Heikki Malinen eroaa Postin toimitusjohtajan tehtävästä – ei saa erillistä erokorvausta

Julkaistu: , Päivitetty:

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen ilmoitti eroavansa Postin toimitusjohtajan tehtävistä.
Posti Group Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Malinen on ilmoittanut yhtiön hallitukselle eroavansa yhtiön palveluksesta 1.10.2019 lukien. Malinen on toiminut tehtävässä vuodesta 2012 alkaen.

– Kun minut valittiin tähän tehtävään, sain omistajalta kolme tavoitetta: pitää Postin toiminta kannattavana, rakentaa uutta kasvua, jolla turvataan yhtiön tulevaisuus, sekä saattaa yhtiö pörssilistauskuntoon. Nämä kaikki tavoitteet on saavutettu. Kuluneisiin vuosiin on mahtunut kipeitä rakennemuutoksia, mutta myös onnistumisia ja rohkeaa uudistumista erittäin ammattitaitoisen henkilöstön avulla. Olen heille syvästi kiitollinen. Koen, että nyt on oikea hetki kiittää ja tehdä tilaa uudelle henkilölle yhtiön johdossa, Heikki Malinen perustelee päätöstään.

– Toivotan parasta menestystä kaikille Postin työntekijöille sekä seuraajalleni, Malinen jatkaa.

Maliselle ei makseta erillistä erokorvausta. Hänelle maksetaan työsopimuksen mukainen korvaus kuuden kuukauden irtisanomisajalta vähennettynä kahden kuukauden palkalla aiemman ilmoituksensa mukaisesti. Posti kertoi syyskuun alussa, että Malinen luopuu kahden kuukauden palkastaan loppuvuoden aikana.

Malisen saamat palkat ja palkkiot kohosivat viime vuonna 988 000 euroon.

– Olen pahoillani Heikin henkilökohtaisesta päätöksestä. Postin hallituksen näkökulmasta Posti on ollut Heikin kaudella hyvin hoidettu yhtiö, joka on kehittynyt oikeaan suuntaan. Asettamamme tavoitteet on saavutettu. Taloudelliset tuloksemme ja uudistumisemme osoittavat, että Postin strategia on ollut oikea huomioiden postialan rajun murroksen. Haluan kiittää Heikkiä Postin mittavasta uudistustyöstä ja toivottaa hänelle mitä parhainta menestystä tuleville vuosille, sanoo Posti Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola.

Posti Group Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 1.10.2019 alkaen Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtajan DI Turkka Kuusiston. Kuusisto on toiminut johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. Yhtiön hallitus on jo käynnistänyt uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.

Pakettilajittelijoiden tes-siirrosta repesi riita

Posti ja toimitusjohtaja Malinen ovat olleet myrskyn silmässä elokuun lopulta lähtien. Tuolloin Posti kertoi aikovansa siirtää noin 700 Postin paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnan työntekijää Teollisuusliiton työehtosopimuksen piiriin. Muutoksessa työntekijöiden kiinteä palkka putoaisi keskimäärin 30 prosenttia.

Osa Postin työntekijöistä meni syyskuun alussa lakkoon yhtiön suunnitteleman työehtosopimuksen siirron vuoksi. Ammattiliitto PAU lopetti työtaistelutoimet, kun omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kertoi, että siirrossa otetaan aikalisä.


Syyskuun puolivälissä Posti päätti, että näiden noin 700 työntekijän palkkoihin tulee kahden vuoden siirtymäaika. Posti kertoi työntekijöiden kokonaispalkan säilyvän nykyisellään tammikuun loppuun 2022 saakka.

Helsingin Sanomat kertoi syyskuussa Postin suunnittelevan tuntuvia palkanalennuksia jopa 8 000 työntekijälle. Postilla on noin 220 00 työntekijää.

Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi keskiviikkona Taloussanomille, että Malisen eroilmoitus ei muuta yhtiön ja henkilöstön välistä pattitilannetta mihinkään suuntaan.

– Toivon, että kuka tahansa paikalle tulee, hän ymmärtää, että ihmiset pitää tuoda takaisin työehtosopimuksemme piiriin. Muuten ajaudutaan isoihin työtaisteluihin, mikä ei ole uudelle johdolle järkevä liiketoimintaratkaisu.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

  2. 2

    Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

  3. 3

    Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

  4. 4

    Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

  5. 5

    Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

  6. 6

    PTT: Yksiöiden osuus uusista asunnoista kasvanut etenkin Tampereella, Turussa ja Oulussa

  7. 7

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  8. 8

    Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

  9. 9

    Olli Rehn näkee riskejä työmarkkina­syksyssä: ”Kilpailu­kyky­sopimus ja maltillinen liittokierros ovat olleet hyvin tärkeitä”

  10. 10

    Lääketeknologiayhtiö Nexstim hakee lupaa kolmeen osakeantiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

  2. 2

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  3. 3

    Isot pörssi­voitot yhdistettiin Trumpin puheisiin – pörssi ja asian­tuntijat kumosivat väitteet

  4. 4

    Postin työriita jumittui niin pahasti, että apua tarvitaan valta­kunnan­sovittelijalta

  5. 5

    Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

  6. 6

    Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

  7. 7

    Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

  8. 8

    Teollisuusneuvos Jorma Terentjeff nauttii nykyisestä elämänvaiheestaan: ”Olen löytänyt itsestäni taas pikkupojan”

  9. 9

    Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

  10. 10

    Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  4. 4

    Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

  5. 5

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  6. 6

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  7. 7

    Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

  8. 8

    Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

  9. 9

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  10. 10

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  11. Näytä lisää