Ruotsissa hallitus julkaisi ylijäämäbudjetin ensi vuodelle

Julkaistu:

Budjetti sisältää 24 miljardin kruunun veroleikkaukset ja menolisäykset ensi vuodelle.
Ruotsin hallitus julkaisi tänään ylijäämäbudjetin vuodelle 2020 huolimatta siitä, että maan talouskasvu on hyytynyt ja työmarkkinat näyttävät heikkenevän nopeasti.

Budjetti sisältää muun muassa yhteensä 24 miljardin kruunun (noin 2,25 miljardia euroa) veroleikkaukset ja menolisäykset ensi vuodelle.

Veroja leikattiin esimerkiksi eläkeläisiltä ja harvaan asuttujen alueiden asukkailta.

Suuri osa veroleikkauksista oli myönnytyksiä sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostaman hallituksen liittolaisille, oppositiossa oleville keskustalle ja liberaaleille. Myönnytyksistä sovittiin aiemmin, jotta pääministeri Stefan Löfven sai koottua vähemmistöhallituksensa tammikuussa.

Menoja puolestaan kasvatettiin muun muassa oikeusjärjestelmään, puolustukseen, koulutukseen, vihreisiin aloitteisiin ja terveydenhuoltoon. Lisäksi pieni paketti oli varattu työllisyyden piristämiseen.

Ruotsin valtiovarainministeri Magdalena Andersson vahvisti budjetinjulkistustilaisuudessa myös näkymät, joiden mukaan budjetti olisi ylijäämäinen seuraavien kolmen vuoden ajan.

Anderssonin mukaan säästäväinen linja on nyt järkevää, kun otetaan huomioon Ruotsin budjettikehys, jonka mukaan hallituksen tulisi ylläpitää 0,33 prosentin ylijäämää taloussyklissä.

– Tietenkin siinä tapauksessa, että talous kehittyisi huomattavasti odotettua huonommin, meillä on olemassa välineitä, Andersson sanoi.

Ekonomistit olivat etukäteen odottaneet budjetin olevan hieman elvyttävä, mutta ei kuitenkaan niin piristävä kuin Ruotsin nuutuneelle taloudelle olisi tarpeen. Maa on kärsinyt etenkin maailmanlaajuisista kauppakiistoista.

Eilen julkaistujen tilastojen mukaan työttömyys kasvoi Ruotsissa elokuussa korkeimmilleen neljään vuoteen, kun odotuksissa oli työttömyyden laskua.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  2. 2

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  3. 3

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  4. 4

    Kobolttia etsivä kaivosyhtiö jättänyt varauksia tuhansille neliökilometreille Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa

  5. 5

    Kommentti: Piittaamattomuus omaishoidosta on käsittämätöntä politiikkaa

  6. 6

    Tjäreborgin omistajasta kisa? Norjalaislehti: Myös kiinalaisyhtiö kiinnostunut

  7. 7

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  8. 8

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  9. 9

    Virolainen Operail haastaa VR:n rautateiden rahtiliikenteessä

  10. 10

    Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  2. 2

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  3. 3

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  4. 4

    Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

  5. 5

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  6. 6

    Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

  7. 7

    Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

  8. 8

    Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

  9. 9

    Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

  10. 10

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

  2. 2

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  3. 3

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  4. 4

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  5. 5

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  6. 6

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  7. 7

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  8. 8

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  9. 9

    Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

  10. 10

    Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

  11. Näytä lisää