Asiantuntija ennakoi Postin lakosta pitkää – ”Tuntuu olevan kovat piipussa”

Julkaistu:

Tukilakot voivat kuljetusliittojen mukaan pahimmillaan pysäyttää liikenteen satamissa.
Postin lakosta voi tulla pitkä, epäilee Åbo Akademissa sosiologian yliopistonlehtorina työskentelevä Mika Helander.

– On vaikea uskoa, että Postin työntekijät suostuisivat työehtojen heikentämiseen. Postilaiset ovat kuitenkin hyvin organisoitunutta työvoimaa. Siellä tuntuu olevan siinä määrin kovat piipussa, että ollaan valmiita pitkäänkin lakkoon.

Helander on tutkimuksessaan perehtynyt erityisesti ammattiyhdistysliikkeeseen.

Helanderin mukaan Postin työriita voisi ratketa parhaiten siten, että hallitus muuttaisi politiikkaansa valtionyhtiöiden suhteen.

– Valtion tulisi ehkä vahvistaa otettaan Postin kaltaisesta valtionyhtiöstä. Nyt olisi kova paine sille, että hallitus tulisi nopeasti ulos sillä, miten se pyrkii valtionyhtiöitä ylipäätään käsittelemään, hän sanoo.

Tukilakot voivat tehdä tilanteesta entistä vaikeamman. Muiden muassa kuljetusliitot ovat ilmoittaneet, etteivät ne hyväksy Postin aikomusta rikkoa laillista työtaistelua vuokratyöntekijöillä.

– Jos Posti jatkaa kansainvälisten sopimusten vastaisia valmisteluja lakon rikkomiseksi, kuljetusliitot tekevät pikaisia päätöksiä omista tukitoimista, liitot viestivät lokakuun lopulla julkaistussa tiedotteessa.

Kuljetusliitot KL ry:n puheenjohtaja Simo Zitting sanoo Ilta-Sanomille, että kuljetusliitot päättävät mahdollisista tukitoimista ensi viikolla.

– Ääripää on se, että Suomen lipun alla olevat alukset pysähtyvät satamiin. Mutta voi tässä matkan varrella ilmetä muitakin vaihtoehtoja.

STTK:n ekonomistin Antti Koskelan mukaan olisi erittäin harvinaista, jos postilakko poikisi tukilakkoja.

– Kuljetusalalla tosin on sitä kaikkein aggressiivisinta porukkaa, että ken tietää.

Lokakuun lopussa Posti kertoi tuloksensa kohentuneen vuoden kolmannella neljänneksellä. Konsernin oikaistu liikevoitto oli liki kaksinkertaistunut vuoden takaisesta. Osavuosikatsauksessa väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto selosti, kuinka Posti on onnistunut vuoden aikana muuttamaan kustannusrakennetta ja luomaan uutta kasvua.

Tavoitteena oli selvästi parantaa kannattavuutta vielä entisestään, sillä elokuussa Posti oli ilmoittanut muuttavansa noin seitsemänsadan paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnassa työskentelevän ihmisen työehtoja marraskuussa. Käytännössä se siis oli aikeissa laskea kyseisten työntekijöiden palkkoja.

Tässä kohtaa seinä näytti kuitenkin tulevan vastaan. Posti ja logistiikka-alan unioni PAU teki selväksi, ettei se hyväksy Postin harjoittamaa ”työehtoshoppailua”. Lopulta se ilmoitti käynnistävänsä Postissa laajat lakkotoimet, jotka alkavat nyt ensi maanantaina ja kestävät ainakin seuraavat kaksi viikkoa.

– Posti on voitollinen firma, jolla näyttäisi olevan liiketaloudellinen pyrkimys olla vielä nykyistäkin kannattavampi. Niinpä se päätti siirtää joukon työntekijöitä sellaisen työehtosopimuksen alle, jolla se saisi alennettua työvoimakustannuksia entisestään, STTK:n Koskela selittää.

– Tätä toimenpidettä PAU nyt sitten vastustaa lakolla.

Maanantaina käynnistyvää postilakkoa Koskela luonnehtii ”perinteiseksi lakoksi”.

– Se ei ole mikään poliittinen lakko tai surulakko. Sen taustalla ovat paitsi parhaillaan käytävät tes-neuvottelut myös tämä Postin päätös siirtää osa porukasta nykyistä huonomman työehtosopimuksen alle.

Poikkeuksellista postilakossa Koskelan mukaan on se, että Posti on epäsuorasti ilmaissut käyttävänsä lakon aikana vuokratyövoimaa.

– Lakkorikkureiden käyttö olisi suomalaisissa olosuhteissa todella harvinaista. Tässä mielessä kyse onkin aika kovasta työmarkkinapelistä, Koskela sanoo.

Koskelalta ilmestyi viime keskiviikkona lakkoilua käsittelevä tietokirja. Kalevi Sorsa -säätiölle laaditun Hanskat tippui – lakkojen historia ja vaikutus yhteiskunnassa -teoksen keskeiset väitteet kuuluvat, ettei Suomi ole enää vuosiin ollut järin lakkoherkkä maa ja lakkojen kustannuksia herkästi liioitellaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    3. 3

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    4. 4

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    5. 5

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    6. 6

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    7. 7

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    8. 8

      Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

    9. 9

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    10. 10

      Britannian punta jatkaa toipumistaan – usko Britannian hallittuun EU-eroon on vahvistunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    3. 3

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    4. 4

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

    7. 7

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    8. 8

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    9. 9

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    10. 10

      Kommentti: Jos hyvin käy, seuraava taantuma väistyy ennen kuin se ehtii alkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    8. 8

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    9. 9

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    10. 10

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    11. Näytä lisää