Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ministeri Paatero syytti Postia rikkureiden käytöstä lakon aikana – työnantajan edustaja puolustautuu: ”Vuokratyön esteet poistuivat jo 2015!”

Julkaistu: 14.11. 10:27, Päivitetty 14.11. 10:43

Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n toimitusjohtaja Tuomas Aarto muistuttaa, että Posti käyttää vuokratyövoimaa normaalitilanteessakin.

Postin lakko jatkuu eivätkä neuvottelut ole vielä tuoneet ratkaisua tilanteeseen. Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd) ilmoitti tiistaina ohjeistaneensa Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi.

– Selvitämme asiaa ja tiedotamme tämän päivän aikana asiasta, Posti Groupin viestintäjohtaja Piia Kumpulainen kertoo Ilta-Sanomille.

Paateron mukaan omistajan vaatimuksien toteuttamista käydään torstaina tarkemmin läpi Postin johdon kanssa.

– Valitettavasti tällä hetkellä ei ole muuta kerrottavaa, Postin Kumpulainen sanoo.

Työnantaja Paateron lausunnosta: Posti käyttää vuokratyövoimaa normaalitilanteessakin

– Ymmärsin niin, että ministeri Paatero neuvottelee asiasta Postin johdon kanssa tänään. Ministerin kannanotto on kyllä epätavallinen siinä mielessä, että Posti käyttää vuokratyövoimaa normaalitilanteessakin, eikä tätä määrää ole tarkoitus lakon vuoksi ylittää, Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n toimitusjohtaja Tuomas Aarto kertoo Ilta-Sanomille.

– Tuntuisi oudolta, jos vuokratyöntekijöiden asemaa pitäisi heikentää menossa olevan lakon takia, hän sanoo.

Aarto korostaa, että vuokratyötä tekevillä on oikeus tehdä töitä.

– Vuokratyön esteet poistuivat Postin työehtosopimuksesta jo vuonna 2015! Lakkoja ei pyritä murtamaan vuokratyövoiman avulla, hän korostaa.