettäviä on tänä vuonna ollut runsaat 32 000, mikä oli kaksi kolmasosaa avoimista paikoista. Vuoden takaisesta määrä kasvoi runsaalla 5 000:lla, ja vaikeasti täytettävien paikkojen osuus kaikista avoimista työpaikoista kasvoi kymmenen prosenttiyksikköä.

Työpaikkoja, jotka olivat työnantajien mukaan vaikeasti täytettäviä, oli paljon esimerkiksi rakennusteollisuudessa sekä tukku- ja vähittäiskaupan alalla.

Vaikeasti täytettävien osuus ennätyskorkealla

Vaikeasti täytettävien työpaikkojen osuus on korkeimmillaan sitten vuoden 2013, jonka alusta asti Tilastokeskuksella on asiasta vertailukelpoista tietoa. Edellisillä vuosineljänneksillä osuus on ollut korkeintaan 60 prosenttia, kertoo yliaktuaari Minna Wallenius Tilastokeskuksesta.

– Se osuus on noussut tässä viime vuosina, kun avoimien työpaikkojen määrä muutenkin on kasvanut.

Walleniuksen mukaan ei ole suoraan havaittavissa mitään erityistä syytä, miksi kaksi kolmasosaa työpaikoista on nyt vaikeasti täytettäviä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kyselyyn työnantajille. Tiedonkeruussa on mukana noin 2 500 toimipaikkaa.

– Emme kysy työnantajilta, minkä tyyppisiä vaikeuksia tarkalleen on tai mistä he ovat heidän nähdäkseen johtuneet. Eikö ole saatu hakemuksia, eikö hakijoiden osaaminen ole vastannut odotuksia tai muuta tällaista.

Työtä tarjolla isoimmissa toimipaikoissa

Kaikkien avointen työpaikkojen osuus kasvoi toimipaikoissa, joissa työskentelee vähintään 10 työntekijää. Pienemmissä toimipaikoissa avointen työpaikkojen määrä laski.

Avoimista työpaikoista neljä viidesosaa oli yksityisellä sektorilla. Osuus oli samansuuntainen kuin vuosi sitten, johon verrattuna nähtiin kolmen prosenttiyksikön nousu.

Kuntien tai kuntayhtymien tarjoamien työpaikkojen määrä lähes tuplaantui 6 000:een. Sen sijaan valtion tarjoamien paikkojen määrä suurin piirtein puolittui 600:aan.

Avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi Uudellamaalla, mutta laski muualla Etelä-Suomessa sekä Länsi-Suomessa. Pohjois- ja Itä-Suomessa määrässä oli pientä kasvua.

Toimialoittain mitattuna eniten avoimia paikkoja oli vuodentakaiseen tapaan kaupan sekä kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemustoiminnan parissa. Vaikeasti täytettävien paikkojen osuus on kuitenkin ryhmässä kasvanut, Wallenius kertoo.

Työpaikkoja avautui määrällisesti eniten informaation ja viestinnän alalla sekä väheni eniten teollisuudessa ja kaivostoiminnassa.