Perijän erikoinen temppu aiheuttaa valtavasti harmia – kolmikko odottaa rahojaan, eikä ratkaisua näy

Julkaistu: , Päivitetty:

Neljän osakkaan kuolinpesässä kiristellään hampaita. Yksi osakkaista juoksuttaa muita, ja töitä ovat saaneet niin oikeusistuimet kuin ulosottomieskin, mutta osakkaat eivät saa omiaan pesästä.
Pesän osakkaat eivät pääse heille kuuluviin rahoihin käsiksi yhden osakkaan erikoisen tempauksen vuoksi. Hän otti haltuunsa äitivainaan vanhan ajan säästötilin vastakirjan eli pankkikirjan eikä suostu toimittamaan sitä pankkiin rahojen jakamista varten

Kyse on äidin jättämästä varallisuudesta. Äiti kuoli kesällä 2016. Pesän osakkaat ovat 60–70 -vuotiaita sisaruksia. Omaisuus käsittää noin 130 000 euron talletuksen, joka lepää säästötilillä. Rahojen kohtaloa on yritetty ratkaista jo kolme vuotta.

Pesänselvittäjäksi määrätty asianajaja toimitti pesänjaon kolmisen vuotta sitten. Kaikki osakkaat hyväksyivät jaon ja pistivät nimensä jakokirjaan.

Yksi osakkaista venkuloi, mutta pisti lopulta nimensä hyväksymisen merkiksi.

Aikaa kului lähes puolitoista vuotta, hän nosti moitekanteen ja vaati oikeudessa pesänjakajan tekemää perinnönjakoa kumottavaksi. Hän katsoi, että oli allekirjoittanut paperin muiden osakkaiden painostamana.

Hän toi oikeudessa esille, että muut osakkaat olisivat suostuneet maksamaan hänelle 4 800 euroa korvauksena äidin 20 000 euron korujen jaosta, mistä hän ei ollut päässyt osalliseksi. Hän kertoi, että rahasta oli syntynyt osakkaiden kesken suullinen sopimus.

Muut osakkaat vastustivat kannetta ja vaativat sen kumoamista. Heidän mukaansa kanteen nostanut oli hyväksynyt jaon allekirjoituksellaan ja samalla sitoutunut olemaan moittimatta jakoa. Osakkaat kiistivät myös painostuksen ja korvaukset koruista.

Myös pesänjaon toimittanut asianajaja vastusti kannetta, koska osakas oli jo hyväksynyt pesänselvityksen eikä hänellä enää ollut puhevaltaa.

Kanteen nostanut hävisi juttunsa käräjäoikeudessa eikä Helsingin hovioikeus myöntänyt jatkokäsittelylupaa. Hovioikeuden ratkaisu on tehty kuluvalla viikolla.

Käräjäoikeus totesi, ettei osakas ole pystynyt osoittamaan todeksi väitettään muiden osakkaiden kanssa tekemästä suullisesta sopimuksesta. Osakas oli oikeuden mukaan hyväksynyt pesänjakajan tekemän pesänjaon allekirjoituksellaan ja sitoutunut olemaan moittimatta sitä. Oikeus jätti moitekanteen tutkimatta.

Asianajaja toimitti perinnönjakokirjan Länsi-Uudenmaan Säästöpankkiin rahojen jakoa varten, mutta kun äitivainaan säästökirja oli joutunut moitteen nostaneelle osakkaalle eikä hän toimittanut sitä pankkiin, niin pankki ei maksanut rahoja. Pankki vetosi vanhan säästökirjan ehtoon. Pankin on ensin saatava säästökirja, jotta se voisi jakaa rahat osakkaille.

Säästökirjaa on yritetty saada myös ulosoton toimesta osakkaalta. Hän antoikin säästökirjan, mutta se osoittautui vanhaksi. Säästökirjaa on yritetty kuolettaa, mutta se ei ollut mahdollista, koska säästökirja on olemassa eikä kadonnut.

Pankkikirjalle on saatu käräjäoikeudesta väliaikainen turvaamistoimi, mutta kuolinpesä peruutti sen, asia jäi sillensä. Käräjäoikeudessa on edelleen uusi pankkikirjaa koskeva riita-asia vireillä, mutta ratkaisua ei ole vielä annettu.

Tempauksellaan osakas on aiheuttanut murhetta muille osakkaille. Hänelle itselleen ei olisi tulossa mitään, koska hänellä on isot velat ja velkojat ovat niskassa.

Osakas oli yrittänyt perinnönjaon aikaan saada pankkikirjaa pesänjakajalta. Pesänjakaja ei sitä antanut, mutta antoi kirjan sivuista kopiot, koska osakas halusi nähdä äitinsä tilin tapahtumat.

Käräjäoikeudessa asianajaja totesi, että kun osakas onnistui muilta osakkailta viemään pankkikirjan, hänelle selvisi syy, miksi tämä oli niin kiinnostunut saamaan pankkikirjan itselleen.

Pankista on otettu osakkaaseen yhteyttä ja pyydetty pankkikirjaa rahojen jakoa varten, mutta hän ei sitä pankille luovuttanut.

Niin kauan, kun pankkikirja on osakkaan hallussa ei varoja voida jakaa pesän osakkaille eikä velkojille.

Oikeusjutun nostanut osakas joutuu maksamaan moitekanteen osalta vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jotka ovat noin 13 000 euroa.

Kun jako joskus päästään tekemään on jokaiselle osakkaalle tulossa runsaat 30 000 euroa, paitsi pankkikirjan kähveltäneelle, jonka osuus menee saataviaan kärkkyville velkojille.

Korjaus klo 14.54: Korjattu viimeistä virkettä omaisuuden jaon osalta.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  2. 2

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  3. 3

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  4. 4

    Saudi-Arabian öljyjätti Aramco paljasti, kuinka suurella voimalla se aikoo pörssiin – listautumisesta voi tulla maailman suurin

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  7. 7

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  8. 8

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  9. 9

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  10. 10

    Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  2. 2

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  3. 3

    Torimummo tutustui sutkiin miekkoseen – kaveruuden hintalapuksi tuli yli 32 000 euroa: ”Olenhan minä ollut vähän höntti”

  4. 4

    Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

  5. 5

    Näin Postin lakko alkaa näkyä ensi viikolla: ”On iso riski, että se häiriintyy”

  6. 6

    Haluatko hyvät rahat sijoittamalla ”vihreään kultaan”? Näin paljon metsää pitää omistaa, jotta pääsee keskituloihin

  7. 7

    Kommentti: Perintömetsäni tuotti juuri kaikkien aikojen tulot

  8. 8

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  9. 9

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn puolusti Ykkösaamussa ”paljon kirottua” kikyttelyä: ”Olennainen vaikutus kansantalouden ja työllisyyden kehitykseen”

  10. 10

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

  2. 2

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  3. 3

    Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

  4. 4

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  5. 5

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  6. 6

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  11. Näytä lisää