Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

Julkaistu:

Linnan rakennuttanut Elias Walfrid Sopanen oli ristiriitainen mies. Hänet tunnettiin kihlakunnantuomarina ja kylän mahtimiehenä, mutta huhut kertovat hänen osallistuneen valkoiseen terroriin.
Varkauden Kangaslammilla kylän maisemaa hallitsee jylhä kivilinna. Jyrkkäharjainen, valkoinen linna seisoo kylän keskustassa kuin valvoen kyläyhteisöä. Linnan korkealle kohoavasta tornista kerrotaan olevan hyvä näkymä puolestaan Saimaalle.

800-neliöinen linna on parhaillaan myynnissä. Hintapyyntöä sillä on 60 000 euroa. Summalla ei saisi pääkaupunkiseudulta omistusasuntoa, mutta Tampereelta sillä saisi kerrostaloyksiön tai kaksion lähiöstä.

Miksi linna Pohjois-Savosta irtoaisi noin halvalla? Mistä ihmeestä edes on kyse?


Palo ei mahtisukua lannistanut

Kangaslammin linna on Manttaalitalo eli Mantun linna. Sen historia juontaa 1920-luvulle, rakennusvuosiksi arvellaan vuosia 1922–1925. Talon rakennutti kylän mahtimies Elias Walfrid Sopanen, joka tunnettiin myös kihlakunnantuomarina ja tilallisena.

Linna rakennettiin aluksi suojeluskuntataloksi, jollaisena se oli poikkeuksellinen. Yleisesti suojeluskuntatalot ja työväentalot rakennettiin puusta.

Kun rakennustyöt olivat lähes lopussa, linna syttyi tuleen ja paloi pahoin. Syttymissyytä ei ole pystytty varmistamaan, mutta on epäilty, että palo olisi sytytetty tahallaan.

Sopanen oli hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä hahmo. Sisällissodasta toipuvassa Suomessa Sopanen henkilöitiin vahvasti valkoiseksi. Hänen huhuttiin olleen mukana myös niin kutsutussa Huruslahden arpajaisissa.


Huruslahden arpajaiset -nimellä tunnetaan sisällissodan valkoiseen terroriin kuulunut tapahtuma, jossa noin 90 punaista teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.

Arpajaisiksi tapahtumaa kutsutaan, sillä aikoinaan valkoisten väitettiin ampuneen joka kymmenennen punaisen sattumanvaraisesti Huruslahden jäällä. Myöhemmin sattumanvaraisuus on todettu vääräksi tiedoksi, mutta nykytiedon valossa osa valkoisista purki omia kaunojaan äärimmäisen väkivallan keinoin.

Tapahtuman katsotaan epäsuorasti johtaneen jopa 10 000 punaisen teloitukseen, joista suuri osa toteutettiin ilman oikeudenkäyntiä.


Mantun palo – tahallinen tai ei – ei juurikaan vaikuttanut, sillä Sopasen poika laajensi palon myötä linnaa entisestään.

Kyläyhteisöä linna on palvellut historiansa aikana monin tavoin. Kunnanvaltuuston kokouksia linnassa pidettiin vuoteen 1937 saakka. Siellä on tiettävästi toiminut myös kunnan neuvola ja käräjäoikeus. Lisäksi Manttu on palvellut kyläyhteisöä sotien aikana muun muassa postina ja myöhemmin kunnan salina, ravintolana, taiteilijan ateljeena, koulun ja säästöpankin tiloina. Vielä 1990-luvulla koulun liikuntasali oli evakossa linnassa, mutta sittemmin säännöllinen käyttö on vähentynyt.


Talvisin sitä on kuitenkin lämmitetty.

Viime aikoina linnassa on pidetty satunnaisia kokoontumisia ja kylätapahtumia. Linnan omistaa nykyään Varkauden kaupunki, johon Kangaslammi liittyi vuonna 2005.

Myynnissä merkityksen ymmärtävälle

Toive säännöllisestä käytöstä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan linnan kunnossapidosta on syynä myös rakennuksen halvahkoon hintaan.

”Manttu myydään ensisijaisesti sellaiselle ostajalle, joka ymmärtää rakennuksen merkityksen Kangaslammin kylälle ja sen identiteetille”, myynti-ilmoituksessa todetaan.


Kiinteistömaailman kiinteistönvälittäjä Antero Immosen mukaan asian voi ymmärtää monin tavoin.

– Siihen voi keksiä jotain liiketoimintaa, mutta ollaan sitä valmiina myymään myös yksityiseksi kodiksi. Toiveissa kylällä kuitenkin olisi, että siellä voisi järjestää joitain kokoontumisia, kuten kesäjuhlia, ja linna saataisiin kuntoon, Immonen kertoo.

Linnan tärkeys kylälle ilmenee myös siitä, että rakennus on kuvattu Kangaslammen kyläyhteisön tunnuksessa.

Hän kertoo, että linnassa on paljon kunnostettavaa, mutta toisaalta sen lämmitys on kunnossa, eivätkä katot esimerkiksi vuoda. Öitä linnassa pystyy viettämään jo tämän hetkisellä kunnolla.

Mantun seinäpintoihin kuitenkin tarvitaan uutta maalia ja ikkunat pitäisi restauroida. Ihan mielin määrin muutoksia ei saa kuitenkaan tehdä, sillä rakennuksen julkisivu on suojeltu kuten myös muun muassa linnan ”tuomarin huone”.

Linnan ohella kauppaan kuuluu kalusteita, tontti ja tontilla sijaitsevat työtila ja varastorakennus.


Linna itsessään on nelikerroksinen, mutta mukaan ei lasketa tornia. Sisällään linna pitää kaikkien kelpo linnojen tavoin suuren salin.

Immonen kertoo, että kiinnostuneita ostajia on jo ilmaantunut. Moni kiinnostuneista pohtii ensisijaisesti yritystoimintaa, mutta osa hamuaa linnaa myös kodikseen.

– Kohdetta seuraa tällä hetkellä vajaa 40 henkilöä ja yhteydenottopyyntöjä siitä on noin 80. Meillä on vahva usko, että ostaja löytyy hyvin nopeasti.

Kiinteistönvälittäjän näkemyksellä Immonen lupaa, että linna sopii monelle. Hän kertoo, ettei ole vastaava kohdetta päässyt pitkällä urallaan välittämään.

– Historiallisia kartanoita olen välittänyt, mutta kivilinnoja ei tällä alueella ole. Tämä on urallani ensimmäinen.

Mantusta vipinää kylälle

Kangaslammin kyläyhteisön puheenjohtaja Olli-Pekka Kähkönen toivoo sydämensä pohjasta, että linnalle löytyisi ostaja, joka ymmärtäisi kiinteistön arvon kylälle.

Toiveissa olisi kylää piristävää liiketoimintaa, kuten ravintola, mutta pääasia olisi, että linna olisi yhä satunnaisessa tapahtumakäytössä.

– Toivottavasti jatkossakin voisimme järjestää kokoontumisia ja tanssiaisia Mantussa.

Lähitulevaisuudessa linnassa järjestetään tanssiaiset ja joulumyyjäiset. Kähkönen kertoo, että linna on ollut kylän keskus vuosikymmeniä ja kaikilla on sieltä jonkinlaisia muistoja.


Vaikka Kähkönen toivoo ostajan ilmaantuvan, myöntää hän linnasta seuraavan suuria kuluja.

– Paljon siinä pitää olla pääomaa taustalla tai ainakin saada tukia. En usko, että siihen kukaan yksityishenkilö muuttaa, koska se on kuitenkin museoviraston suojelema.

Hän kuitenkin korostaa kiinteistönvälittäjä Immosen tavoin, että mahdollisuudet linnalle ovat suuret. Kähkönen kertoo, että linnasta ei ole pitkä matka esimerkiksi Linnasaaren kansallispuistoon ja muutoinkin seutu soveltuisi esimerkiksi matkailubisnekseen.

Linnan kauppaamisesta kertoi aiemmin Iltalehti.

Lähteet: Visit Varkaus, Savon Sanomat

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    3. 3

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    4. 4

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    5. 5

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    6. 6

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    7. 7

      Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

    8. 8

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    9. 9

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    10. 10

      Kobolttia etsivä kaivosyhtiö jättänyt varauksia tuhansille neliökilometreille Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    4. 4

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    5. 5

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    6. 6

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    7. 7

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    8. 8

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    9. 9

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    10. 10

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    11. Näytä lisää