Attendon omistaja teki 4,2 miljoonan euron tilin – Esperi Caren ex-johtajalla ei lainkaan pääomatuloja

Julkaistu:

Attendosta yli kymmeneksen omistava Pertti Karjalainen teki miljoonien eurojen tilin viime vuonna. Veronalaisia pääomatuloja oli 3,6 miljoonaa euroa. Myös Mehiläisen Janne-Olli Järvenpäällä oli muhkeat pääomatulot.
Isojen hoiva- ja terveysyhtiöiden pomot tienasivat jopa miljoonia euroja viime vuonna. Attendon omistajiin lukeutuvan Pertti Karjalaisen verotettavat tulot olivat yhteensä lähes 4,2 miljoonaa euroa.

Tästä ansiotuloja oli runsaat puoli miljoonaa ja pääomatuloja 3,6 miljoonaa euroa. Tänä vuonna Karjalainen on myynyt lisää osakkeitaan, ja syyskuun lopussa hän omisti Attendosta runsaat 11 prosenttia.

Karjalainen siirtyi tänä vuonna Attendon Suomen liiketoimintojen johdosta vastaamaan myynnin, liiketoiminnan ja kiinteistöjen kehityksestä.

Mehiläisen toimitusjohtajan Janne-Olli Järvenpään tulot olivat yhteensä 1,8 miljoonaa euroa, josta pääomatuloja oli 1,2 miljoonaa. Järvenpää sai 422 000 euron mätkyt. Järvenpää oli yksi vuosituhannen alussa perustetun Mediverkon perustajista ja siirtyi yrityskaupan myötä Mehiläiseen vuonna 2015.

Terveystalon entinen toimitusjohtaja Yrjö Närhinen tienasi 864 860 euroa, josta valtaosa oli ansiotuloja. Närhinen erosi tehtävästään tänä vuonna.

Pihlajalinnan perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Mikko Wirén teki yli puolen miljoonan euron tulot viime vuonna. Tuloista puolet oli ansio- ja puolet pääomatuloja. Pihlajalinna kertoi elokuussa vähentävänsä 180 työtehtävää, joista pääosa oli johto-, päällikkö-, hallinto- ja tukitehtävistä. Tavoitteena on noin 17 miljoonan euron säästöt.

Yhtiö kertoi myös leikkaavansa johdon palkkoja viidellä prosentilla.

Pihlajalinnan toimitusjohtajan Joni Aaltosen ansiotulot olivat lähes 290 000 euroa, pääomatuloja oli runsaat 23 000 euroa.

Esperi Caren entinen toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni sai ansiotuloja noin 409 000 euroa, eikä lainkaan verotettavia pääomatuloja.

Alkuvuoden hoivakohu alkoi Esperi Caren hoivakodin epäkohtien paljastumisesta. Aarnio-Isohanni jätti toimitusjohtajan tehtävät pian kohun alkamisen jälkeen tammikuun lopussa.

Aarnio-Isohannilla oli pelkästään ansiotuloja myös vuonna 2017. Sen sijaan vuonna 2016 Aarnio-Isohannilla oli muhkeat 5,2 miljoonan euron pääomatulot, kun hän myi Esperin enemmistöosuuden pääomasijoittajalle.

Esperi Caren varatoimitusjohtajana edelleen toimiva Antti Eestilä sai runsaat 280 000 veronalaiset tulot viime vuonna.

NimiAnsiotuloPääomatuloTulot yhteensä
Karjalainen Pertti Tapio511 4103 646 4594 157 869
Järvenpää Janne-Olli540 6381 284 7471 825 385
Närhinen Yrjö Pekka Tapio836 69928 161864 860
Wiren Mikko Waldemar265 697272 897538 594
Aarnio-Isohanni Marja Katriina408 9850408 985
Aaltonen Joni Raimo Mikael287 42523 193310 618
Eestilä Antti Sakari181 094105 580286 674
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  2. 2

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  3. 3

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  4. 4

    Saudi-Arabian öljyjätti Aramco paljasti, kuinka suurella voimalla se aikoo pörssiin – listautumisesta voi tulla maailman suurin

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  7. 7

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  8. 8

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  9. 9

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  10. 10

    Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  2. 2

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  3. 3

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  4. 4

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  7. 7

    Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

  8. 8

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  9. 9

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

  10. 10

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

  2. 2

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  3. 3

    Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

  4. 4

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  5. 5

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  6. 6

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  11. Näytä lisää