Microsoft kokeili nelipäiväistä työviikkoa ”ylityökuolemien” maassa Japanissa – dramaattiset seuraukset - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Microsoft kokeili nelipäiväistä työviikkoa ”ylityökuolemien” maassa Japanissa – dramaattiset seuraukset

Teknologiajätti sulki toimistojensa ovet perjantaiksi, jolloin työntekijät saivat ylimääräisen vapaapäivän. Tuottavuus parani selvästi kokeilun aikana.

5.11.2019 5:05

Uutiskanava CNN kertoo, että teknologiajätti Microsoft testasi kesällä neljäpäiväisen työviikon vaikutuksia Japanissa.

Japani on totuttu tuntemaan maana, jossa lomat ovat lyhyet ja ylityöt pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Elokuussa tehdyn kokeilun aikana Microsoftin toimistot kuitenkin sulkivat ovensa perjantaiksi, jolloin kaikki työntekijät saivat ylimääräisen vapaapäivän joka viikko.

Yritys kertoi viime viikolla antamassaan lausunnossa kokeilun tulosten vaikuttaneen lupaavilta: vaikka viikoittainen työaika lyheni dramaattisesti, nousi tuottavuus peräti 40 prosenttia viime vuoden samaan ajankohtaan nähden. Tuottavuudella tarkoitetaan Microsoftin tapauksessa työntekijäkohtaisia myyntilukuja.

Kaikki ei kuitenkaan ole ylimääräisen vapaapäivän ansiota, vaan lyhyempään työaikaan liittyvän kokeilun yhteydessä henkilökuntaa käskettiin vähentämään kokouksiin ja sähköposteihin vastaamiseen käytetyn ajan osuutta työajasta.

Työntekijöitä ohjeistettiin niin, etteivät kokoukset saisi kestää yli puolta tuntia. Lisäksi heitä suositeltiin kokoustamaan vaihtoehtoisesti verkkotyökalujen avulla.

Ylityöt ja työlakiin liittyvät uudistukset ovat olleet Japanissa tapetilla viime vuosina. Keskustelu sai kimmoketta vuonna 2016, kun maan suurimman mainos- ja viestintätoimiston Dentsun 24-vuotias työntekijä teki itsemurhan. Hän oli tehnyt yli sata tuntia ylitöitä kuukaudessa ennen kuolemaansa.

Työelämän surulliselle ilmiölle on myös oma sanansa, karoshi, jolla tarkoitetaan työrasituksesta johtuva kuolemaa.

Keväällä 2016 uutistoimisto Reuters kertoi, että työrasituksesta johtuvat kuolemat 29-vuotiaiden ja sitä nuorempien keskuudessa olivat lisääntyneet Japanissa neljässä vuodessa 45 prosentilla.

Työministeriö tunnistaa kahdenlaiset karoshit, työhön liittyvät sydänsairaudet sekä työuupumukseen liittyvät itsemurhat. Keväällä 2016 kerrottiin, että tapauksia oli kirjattu edeltäneenä vuonna peräti 1 456.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?