Työtaistelun uhka johti aikalisään – turkulainen Arkea Oy ei lähde vielä Postin viitoittamalle tielle

Julkaistu:

Turun kaupungin omistama yritys ilmoitti syyskuussa vaihtavansa tuhannen työntekijän työehtosopimusta.
Turkulaisen monipalveluyritys Arkea Oy:n työntekijät saivat perjantaina erävoiton, kun yrityksen johto taipui neuvotteluratkaisuun.

Arkea ilmoitti aiemmin syksyllä, että se aikoo vaihtaa käyttämänsä työehtosopimukset halvempiin. Muutos koskee noin 1 000 työntekijää. Muun muassa ruoka-, siivous- ja kiinteistönhoitopalveluja tuottavan Arkean omistaa lähes kokonaan Turun kaupunki.

Päätös syntyi sen jälkeen, kun Turun kaupungin konsernijaosto oli hyväksynyt Arkean suunnitelman niukasti äänin 7–6 .

– Tilanne on taloudellisesti haastava, ja tavoitteena on pelastaa sekä yhtiö että työpaikat. Haemme vähintään miljoonan euron kustannussäästöjä pitemmällä tähtäimellä, Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi kommentoi Ylelle syyskuun lopussa.

Tähän asti Arkeassa on noudatettu Avainta ry:n työehtosopimusta. Päätöksen mukaan huhtikuusta lähtien työntekijäpuolen sopijoina olisivat Palvelualojen ammattiliitto PAM ja ammattiliitto Pro.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n mukaan vaihtaminen uuteen työsehtosopimukseen pudottaisi henkilökunnan kokonaisansioita pahimmillaan 30 prosenttia. Lisäksi työntekijät menettäisivät lomapäiviä.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen tapasivat perjantaina. JHL tiedotti tapaamisen jälkeen osapuolten löytäneen neuvotteluyhteyden ja neuvottelujen alkavan tulevana maanantaina.

– Hienoa että asiasta neuvotellaan ja pohjana on nimenomaan nykyinen työehtosopimus Avaintes. Nyt on tärkeää, että työntekijöiden ääni kuuluu, Niemi-Laine kommentoi tiedotteessa.

– JHL on valmiina työtaisteluun lyhyellä varoitusajalla, jos Arkea aikoo uudelleen lähteä polkemaan työehtoja. Emme katso sivusta, kun jäsentemme työehdot ovat uhattuina.

Työehtosopimuksen vaihtamisen taustalla ovat taloudelliset vaikeudet. Yhtiöstä irtaantui vuodenvaihteessa Kaarea Oy:ksi nimetty yhtiö. Heinäkuussa Arkea hävisi Turun hyvinvointitoimialan kymmenen miljoonan euron ruokapalvelusopimuksen Fazerille.

Työehtosopimusten radikaalit muutokset olivat esillä uutisissa jo aiemmin tänä syksynä, kun Helsingin Sanomat uutisoi Postin kaavailevan palkanalennuksia 8 000 hengelle. Posti on suunnitellut, että esimerkiksi lajittelijoita edustavan PAU:n työehtosopimuksen piirissä olleet työt siirrettäisiin edullisemman Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin.

Palvelualojen työnantajat Palta ja työntekijöitä edustava Posti- ja logistiikka-alan unioni (PAU) neuvottelevat parhaillaan uudesta työehtosopimuksesta.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

  2. 2

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  3. 3

    Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

  4. 4

    Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

  5. 5

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  6. 6

    Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

  7. 7

    Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

  8. 8

    Sylvi Torvista, 82, sapettaa eläkeläisten kohtelu: ”Mihinkään ei voi lähteä, pitäisi olla syömättä tai jättää lääkkeet ostamatta”

  9. 9

    Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

  10. 10

    Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheen­johtajaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  2. 2

    Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

  3. 3

    Avioero ja pojan kuolema opettivat teollisuusneuvos Jorma Terentjeffiä hellittämään

  4. 4

    Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

  5. 5

    Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

  6. 6

    Aki Yrttiaho, 29, odottaa jo täyttä mobiiliaikaa: ”Minulla ei ole senttiäkään käteistä”

  7. 7

    Uusi laki iski: flunssa­lääke Finrexin loppui apteekeista

  8. 8

    Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

  9. 9

    Sekava maailmantilanne vahvistaa euroa

  10. 10

    Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  4. 4

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  5. 5

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  6. 6

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  7. 7

    Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

  8. 8

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  9. 9

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  10. 10

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  11. Näytä lisää