Finanssivalvonta torppasi LähiTapiolan uuden pääjohtajan aloittamisen työssään

Julkaistu: , Päivitetty:

Koposelta puuttuu edelleen käytännön ammatillista kokemusta vakuutusalalta.
Finanssivalvonta (Fiva) on lykännyt Juha Koposen aloitusta LähiTapiolan pääjohtajana. Lykkäyksestä kertoi LähiTapiola maanantai-iltana.

Yhtiö kertoi, että Fivan mukaan Koposelta puuttuu edelleen käytännön ammatillista kokemusta vakuutusalalta, vaikka Koposelle on laadittu perehdytysohjelma ja hänellä on pitkä kokemus johtotehtävistä muilla toimialoilla.

LähiTapiolan mukaan Fivan päätös oli yllätys. Yhtiö oli arvioinut, että Koponen täyttää Fivan sopivuus- ja luotettavuusvaatimukset vuoden loppuun mennessä.

Helsingin Sanomat uutisoi syyskuun alussa, ettei LähiTapiola-ryhmän tulevalta pääjohtajalta Koposelta löytynyt riittävää vakuutusalan tuntemusta tehtäviensä hoitamiseen.

Tuolloin Finanssivalvonnan vakuutusvalvonnan osastopäällikkö Kaisa Forsström kertoi, että vakuutusyhtiöiden johtajanimityksiä käsitellään aina tapauskohtaisesti, koska tehtävät ja valittavat ovat aina erilaisia. LähiTapiolan pääjohtajanimitykseen Forsström ei tuolloin ottanut kantaa.

Koponen nimitettiin LähiTapiolan pääjohtajaksi huhtikuussa, ja hänen oli määrä aloittaa tehtävässään ensi vuoden alussa. Syyskuisten tietojen mukaan LähiTapiola on yrittänyt pätevöittää Koposta tehtäväänsä lisäkoulutuksen avulla.

53-vuotias kauppatieteiden maisteri Koponen on aiemmin toiminut muun muassa Veikkauksen toimitusjohtajana ja lääkejakelija Tamron konsernijohtajana.

"Kyse ei ole pätevyydestä"

Vaikka Fivan päätös tuli yllätyksenä, LähiTapiola oli varautunut myös tähän vaihtoehtoon, kertoi finanssiryhmän hallituksen puheenjohtaja Timo U. Korhonen STT:lle myöhään maanantaina.

– Itse näen niin, että tämä on Fivalta yleisempi linjan tiukennus, joka ei kohdistu pelkästään LähiTapiolaan. Muutos on jo nähty muidenkin yhtiöiden osalta, joissa on tässä pääjohtaja vaihtunut. Vastaavia (Fivan) toimenpiteitä on ollut, vaikka ne eivät ole nousseet niin kovasti julkisuuteen, Korhonen arvioi.

Hänen mukaansa Fivan arviossa Koposesta on kyse ainoastaan kokemuksesta.

– Pätevyys on vähän eri asia. Koposen osaamisessa eikä pätevyydessä ei varmasti ole puutteita. Hän on johtanut isoja konserneja, ollut mittavissa tehtävissä. Fiva on nyt kiinnittänyt huomiota kokemuksen puuttumiseen vakuutusalalta.

Korhonen sanoo uskovansa, että Koponen pääsee aloittamaan johtajan tehtävässään alkukeväästä.

Fiva linjasikin äskettäin yleisellä tasolla, että se haluaa nostaa työeläkeyhtiöiden hallitusten jäsenten ja johdon pätevyysvaatimuksia. Finanssivalvonta ilmoitti esittävänsä sosiaali- ja terveysministeriölle, että työeläkevakuutusyhtiöiden pätevyys- ja kokemusvaatimuksia muutettaisiin vastaamaan muille eläke- ja vakuutustoimijoille asetettuja vaatimuksia.

Juttua täydennetty kello 21.14 ja 22.25.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  2. 2

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  3. 3

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  4. 4

    Saudi-Arabian öljyjätti Aramco paljasti, kuinka suurella voimalla se aikoo pörssiin – listautumisesta voi tulla maailman suurin

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  7. 7

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  8. 8

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  9. 9

    Postilakkoa ratkottiin tuntitolkulla sunnuntaina – neuvottelut yhä kesken

  10. 10

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  2. 2

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  3. 3

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  4. 4

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  7. 7

    Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

  8. 8

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  9. 9

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

  10. 10

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

  2. 2

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  3. 3

    Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

  4. 4

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  5. 5

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  6. 6

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  11. Näytä lisää