Burger Kingistä nousi kohu Ruotsissa – näin kommentoi Suomen ketjujohtaja

Julkaistu:

Ruotsin Burger Kingiä syytetään muun muassa vanhan ruoan myymisestä ja epähygieenisyydestä. Suomen ketjujohtaja pitää epätodennäköisenä, että vastaavaa voisi tapahtua täällä.
Ruotsissa Burger King -pikaruokaketjun väitetään myyneen vanhaa ruokaa ja laiminlyöneen hygieniaa.

Esimerkiksi lämpökaapeissa yliaikaa maannutta lihaa myytiin Aftonbladetin 200 sekunder -minidokumentin mukaan asiakkaille, vaikka se tulisi heittää pois.

Dokumentissa muun muassa nähdään, kuinka Burger Kingin henkilökunta käynnistää uudelleen lämpökaapin ajastimen, kun se hälyttää ajan loppumista.

Aftonbladet haastatteli dokumentiinsa 14 Burger Kingin nykyistä tai entistä työntekijää. Lehti vieraili kymmenessä ketjun ravintolassa, joista yhdeksässä havaittiin ongelmia.

Expressenin mukaan osassa ravintoloita oli myös rottia.

Ruotsin Burger King kirjoittaa vastineessa pyrkivänsä saavuttamaan ”korkeat standardit” ja puuttumaan ongelmiin, heti kun niitä ilmenee. Ketju korostaa toimivansa franchise-periaatteella, eli toimipisteet ovat usein itsenäisten yrittäjien ylläpitämiä.

Aftonbladet ei suostunut kertomaan pikaruokaketjulle sitä, millä toimipisteillä dokumentti kuvattiin. Näin ollen myöskään Burger King ei suostunut kommentoimaan asiaa enempää.

Ketjujohtaja: Suomessa ongelmat ovat epätodennäköisiä, sillä valvontaa on paljon

Suomen Burger Kingin ketjujohtaja Siru Kalpio ei ole kuullut Ruotsin pikaruokakohusta eikä siksi osaa kommentoida sitä tarkemmin. Hän kuitenkin pitää epätodennäköisenä, että ongelmat voisivat samassa mittakaavassa toistua Suomessa.

– En osaa tosiaan puhua Ruotsin puolesta, mutta Suomessa nämä ovat meille kunnia-asioita. Suomessa ruoan pitää olla laadukasta ja turvallista. Haluamme taata asiakkaalle turvallisen ruokailuhetken, Kalpio sanoo.

Hän kertoo, että niin ketju kuin valtiokin määrittävät tiukat ohjeet muun muassa sille, kuinka pitkään tuotteita saa pitää esimerkiksi lämpökaapissa, tai minkälaisella pyyhkeellä saa pyyhkiä mitäkin pintaa.

– Lihalle, kanalle ja niin sanotuille snack-tuotteille on kaikille oma maksimiaikansa. Niihin on sitouduttu ja meitä valvoo niin emoyhtiö, viranomaiset kuin me itsekin.

Kalpion mukaan valvonta on säännöllistä. Burger Kingillä pistokokeet ovat säännöllisiä ja ketjujohtaja kertoo aluepäälliköiden vierailevan ravintoloissa jatkuvasti. Kullakin aluepäälliköllä on noin 8–10 valvottavaa ravintolaa.

Jos puutteita tai virheitä huomattaisiin, niihin pystyttäisiin Kalpion mukaan puuttumaan nopeasti.

Ravintoloiden sisällä vuoropäälliköt valvovat ketjun ja viranomaisten sääntöihin sitoutumista, ja kukin työntekijä koulutetaan ymmärtämään säännöt.

Ruotsin Burger King piiloutui franchise-periaatteen taakse. Suomessa toimii 59 Burger King -ravintolaa, joista Kalpion mukaan vain 11 toimii sub-franchise periaatteella.

– Näiden joukossa on hyvin luotettavia, tarkkoja ja isoja yrityksiä. Luotamme täysin, että näissäkin ravintoloissa toimitaan laadukkaasti.

Entä onko Ruotsin paljastuneista laiminlyönneistä haittaa Suomen Burger Kingille?

– Toivottavasti ei. Suomalaiset ovat tarkkoja, tunnollisia ja haluavat tehdä asiat parhaalla mahdollisemmalla tavalla. Toivon, että Suomen Burger Kingiin luotetaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    3. 3

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    4. 4

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    5. 5

      Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

    6. 6

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    7. 7

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    8. 8

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Kommentti: Piittaamattomuus omaishoidosta on käsittämätöntä politiikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    3. 3

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    4. 4

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    5. 5

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    6. 6

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    7. 7

      Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

    8. 8

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    9. 9

      Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

    10. 10

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    4. 4

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    5. 5

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    6. 6

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    11. Näytä lisää