Postin lakko alkaa maanantaina – osapuolet ilmiriidassa: ”Jokainen ehto pitäisi poistaa”

Julkaistu: , Päivitetty:

Posti ja logistiikka-alan unioni PAU vahvistaa IS:lle, että osapuolten näkemykset ovat niin kaukana toisistaan, ettei sopua ole näkyvissä.
Postin lakko alkaa ensi maanantaina, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoo IS:lle.

– Sovittelijalla ei ollut mitään mahdollisuutta tehdä sovintoesitystä. Työnantaja pitää yhä kiinni kaikista heikennysesityksistä, mitä heillä on. He ovat kaukana sovusta, Nieminen kertoo.

PAUn ja työnantajaliitto Paltan välistä työriitaa ratkotaan parhaillaan valtakunnansovittelijan johdolla.

Niemisen mukaan suurimmat solmukohdat ovat palkat sekä työajan lisääntyminen. Hänen mukaansa työnantajan tavoitteiden hyväksyminen tarkoittaisi jo valmiiksi matalapalkkaisissa, fyysisesti raskaissa töissä oleville postilaisille pienempiä palkkoja, pidempää työaikaa ja arkea vaikeuttavia työaikamalleja.

Nieminen sanoo, että työnantajan ehdotus tarkoittaisi 150–250 tunnin lisäystä vuosittaiseen työaikaan ilman korvauksia.

– Jokainen ehto työnantajan esityksessä on sellainen, mikä pitäisi muuttaa tai poistaa.

Nieminen kertoo, että osapuolten seuraava tapaaminen on sovittu keskiviikolle 13. marraskuuta.

Työntekijöitä edustava Palvelualojen työnantajat Palta pettyi neuvottelujen päättymiseen.

– PAU kieltäytyy käytännössä sopimasta mistään muutoksista, ja siksi olemme edelleen lähtöruudussa, järjestön toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo tiedotteessa.

Postin jakelu voi häiriintyä huomattavasti

Posti ilmoitti elokuun lopussa siirtävänsä pakettilajittelijat Postin omistamaan tytäryhtiöön Posti Palvelut Oy:hyn. Tytäryhtiön on järjestäytynyt eri työnantajaliittoon kuin emoyhtiönsä.

PAU ei hyväksy Postin päätöstä siirtää noin 700 pakettilajittelijaa Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Posti pitää kuitenkin kiinni työehtosopimuksen vaihdoksesta.

PAU:n kanta on, että työnantajan järjestäytymisen perusteella käyttöön halutaan saada alan yleissitovaa työehtosopimusta selvästi halvemmat palkka- ja työehdot.

Posti on kertonut olevansa sitoutunut siihen, että lakko ei lisää vuokratyövoiman tarvetta.

Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto on aiemmin sanonut STT:lle, että laajamittainen ja pitkään jatkuva lakko vaikuttaisi merkittävästi kaikkien tuotteiden kulkuun. Postin jakeluun saattaa olla odotettavissa jopa viikkojen viiveitä. Arvio koskee painettuja lähetyksiä eli kirjeitä, aikakauslehtiä ja mainoksia. Myös pakettien toimituksiin voisi aiheutua useampien päivien viiveitä.

Lakko koskee noin 9000:ta työntekijää. Sen on suunniteltu kestävän ainakin kaksi viikkoa.

Saattaa vaikuttaa Postin tulokseen

Tuoreimmassa osavuosikatsauksessaan Posti myös varoitti, että lakolla voisi olla merkittävä vaikutus yhtiön tämän vuoden tulokseen. Iso osa Postin tuloksesta tehdään loppuvuodesta ja etenkin joulusesongin aikaan.

Lakkoa asettui tukemaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevät JHL:n jäsenet osallistuvat työtaisteluun kahden viikon ajan maanantaista alkaen. Lisäksi liitto kertoo valmistelevansa muita tukitoimenpiteitä.

Aiemmin Merimies-Unioni on luvannut tukevansa lakkoa. Myös auto- ja kuljetusalan työntekijöitä edustava AKT ja muut kuljetusliitot ovat sanoneet olevansa valmiita tukemaan postityöntekijöiden lakkoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    2. 2

      Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

    3. 3

      ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

    4. 4

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    5. 5

      Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

    6. 6

      KKV:ltä harvinainen esitys: Keskon ja Heinon Tukun yrityskauppa kiellettävä

    7. 7

      MOT: Suomalaiset sijoittivat vähintään 40 miljoonaa euroa Onecoin-virtuaalivaluuttaan

    8. 8

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    9. 9

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    10. 10

      Joka kolmas yksityissijoittaja on kiinnostunut uudesta osakesäästötilistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    2. 2

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    3. 3

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    4. 4

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    5. 5

      Postilakko jatkuu – tuntien neuvottelu ei tuonut ratkaisua työriitaan

    6. 6

      Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

    7. 7

      Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

    8. 8

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    9. 9

      Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

    10. 10

      Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    3. 3

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    4. 4

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    5. 5

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    6. 6

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    7. 7

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    8. 8

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    9. 9

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    10. 10

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    11. Näytä lisää