Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

Julkaistu:

Helsingin kaupungilta ei löytynyt Eevalle sopivan kokoista ja hintaista asuntoa.
Viime päivinä on puhuttu paljon Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista ja siitä, kuka niihin pääsee asumaan.

Keskustelu lähti nimimerkin Kiukkuinen äiti Helsingistä kirjoittamasta mielipidekirjoituksesta Helsingin Sanomien sivuille.

Hän ihmetteli, miten hänen 3 500–4 000 euroa kuussa tienaavat ystävänsä voivat asua vähävaraisille tarkoitetuissa Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa, kun moni pienempipalkkainen joutuu maksamaan asumisestaan huomattavasti korkeampaa markkinahintaa.
Yksi asumisen hinnan kanssa ongelmiin joutunut on kesällä töiden perässä Helsinkiin muuttanut nainen, joka esiintyy tässä jutussa nimellä Eeva.

Eeva sai unelmiensa työpaikan Helsingistä ja muutti kaupunkiin lapsensa kanssa. Hän haki kaupungin vuokra-asuntoa maaliskuusta asti, mutta asuntoa ei löytynyt.

– Soitin vielä toimistoon, että työt alkavat elokuussa ja lapsenkin pitäisi päästä kouluun. Siellä ei sanottu asiaan mitään. Minusta on väärin, että tällaisessa tilanteessa muut menevät jonon ohi, hän sanoo.

Uutta asuntoa ei löytynyt, vaikka hän oli jo irtisanonut vanhan kotinsa toisella paikkakunnalla satojen kilometrien päässä.

Lopulta Eeva sai asunnon kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjoavalta Y-säätiöltä.

Siihen hän on monella tapaa tyytyväinen. Takuuvuokraa ei ole eikä myöskään irtisanomisaikaa. Se on tärkeää siksi, että Eevan työsopimus on määräaikainen.

– En voi ottaa sitä riskiä, että asunnon vuokrasopimus jatkuisi vuoden verran vaikka työt eivät jatkuisikaan täällä ja saisin töitä muualta. Ihan mille tahansa alueelle en olisi lapsen kanssa halunnut muuttaa. Muualtakin tarjottiin asuntoa, mutta sanoin kiitos, ei kiitos.

Kaupungilta asuntoa ei Eevan mukaan tarjottu.

Eevan nykyinen asunto on 71 neliön suuruinen saunallinen kolmio itäisessä kantakaupungissa. Se on tosi kiva ja loistavalla paikalla, hän sanoo.

– Saimme maalata seinätkin ja vuokranantaja maksoi maalit. En kuitenkaan tiedä, kuinka kauan pystymme tässä asumaan.

Asunnossa on yksi merkittävä ongelma. Se on aivan liian kallis.

IS on nähnyt Eevan palkkakuitit ja vuokrasopimuksen.

Hänen bruttotulonsa ovat noin 2 500 euroa kuussa ja siitä jää verojen jälkeen käteen noin 1 900 euroa. Asunnon vuokran, 1 300 euron jälkeen Eevalle jää kuukausittain vain 600 euroa muihin menoihin.

Koska Eeva on asumuserossa, hän ei saa asumistukea tai muitakaan tukia. Hän kertoo laskeneensa Kelan laskurilla, että mikäli hänelle myönnettäisiin asumistukea, se olisi noin 160 euroa kuussa.

– Sekin totta kai auttaisi, mutta ei ratkaise ongelmaa.

– Jos en kävisi töissä, niin saisin varmasti saman verran käteen pelkistä tuista. Liiton rahojakin saisin varmasti hyvin, hän lisää.

Eeva täsmentää, että hän on unelmatyössään eikä palkan suuruus ole siksi kaikista olennaisin asia, mutta elämä olisi huomattavasti helpompaa, jos rahaa olisi käytettävissä enemmän.

Eevan mukaan ihannetilanteessa hänen vuokransa olisi noin 800 euroa kuussa. Asunnoksi riittäisi hyvin vaikkapa 50-neliöinen kaksio.

– Kolmiosta voisin maksaa tonninkin. Katsoin juuri, että samalla kadulla missä asumme, on vastapäisessä talossa Hekan 65 neliön kolmio 850 euron kuukausivuokralla. 46–59,5 neliön kaksioissa vuokra on 600–750 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    3. 3

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    7. 7

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    8. 8

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    9. 9

      Kiinan talouskasvu oli hitainta 27 vuoteen

    10. 10

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    3. 3

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

    6. 6

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    7. 7

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    8. 8

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    9. 9

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    10. 10

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää