10 suurinta pääomatuloa – Supercell-kaksikko kärjessä, listalla myös toisen pelifirman perustajia

Julkaistu: , Päivitetty:

Ilkka Paananen on reilun 92 miljoonan eurolla viime vuoden ykkönen pääomatuloverotuksessa. Toisena oli saman yhtiön Mikko Kodisoja. Kymmenen kärkeen nousi nyt myös kaksi toisen peliyhtiön perustajaa.
Eniten pääomatuloja tienanneiden listalla keikkuvat peliyhtiö Supercellistä tutut Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja. Paanasen pääomatulot olivat yli 92 miljoonaa euroa ja Mikko Kodisojan 83 miljoonaa euroa.

Heikki Kyöstilä on hammashoitolaitteita valmistavan Planmecan perustaja ja toimitusjohtaja, joka on sijoittanut muihinkin yrityksiin.

Rakennusyhtiö Lehto Groupin liiketoimintajohtajan Asko Myllymäen nousua listan neljänneksi selittää se, että hän myi Lehdon osakkeita noin 50 miljoonalla eurolla instituutiosijoittajille.

Turkulainen Maria Severina tienasi myymällä omistuksensa diagnostiikkateollisuuden raaka-aineita valmistavasta Hytestistä norjalaiselle pääomasijoittajalle.

Pääomatulokärjessä on myös Jukka Autere, jonka perustaman jyväskyläläisen it-palveluyhtiön Inmicsin Telia osti viime vuonna.

Sakari Heyno on turkulaisen Cletecin perustajia. Yhtiö tekee puhdastilatekstiilien pesua ja vuokrausta.

Yrityskaupoilla tienasivat myös Otto Nieminen ja Timo Soininen, jotka ovat peliyhtiö Small Giant Gamesin perustajia. Perustajat myivät omistuksiaan ensin pääomasijoittajille ja myöhemmin samana vuonna Zynga osti yhtiöstä enemmistön.

Samu Hällfors on äänieristettyjen puhelinkoppien valmistajan Frameryn perustajia. Pääomatulojen taustalla on yrityskauppa, sillä pääomasijoittaja Vaaka Partners osti yhtiöstä noin 60 prosenttia vuonna 2018.

Tässä on 10 eniten pääomatuloa kerryttäneiden lista.
  • Paananen Ilkka Matias 92 337 623
  • Kodisoja Mikko Juhani 83 035 467
  • Kyöstilä Karl Heikki 47 271 827
  • Myllymäki Asko Jaakko 40 495 970
  • Autere Jukka Samuel 33 309 828
  • Severina Maria 33 221 605
  • Heyno Matti Sakari 26 912 006
  • Nieminen Otto Aleksis 21 964 862
  • Soininen Timo Juhani 20 752 128
  • Hällfors Samu Valtteri 20 248 663
Listaus perustuu median käytössä oleviin, Verohallinnosta saatuihin tietoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    2. 2

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    3. 3

      Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

    4. 4

      Saudi-Arabian öljyjätti Aramco paljasti, kuinka suurella voimalla se aikoo pörssiin – listautumisesta voi tulla maailman suurin

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    7. 7

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    8. 8

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    9. 9

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    10. 10

      Suomessa on lähes 50 000 työpaikkaa ilman tekijää – vaikeasti täytettävien määrä kasvoi jyrkästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    2. 2

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    3. 3

      Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

    4. 4

      Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

    5. 5

      Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

    6. 6

      Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

    7. 7

      Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

    8. 8

      Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

    9. 9

      Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

    10. 10

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    2. 2

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    6. 6

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    7. 7

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    8. 8

      PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

    9. 9

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    10. 10

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    11. Näytä lisää