Kommentti: Ursäkta, Greta, mutta ilmaston pelastaminen ei mahdu budjettisääntöihimme - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Ursäkta, Greta, mutta ilmaston pelastaminen ei mahdu budjettisääntöihimme

Julkaistu: 25.9.2019 7:32

Poliittisten esteiden takia EU-maiden päättäjät ovat vuosien ajan ”kehdanneet” viivytellä ilmastoinvestointeja. He jättävät tuleville polville mieluummin tasapainoisia budjetteja kuin elinkelpoisen ilmaston, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg tiukkasi YK:n ilmastokokouksen päättäjiltä, kuinka nämä ovat kehdanneet jo vuosien ajan viivytellä toimia ilmaston – ja lastensa tulevaisuuden – pelastamiseksi.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres myönsi Thunbergin kovistelut perustelluiksi ja muutkin kokouksessa läsnä olleet maailman mahtipäättäjät palkitsivat tämän tunteikkaan ja suorasanaisen puheenvuoron raikuvilla suosionosoituksilla.

Ilmakehää lämmittävät kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan taltu koululaisten protestipuheilla eivätkä päättäjien juhlavilla julistuksilla saati kätten taputuksilla.

Sen sijaan ilmakehän ja ”lastemme” tulevaisuuden suojeleminen edellyttäisi mittavia investointeja uusiutuviin energiamuotoihin, niiden hyödyntämiseen – ja vanhoista energiamuodoista luopumiseen.

Kyse on mammuttimaisista investointitarpeista, sillä suurin osa maailman talouden rattaista pyörii edelleen öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden, kuten kivihiilen, polttamisesta syntyvällä energialla.

Jos energialoikka fossiilisista uusiutuviin energiamuotoihin olisi vain tekninen haaste, olisi loikka jo otettu. Viivyttely ei toisin sanoen johdu siitä, että vaihtoehdoista olisi pulaa. Ne on jo keksitty ja olemassa.

Sen sijaan pulaa on maksajista.

Energiakumoukseen pitäisi investoida niin suuria rahasummia, että maailman päättäjille on ollut poliittisesti houkuttelevampaa viivytellä kuin panna toimeksi.

Vaikka Thunberg pauhasi YK:n ilmastokokouksessa kuulleensa kyllikseen päättäjien iänikuisia selityksiä rahasta ja talouskasvusta, juuri niihin – ja uudelleen valintaan – liittyviin huoliin poliitikkojen aikeet usein tyssäävät.

Yhteinen etu mutta kuka maksaa?

Ilmastotoimien viivyttelyssä ei ole niinkään kyse poliittisten päättäjien kehtaamisesta kuin siitä, että ainakin demokraattisia maita johtavat poliitikot joutuvat tasapainoilemaan hyvien aikeiden ja poliittisten rajoitteiden välillä.

Ilmastoinvestoinneissakin päättäjät törmäävät hyvin herkästi kysymykseen, miten kohdistuvat erilaisten toimien hyödyt ja kustannukset – ja miten käy seuraavissa vaaleissa.

Maapallolla on vain yksi ilmakehä, joka on yhteinen paitsi kaikille maailman kansoille myös ”meille ja lapsillemme” eli eri aikoina eläville sukupolville.

Tästä ilmakehän ”yhteisomistuksesta” on johtunut jo vuosikymmenten ajan toteen käynyt heitteille jäämisen eli niin sanotun yhteismaan ongelma.

Keskenään kilpailevia maita ei ole houkutellut käyttää rahaa päästöjen rajoittamiseen, sillä kustannusten on pelätty jäävän pääosin oman maan maksettaviksi mutta hyötyjen on pelätty leijuvan tuulien mukana suurimmaksi osaksi muiden eduksi.

Toinen kansainvälisestä taakanjaosta kumpuava peruste toimettomuuteen on pelko, että kotimaassa toimeen pantavat päästörajoitteet kustannuksineen eivät vähennä päästöjä vaan ainoastaan siirtävät niitä lepsumman sääntelyn maihin.

Siitä riippumatta, mihin kantaan tuo kansojen välinen etujen ja kustannusten jakoa koskeva kysymys päätyy, on lisäksi ratkaistava kysymys kustannusten ja hyötyjen jakamisesta eri sukupolvien välillä.

Jos ilmasto lämpenee liiaksi ja elinolot muuttuvat tukaliksi, siitä kärsivät eniten yhä syntymättömät tulevaisuuden sukupolvet. Niinpä nyt toteen pantavien ilmastotoimien suurin hyöty koituu niin ikään noille samoille tulevaisuuden polville.

Tässä on kaksi kenties selkeintä selitystä sille, että päättäjät ovat vuodesta toiseen ”kehdanneet” viivytellä riittävän suurten rahasummien kohdistamista ilmastoinvestointeihin.

Suurten rahasummien käyttämistä on ollut vaikea perustella kotimaisille äänestäjille ja veronmaksajille, kun suurin osa nyt toteen pantavien kansallisten ilmastotoimien hyödyistä tuntuu leijuvan tuulten mukana muun maailman eduksi ja joka tapauksessa jäävän vasta tulevien polvien hyödyksi.

Kumpi on tärkeämpi, budjetin tasapaino vai ilmasto?

Eurotalouden kiistattomiin eturivin asiantuntijoihin kuuluva taloustieteilijä Paul De Grauwe on esittänyt ilmastotoimiin liittyvän sukupolvien välisen eturistiriidan ratkaisemista suht suoraviivaisella keinolla.

Hänen mukaansa mittavatkin ilmastoinvestoinnit olisi parasta toteuttaa julkisen talouden hankkeina. Ja sukupolvien välisten eturistiriitojen välttämiseksi ne olisi syytä rahoittaa valtioiden velkarahoituksella.

De Grauwe perustelee velkarahoitusta Suomessakin tutulla tulkinnalla, jonka mukaan valtion velka jää tulevien polvien maksettavaksi.

Juuri siksi sukupolvien päähän tulevaisuuteen kantavat ilmastoinvestoinnit on hänen mukaansa paikallaan maksattaa noilla samoilla edut saavilla tulevilla polvilla eikä nyt veroja maksavilla kansalaisilla.

Tämäkin on tosin helpommin sanottu kuin tehty, sillä De Grauwe huomauttaa velkarahoituksen törmäävän EU:n budjettisääntöihin.

EU:n asettamat ja komission valvomat budjettisäännöt vaativat jäsenvaltioita ylläpitämään budjettitalouden rakenteellista tasapainoa tavalla, joka käytännössä estää mittavia investointeja tulevien polvien hyväksi.

Investoinnit on katettava julkisen talouden kirjanpidossa samaa tahtia kuin kuluja syntyy eikä niitä saa jaksottaa tuleville vuosille saati samaan tahtiin kuin rahoitusta on maksettava tai investoinneista koituu etuja.

Kun lisäksi useimmilla EU-mailla on jo ennestään enemmän velkaa kuin säännöt sallivat, törmäävät ilmastoinvestoinnit kahteen keinotekoiseen mutta sitäkin todellisempaan poliittiseen esteeseen.

Ensimmäinen este tulee vastaan, jos ilmastoinvestointeja on tarkoitus rahoittaa ilman uutta velkaa esimerkiksi erilaisia veroja tai muunlaisia päästömaksuja korottamalla tai muita julkisia menoja leikkaamalla.

Tällaiset toimet osuvat kipeimmin pieni- ja keskituloisiin kansalaisiin. Se uhkaa kostautua vaaleissa – tai kaduilla niin kuin Ranskan keltaliivimellakoissa on käynyt.

Toinen este tulee vastaa, jos ilmastoinvestointeja on tarkoitus rahoittaa valtion velkarahoitusta lisäämällä. Se merkitsee useimmissa jäsenmaissa EU:n taloussääntöjen rikkomista ja mitä riesaa siitä koituukaan.

Tällaisten poliittisten esteiden takia EU-maiden päättäjät ovat vuosien ajan ”kehdanneet” viivytellä ilmastoinvestointeja. He jättävät tuleville polville mieluummin tasapainoisia budjetteja kuin elinkelpoisen ilmaston.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?