Asuntolainakatto tulosidonnaiseksi? Suomen Pankin Rehn harkitsisi

Julkaistu:

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn oli huolissaan kulutusluottojen ja taloyhtiöiden kasvavista velkataakoista.
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo, että Suomen on varauduttava maailmantalouden kasvun hidastumiseen, heikompaan suhdanteeseen ja ikääntyvän väestön hoito- ja hoivatarpeen lisääntymiseen.

– Sen takia tärkeitä tavoitteita ovat julkisen talouden kestävyydestä huolehtiminen ja työllisyyden nostaminen pohjoismaiselle tasolle, Rehn sanoi eduskunnan talousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa.

Rehn sanoi, että Suomi on päässyt viime vuosina mukaan muun euroalueen kasvuvauhtiin, tosin viiveellä. Hän sanoi, että suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukyky on parantunut ja näiden seikkojen ansiosta työllisyys on olennaisesti viime vuosina kohentunut.

Vastauksia huomisen haasteisiin pitää Rehnin mukaan kuitenkin löytää jo tänään. Tällaisia haasteita ovat muun muassa kansantalouden tuottavuuskehityksen ja kestävän kehityksen asettamat vaatimukset.

Eduskunnan talousvaliokunnan avoimessa kuulemisessa puhunut Rehn esitti myös Suomen Pankin huolen kotitalouksien velkarakenteen muutoksista ja velan kasvusta. Rehnin mukaan yksi mahdollinen ratkaisu oli tulosidonnainen velkakatto, joka täydentäisi asuntolainakattoa.

– Lisäksi kotitalouksien velan rakenteen muutokset edellyttävät makrovakausvälineiden työkalupakin laajentamista ja kehittämistä nykyisestä, Rehn sanoi.

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä antaa tulosidonnaisesta velkakatosta raporttinsa lähiviikkoina.

Erityisen huolissaan Rehn oli kulutusluottojen ja taloyhtiöiden kasvavista velkataakoista.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  2. 2

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  3. 3

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  4. 4

    Kobolttia etsivä kaivosyhtiö jättänyt varauksia tuhansille neliökilometreille Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa

  5. 5

    Kommentti: Piittaamattomuus omaishoidosta on käsittämätöntä politiikkaa

  6. 6

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  7. 7

    Tjäreborgin omistajasta kisa? Norjalaislehti: Myös kiinalaisyhtiö kiinnostunut

  8. 8

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  9. 9

    Virolainen Operail haastaa VR:n rautateiden rahtiliikenteessä

  10. 10

    Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  2. 2

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  3. 3

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  4. 4

    Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

  5. 5

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  6. 6

    Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

  7. 7

    Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

  8. 8

    Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

  9. 9

    Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

  10. 10

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

  2. 2

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  3. 3

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  4. 4

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  5. 5

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  6. 6

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  7. 7

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  8. 8

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  9. 9

    Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

  10. 10

    Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

  11. Näytä lisää