Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

Julkaistu:

Ylijäämävaatteet kuljetetaan Puolaan, jossa niitä yhtiön mukaan odottaa parikin erilaista kohtaloa.
Puolalainen vaatevalmistaja LPP Group avasi torstaina kauppakeskus Triplassa Helsingin Pasilassa viisi uutta pikamuotimerkkiliikettä.

Maailmalla arvostelu pikamuotiteollisuutta kohtaan kasvaa, mutta ainakin alkupäivinä suomalaiset rynnivät ostamaan vaatteita poikkeuksellisen innokkaasti. Triplassa tehtiin viikonloppuna LPP:n kaikkien aikojen avajaisennätys.

Asiakasmäärää tosin avitti se, että samalla avautui kokonaan uusi, Pohjoismaiden suurin kauppakeskus.
Pikamuoti ja kalliimmatkin vaatemerkit ovat joutunut ympäristövaikutustensa takia silmätikuksi. Muun muassa huippumerkki Burberry poltti viime vuonna vaatteitaan mieluummin kuin olisi myynyt ne alennuksella. Samoin on toiminut muun muassa H&M ja Nike.

Pikamuoti kuormittaa ympäristöä, sillä suuri määrä vaatteita jää yli nopean vaihtuvuuden takia. Suomalaisille tutumpien H&M:n ja Zaran kilpailijoiksi tulleiden puolalaisbrändien mallistot vaihtuvat noin kahden viikon välein, eli poikkeuksellisen nopeaa tahtia.

LPP Groupin muotibrändejä ovat Reserved, Mohito, House, Cropp ja Sinsay. Hintaluokka on H&M:n ja Zaran tasoa tai niiden alla.
Taloussanomat selvitti, mitä Triplan liikkeiden ylijäämävaatteille tapahtuu.

LPP Group on markkinoilla merkittävä tekijä. Varsovan pörssiin listatun yrityksen tuotteiden myynti on kasvanut tasaisesti jo kymmenen vuoden ajan. Sen vaatekappaleita myydään 210 miljoonaa kappaletta vuosittain. Vuonna 2018 konsernin myynti oli noin 1,8 miljardia.

Vuoden 2019 ensimmäisellä puolikkaalla yrityksen tuotteiden myynti ulkomailla ylitti sen kotimaan markkinoiden myynnin ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa.

Suomen osalta ja erityisesti lippulaiva Reservediin liittyen kysymyksiin vastasi LPP Groupin liiketoimintapäällikkö Seija Leppihalme.

Teidän mallistoilla on aika nopea sykli. Millainen strategia teillä on ostamattomille vaatteille?

– Suomessa nämä myydään loppuun tosi nopeasti. Ne eivät ole niin isoja tuotantoja, volyymi ei ole niin valtava, että niitä jäisi paljon myymättä.

Jos teillä jää kuitenkin vielä vaatetta myymättä, mitä näille vaatteille tapahtuu?

– Puolassa on meidän outletit, jonne kaikki meidän maat lähettävät myymättömät tuotteet, joita ei ole saatu myytyä alennusmyynneissä. Outletit lähettävät taas vaatteet eteenpäin. Aika paljon lahjoitetaan Puolasta käsin niitä tuotteita, mitä ei myydä.

Miten Suomen liikkeessä toteutetaan kestävää kehitystä?

– Meillä on ainakin tosi tarkkaa Suomessa, että me kierrätetään liikkeessä ihan kaikki pienimmätkin, mitä mahdollista ja eritellään jätteet. Ja ollaan tarkkana siitä, että pidetään huolta meidän tuotteista, etteivät ne vahingoitu. Ketjuna Reserved on askelen edellä monia muita: tuotanto ja volyymi ovat oikeita.

Leppihalme ei vastaa myöhemmin sähköpostitse lisäkysymyksiin siitä, minne ylijäämävaatteet tarkalleen Puolassa menevät, keiden kanssa ketjut ovat Puolassa tehneet hyväntekeväisyysyhteistyötä tai onko ketju polttanut myymättömiä vaatteitaan.

Hän vetoaa tietävänsä vain Suomen liiketoiminnan näkökulmasta ja kehottaa ottamaan yhteyttä brändien viestintäosastoon Puolaan.

Leppihalme kertoo kuitenkin myös, että valmistusmaassa ”pitää olla asiat kunnossa” ja ”miettiä uusiutuvia energianlähteitä”.

Puola on suurin valmistaja Euroopassa, ja sen lisäksi tuotteita valmistetaan Turkissa ja Portugalissa. Yli puolet valmistuksesta on Aasiassa.

– Meillä on oma henkilökunta, joka käy säännöllisesti vierailemassa tehtailla. Noudatamme Codes of conductia eli olemme velvollisia tarjoamaan hyvät työolosuhteet tehtailla. Pidämme huolta, ettei ole lapsityövoimaa ja että työaikoja valvotaan. Maan vähimmäispalkkaus on se, mitä noudatetaan.

Erinäisten käänteiden ja useiden päivien yhteydenottojen jälkeen LPP:n ympäristöasioista vastaava henkilö löytyy LPP:n Puolan pääkonttorista.


LPP:n ympäristöasiantuntija Anna Miazga vahvistaa, että ylijäämävaatteet palautuvat Puolaan. ”Pääosa” niistä lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Hän sanoo, että tuotanto on mitoitettu kysynnän mukaan, jolloin merkittävää ylijäämää ei synny.

– Keskitymme järjestöihin, jotka auttavat syrjäytymisriskissä olevia, kodittomia, yh-äitejä, lastenkoteja ja vammaisjärjestöjä. Yksin viime vuonna lahjoitimme 78 000 vaatekappaletta hyväntekeväisyyteen, mikä auttoi yli sataa järjestöä.

Miazga ei kerro tarkemmin järjestöjen nimiä.


Hävitykseen päätyvän vaatteen osuus on LPP:n mukaan yllättävän pieni.

– Osaa vaatteista, joissa on vikoja, ei kuitenkaan voi lahjoittaa, ja ne hävitetään. Osuus ei ylitä yhtä prosenttia mallistoistamme.

– Maailmassa ei tällä hetkellä ole teknologiaa, joka mahdollistaa vaatteiden täyden kierrätyksen. LPP:llä luovutamme myymättömät vaatteet yhtiölle, joka toimii ammattimaisesti ja jolla on lupa hävittää vaatteet kulloisenkin lainsäädännön mukaisesti.

Yhtiöllä olevan tiedon mukaan vaatteet päätyvät energiaa tuottavalle jätteenpolttolaitokselle.

LPP:llä on lisäksi Puolassa 50 myymälää, joka vastaanottaa käytettyjä vaatteita. Ne luovutetaan avustusjärjestö Saint Albert Charity Associationille. Tekstiiliä on sille tähän mennessä toimitettu 1,5 tonnia.

Nopeasti kiertävän, vaikeasti hävitettävän ja paljon energiaa, vettä ja raaka-aineita vievän pikamuodin perusongelma on ja pysyy. Bisnesmalli ruokkii vaatteen nopeaa kulutuskulttuuria.


YK:n mukaan muotiteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin kansainvälisen laiva- ja lentoliikenteen yhteensä. Ala tuottaa myös 20 prosenttia kaikesta maailmalla tuotetusta jätevedestä, ja ympäristöhaittojen lisäksi siihen liittyy esimerkiksi ongelmia työolosuhteissa.

Maailmanlaajuisesti valmistetuista vaatteista jopa 70 prosenttia arvioidaan päätyvän polttoon ja kaatopaikoille.

Miazga myöntää, että tekstiiliteollisuus ”on tehnyt menneisyydessä monia virheitä”.

Hänen mukaansa ainakin LPP:llä käynnissä on moniin ketjuun liittyviä hankkeita osana ympäristöohjelmaa, muiden muassa ekologisen puuvillan määrää on lisätty, vedenkäyttöä tehostettu, ja pakkausmuovin käyttö vähenee. LPP kehuu tehtaitaan ja tuotantotekniikoitaan kaikkein ympäristöystävällisimmiksi, mutta ei kerro, mihin arvio perustuu.

Uusien puolalaisbrändien liiketila on Triplassa valtava: Pasilassa viisi merkkiä on ympätty tiloihin, joiden kokonaispinta-ala on yhteensä yli 6 500 neliötä. Myymälällä on siis yhtä paljon kokoa kuin lapualaisella Patruuna-areenalla, jossa on esimerkiksi jalkapallo- ja pesäpallokentät sekä erillinen palloilualue.

Edullisista ja trendeihin nopeasti vastaavista mallistoista tunnetut merkit ovat suosittuja erityisesti Itä-Euroopassa. Niillä on yhteensä yli 1 700 myymälää 24 maassa ja yli 25 000 työntekijää.


Tästä yrityksen lippulaivamerkki Reserved vie yli 3 000 neliön ja kahden kerroksen myyntitilan. Vuonna 1998 perustettu Reserved on yrityksen merkeistä selvästi tunnetuin, ja se tuottaa yli puolet yrityksen liikevaihdosta.

Euroopan lisäksi puolalaiskonserni on viime vuosina laajentunut myös Lähi-idän markkinoille. Viime vuosina yritys on panostanut myös verkkokauppaansa. Yrityksen tavoitteena on koko EU:n ja Ukrainan kattavan verkkokaupan perustaminen vuoden 2019 loppuun mennessä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Postilakko toi nimettömän uhkailun Paltan some-tileille – ”Henkilöön menevä uhkailu ei kuulu työelämään”

  2. 2

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  3. 3

    JHL:n tukilakko iskee rautateiden tavaraliikenteeseen

  4. 4

    Finnair aikoo vaihtaa koneitaan vähemmän päästöjä tuottaviin – maksaa jopa 4 miljardia euroa

  5. 5

    OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

  6. 6

    Selvitys: Naisen eläke-euro on 79 senttiä

  7. 7

    Uniper antoi positiivisen tulosvaroituksen – väläyttää lisäosinkoa

  8. 8

    Ravintolayhtiö NoHo nelinkertaisti tuloksensa

  9. 9

    Hämmennys Postin lajittelukeskuksen aitaan leikatusta aukosta jatkuu – työntekijä: sisään pyrkivät valikoitiin nimilistan perusteella

  10. 10

    30 vuotta ja 3 000 euroa – 70 vuotta, 1 800 euroa? Selvitä tästä, saatko parempaa palkkaa kuin ikäisesi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  2. 2

    Posti vastaa PAUn väitteeseen Liedon pakettikeskuksen tapahtumista: ”Aidan purkaminen on normaali, mutta kuitenkin melko harvinainen toimenpide”

  3. 3

    Hämmennys Postin lajittelukeskuksen aitaan leikatusta aukosta jatkuu – työntekijä: sisään pyrkivät valikoitiin nimilistan perusteella

  4. 4

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  5. 5

    Ilmailualan unioni aloitti jo tukilakon – Merimies-Unioni Postista: ”Mitä härskimmäksi tämä menee, sitä nopeammin joudutaan toimimaan”

  6. 6

    Yrittäjä HS:lle: Tästä syystä ruisleipä maksaa kahdeksan euroa lentoasemalla

  7. 7

    Omakotitaloja puretaan entistä kiivaammalla tahdilla – katso video: Näin päättyy rintamamiestalon tarina

  8. 8

    Posti mainostaa rekrytointitapahtumaa keskellä lakkoa

  9. 9

    Sijoittajakonkari on saamassa Cramo-kaupasta 2,1 miljoonaa euroa – pitää ostotarjousta liian pienenä

  10. 10

    OP:n yt-neuvottelut päättyivät, potkut enintään 290:lle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Avioero teki Annelista, 72, miljonäärin ja tulokuningattaren – ex-mies sai ehdottoman vankeustuomion

  2. 2

    Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

  3. 3

    Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

  4. 4

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  5. 5

    Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

  6. 6

    ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

  7. 7

    Vantaalainen Albion, 25, kirjoitti nimensä vero­koneeseen ja yllättyi – näin paljon vartijana ja pysäköinnin­valvojana työskennellyt tienasi

  8. 8

    Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

  9. 9

    Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

  10. 10

    Yritti miljonääriksi 500 päivässä – näin tienasi Lauri Salovaara: ”En koe, että minun pitää nostaa palkkaa”

  11. Näytä lisää