Ikää alle 30 vuotta ja huipputulot – tässä ovat Suomen kovatuloisimmat nuoret

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Alle 30-vuotiaiden huipputuloisten listan kärjessä on useita miljonäärejä.
Suomen kovatuloisin alle 30-vuotias on vuonna 1995 syntynyt bitcoin-sijoittaja Aarni Saarimaa. Hän tienasi pääomatuloja 12 167 066 euroa. Ansiotulot olivat 0 euroa. Kakkosena listalla on Tomi Kyöstilä, 25. Kyöstilä tienasi vuonna 2018 yhteensä yli viisi miljoonaa, mistä lähes kaikki on pääomatuloa. Ansiotuloja nuori miljonääri tienasi viime vuonna Suomeen 1 964 euroa. Kokonaistuloillaan Kyöstilä on koko maan kovatuloisimpien listalla 66.

Kyöstilä kuuluu Planmecan hammashoitolaitefirman omistajaperheeseen ja istuu yrityksen hallituksessa. Miljoonien pääomatuloja Kyöstilä on verotietojen mukaan saanut joka vuosi vuodesta 2013 eteenpäin. Perhe on verolistoilla hyvin edustettuna, sillä isä ja yrityksen perustaja Karl Heikki Kyöstilä on maan kolmanneksi eniten tienannut (47 353 705 €). Myös perheenjäsenet Kai, Janne ja Kyösti Kyöstilä käärivät viime vuonna miljoonien pääomatulot.


Kolmanneksi suurimmat tulot tienannut, vasta tänä vuonna kolmikymppisiään juhliva on Toivo Groupin toimitusjohtaja Markus Myllymäki. Markus Myllymäki tienasi viime vuonna liki neljä miljoonaa. 3 759 000 pääomatuloista suuri osa selittyy Lehdon osakkeiden myynneillä. Lehdon kaupallisena johtajana toiminut Myllymäki myi alkuvuodesta 2018 koko omistuksensa yhtiöstä. Rakennuslehden mukaan osakemyynnin bruttomyyntitulot olivat 4,7 miljoonaa euroa.

LinkedIn-profiilinsa mukaan Myllymäki lopetti Lehdolla kesäkuussa 2018 ja toimi loppuvuoden kiinteistövälittäjänä. Kiinteistösijoitusyhtiö Toivolla hän aloitti tammikuussa 2019. Ansiotuloja viime vuonna kertyi 167 646 euroa. Nuorena bisnesmaailman huipulle luovinut Myllymäki on opiskellut kauppatieteitä Vaasan yliopistossa.

Vuonna 1990 syntynyt Niko Mäenpää on nuorten kovatuloisten listalla neljäs. Uudellamaalla asuva Mäenpää tienasi 2,6 miljoonaa, mistä 50 000 on ansiotuloa ja leijonaosa pääomatuloja. Mäenpää toimii liikevaihdoltaan pienen, espoolaisen Uhmu-lakipalveluyrityksen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Nuorten tulokuninkaallisten listalla on monia tuttuja nimiä: 50 eniten tienanneen listalla on useita Koneella rikastuneita Herlineitä. Viidenneksi eniten tienasi tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Epic Games -pelijätissä työskentelevä Valtteri Kiviniemi.

Peliyrityksessä infrastruktuurista vastaava Kiviniemi on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo pitkään uraa eri start upeissa. Tuloja kertyi viime vuonna 2,35 miljoonaa ja ansiotuloja nuorten listalta kaikkein eniten: peräti 581 400 euroa.

Kone-suku Herlinien vesa Olli, 26, nousi nuorten listalla kuudentena. Listalla kymmenentä on teollisuussuvun toinen jäsen, 29-vuotias Heikki Herlin.

Katso alta 50 kovatuloisinta 18–29-vuotiasta:
NimiTulot yht.Synt.
Saarimaa Aarni Otava12 167 0661995
Kyöstilä Tomi Anton Johannes5 079 8961994
Myllymäki Markus Jaakko3 927 5461989
Mäenpää Niko Markus Juhani2 607 7091990
Kiviniemi Valtteri Risto-Matti2 350 1041989
Herlin Olli Ilkka Julius2 110 3831993
Taavitsainen Miikka Topias1 722 2211998
Anita Silviu- Ioan1 464 4361989
Meirbekov Amir1 212 2461990
Herlin Heikki Juho Kustaa1 209 1081990
Deist Richard Alan1 190 1071990
Nguyen Huu Ha1 182 0541990
Vuorela Janne Valtteri1 169 4641991
Pesonen Teemu Petteri1 102 4501990
Saastamoinen Jeri Henri1 018 4021992
Saastamoinen Juho Antti Aleksi991 3381996
Kylmälä Kasper Johannes974 9051993
Korhonen Aleksi Oliver847 6381999
Palosaari Joonas Henri Valtteri810 6221989
Laine Arno Tapio803 4661993
Korhonen Iisa Anniina775 3911994
Ketola Ossi Eemeli765 3091997
Urpalainen Lasse Aukusti728 9051995
Rantala Roope Petteri705 8851990
Penttilä Antti Tuomas700 8061990
Rahtu Mikko Samuli677 8771989
Avotie Katri Sissi Adele669 0151990
Jensen Niklas Daniel Paul642 7801993
Tikkanen Sanni Maria625 9571991
Voipio Riitta Johanna622 4191992
Koivukangas Hans Anthony620 5541989
Saastamoinen Lasse Oskari596 9901989
Gençoglu Oguzhan593 3801990
Avotie Riikka Essi Annikki593 1171994
Voipio Lauri Johannes575 9991990
Saastamoinen Antti Juhani569 4961989
Lundberg Aapo Juhani568 6721989
Kivinen Keijo Veikko565 5861990
Alanen Noora Emilia Johanna563 2571999
Saikkonen Seidi Elisa550 4331990
Salminen Aino Emilia523 7221999
Gripenberg Claudia Helena Constance514 7421999
Gripenberg Johan Claes Edvard513 7971996
Tiikkaja Marko Tapani503 2401989
Häkkänen Kalle Hermanni457 8801991
Korhonen Aku Oskari457 8091992
Vappula Niko Joonatan444 4391990
Moses Jr Stephen Christopher443 6601989
Sundell Jacob Henrik Casimir440 7911997
Pynnönen Ville Waltteri440 0531996

Listaus perustuu median käytössä oleviin, Verohallinnosta saatuihin tietoihin.

Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.

Lue kaikki uutiset tuloista ja veroista täältä.

Korjaus 5.11. kello 9.18: Niko Mäenpää asuu Uudellamaalla.

Juttua täydennetty 5.11. klo 13.14. Otsikkoa muutettu ja juttua ja taulukkoa täydennetty uusilla verohallinnolta saaduilla tiedoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    3. 3

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    4. 4

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    5. 5

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    6. 6

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    7. 7

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    8. 8

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    9. 9

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    10. 10

      Britannian punta jatkaa toipumistaan – usko Britannian hallittuun EU-eroon on vahvistunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    3. 3

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    4. 4

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

    7. 7

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    8. 8

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    9. 9

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    10. 10

      Kommentti: Jos hyvin käy, seuraava taantuma väistyy ennen kuin se ehtii alkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    8. 8

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    9. 9

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    10. 10

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    11. Näytä lisää