Posti mainostaa rekrytointitapahtumaa keskellä lakkoa

Postin lakon alkuun osui jo toinen yhteensattuma, huomenna alkava jakelijoiden rekrytointitapahtuma. Tänään on selvitelty myös pakettikeskukseen aitaan tullutta aukkoa.

Posti jakoi Facebookissa tietoa lakon aikaisesta rekrytointitapahtumastaan.

Lakon rampauttama Posti käynnistää suuren rekrytointitapahtuman yhtiön uudessa Box-tilassa Helsingissä. Tapahtuma alkaa huomenna tiistaina mahdollisimman hankalaan aikaan, sillä tänään maanantaina alkoi postilaisten lakko, jonka pelätään jatkuvan pitkäänkin.

Se vaikuttaa jakeluun, käsittelyyn ja kuljetukseen.

– Tule kuulemaan Postin tarjoamista työtehtävistä ja piipahtamaan vaikka myös pikahaastattelussa kertomassa itsestäsi lisää! rekrytointitapahtuman Facebook-sivut houkuttavat.

Työntekijöitä rekrytoidaan jakelussa sekä varhais- että perusjakeluun. Postilla on muutoinkin avoimet ovet joka perjantai ja työhaastatteluun pääsee suoraan. Posti on syksyllä käyttänyt myös rekrypakua, joka liikkuu siellä missä ihmiset, eli esimerkiksi ostoskeskuksissa ja rekrymessuilla.

– Rekrytoimme koko ajan uusia työntekijöitä. Pääpaino on nyt sanomalehdenjakajissa, jotka eivät ole lakon piirissä. Sanomalehdenjakajista on jatkuva pula ja siksi rekrytointikin on jatkuvaa, Postin viestintäjohtaja Piia Kumpulainen ilmoitti sähköpostilla.

Rekrytointipaikka on Helsingin keskustassa ja avattu vasta marraskuun alussa, siksi tapahtuma järjestetään nyt siellä.

– Tila on varattu jo hyvissä ajoin ennen kuin lakosta oli tietoa.

– Postilla on useita toimintoja, jotka eivät kuulu lakon piiriin. Yksi näistä toiminnoista on sanomalehdenjakelu. Rekrytointi on olennainen ja päivittäinen osa tämän toiminnon mallikasta hoitamista.

Posti tarjoaa verkkosivujensa mukaan varhaisjakelussa työtä keskimäärin 3,5 tuntia yössä. Palkka on 8,98 euroa tunti. Yölisä on 80 senttiä.

Kutsu tilaisuuteen oli julkaistu Postin jakelun rekrytointi -nimisellä Facebook-sivulla, ja päivitys oli kerännyt alleen useita kymmeniä, monin paikoin kriittisiä kommentteja. Maanantaina alkuillasta päivitystä ei kuitenkaan enää löytynyt kyseiseltä sivulta.

Aidan aukko kuumentaa tunteita

Postilakko hidastaa huomattavasti koko maan tavara- ja tietoliikennettä. Sunnuntaina postilaisia edustava PAU tiedotti, että se aikoo pidentää lakkoa aiemmin ilmoitetusta kahdesta viikosta jopa kuukauteen. Silloin lakko kestäisi 8. joulukuuta saakka.

Lakko kattaa noin 10 000 työntekijää. Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasojan mukaan eniten lakko vaikuttaa paperipostiin, jonka sumaa kyetään selvittelemään vasta lakon päätyttyä.

Postin ja henkilöstön välit kiristyivät tänään Liedon pakettikeskuksen tapahtumien ympärillä.

Pau kertoi ensimmäisenä lakkoaamuna, että Liedossa pakettikeskuksessa vuokratyöntekijöitä on mennyt sisään keskuksen verkkoaitaan tehdystä reiästä. Postin Ainasoja viestitti, että aukko tehtiin ainoastaan siksi, että matka sisätiloihin lyhenee uuden kulkureitin takia eikä liity lakkoon tai lakkovahteihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?