Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

rac

Julkaistu:

Lain siirtymäaika päättyy lokakuun lopussa. Ympäristöministeri Krista Mikkonen ihmettelee lain muutoskarusellia.
Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) harmittelee, että alunperin vuonna 2004 tehtyä haja-asetusalueiden jätevesilakia on muutettu useampaan otteeseen. Muutoskaruselli on aiheuttanut epätietoisuutta kiinteistönomistajissa.

– Varmasti olisi ollut hyvä, että se olisi tehty kerralla kuntoon. Tämä ei ole onnistunutta lainsäädäntöä.

Video yllä: Näin syntyy jätevesijärjestelmä.

Lain siirtymäaika päättyy lokakuun lopussa. Suomen ympäristökeskuksen kesällä tekemän laskelman mukaan pohjavesi- ja ranta-alueilla on vielä noin 114 000 kiinteistöä, joiden jätevesijärjestelmät eivät ole lain edellyttämässä kunnossa. Näistä kesämökkejä on lähes 69 000 ja asuntoja runsaat 45 000.

Ylen mukaan kokonaismäärät ovat kesäkuusta lokakuuhun pienentyneet maksimissaan muutamalla tuhannella.

– Tarkalleen emme tiedä, paljonko tällä hetkellä on remontteja tekemättä, Mikkonen linjaa.
Hän kehottaa kiinteistönomistajia kysymään neuvoa omasta kunnasta, jos remontti on vielä tekemättä. Joissain tapauksissa kunta voi myöntää poikkeaman, esimerkiksi jos mökin kuormitus on vähäinen.

Haja-asutusalueiden jätevesisäätely astui voimaan keväällä 2017. Se antoi pohjavesi- ja ranta-alueiden kiinteistöille aikaa laittaa jätevesijärjestelmänsä kuntoon kuluvan vuoden lokakuun loppuun saakka.

”Lisäresurssit tulisivat tarpeeseen”

Jätevesiasioiden valvontavastuu kuuluu kunnille. Kuntaliiton erityisasiantuntija Tuulia Innala arvioi, että kuntien mahdollisuudet valvoa lain noudattamista vaihtelevat paljon. Ne riippuvat ympäristönsuojelun painopistealueesta ja resurssoinnista kunnassa.

–Kunnilla on todella paljon valvottavia lakeja ympäristöhallinnossa, joten lisäresurssit tulisivat tarpeeseen. Kun valtio säätää uusia tehtäviä kunnille, myös niiden rahoitus tulisi varmistaa.

Ministeri Mikkosen mukaan kuntien rahoitustarve ”katsotaan erikseen”.

Innala muistuttaa, että kun jätevesilain siirtymäaika päättyy, jätevesiremontin laiminlyönyt on syyllistynyt lainrikkomukseen. Hän uskoo kuitenkin, että monella kyseessä on lipsahdus.

– Lain valmistelu ei ole mennyt ihan nappiin. Sitä on muutettu, ja siirtymäaikaa veivattu monta kertaa. Varmasti osa on ajatellut, että jotain muutoksia tulee vielä. Ei ole tulossa, vaan takaraja on nyt tämä.

Taloussanomat kertoi aiemmin, että osa kiinteistönomistajista on ehkä säikähtänyt jätevesiremontin mahdollisesti korkeaa hintaa.
Kunnalla on Innalan mukaan mahdollisuus muun muassa kuulemiseen, jos kiinteistön omistaja ei ole tehnyt remonttia. Viime kädessä se voi ympäristölakien valvojana turvautua uhkasakkoon.

– Kunnat varmastikin luottavat porkkanaan ja keppiin eli neuvontaan ja kehotuksiin laittaa asia kuntoon. Tuskin ne tekevät laajoja ratsioita vaan keskittyvät tärkeimmille pohjavesi- ja ranta-alueille.

Lue lisää: Lukijoilla kapinahenkeä jätevesilakia kohtaan: ”Kansalaistottelemattomus kunniaan” – ”Kuka näitä ehtii valvoa?”

Lain muutoksissa sen piirissä olevien kiinteistöjen määrä on vähentynyt. Nyt se koskee pohjavesialueella tai enintään 100 metriä rannasta sijaitsevia kiinteistöjä.

– Kiinteistönomistajilla on ollut 15 vuotta aikaa laittaa järjestelmät kuntoon. Kyse on laista, jota lähtökohtaisesti pitää noudattaa. Tämä on myös työtä ympäristön hyväksi, Innala muistuttaa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

  2. 2

    Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

  3. 3

    Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

  4. 4

    ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

  5. 5

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  6. 6

    MOT: Suomalaiset sijoittivat vähintään 40 miljoonaa euroa Onecoin-virtuaalivaluuttaan

  7. 7

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  8. 8

    KKV:ltä harvinainen esitys: Keskon ja Heinon Tukun yrityskauppa kiellettävä

  9. 9

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  10. 10

    Joka kolmas yksityissijoittaja on kiinnostunut uudesta osakesäästötilistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

  2. 2

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  3. 3

    Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

  4. 4

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  5. 5

    Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

  6. 6

    Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

  7. 7

    Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

  8. 8

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  9. 9

    MOT: Suomalaiset sijoittivat vähintään 40 miljoonaa euroa Onecoin-virtuaalivaluuttaan

  10. 10

    Joka kolmas yksityissijoittaja on kiinnostunut uudesta osakesäästötilistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  2. 2

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  3. 3

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  4. 4

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  5. 5

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  6. 6

    Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

  11. Näytä lisää