Finanssivalvonta: Asuntolainojen ehdot löystyneet, pankkien pidettävä huolta kannattavuudestaan

Julkaistu:

Vaikka pankkisektorin vakavaraisuus on hieman laskenut alkuvuonna, se on kuitenkin edelleen eurooppalaista keskitasoa vahvempi.
Talouskasvun heikentyminen, alhainen korkotaso ja kiristyvä kilpailu lisäävät riskejä Suomen pankkisektorilla, arvioi Finanssivalvonta ”Valvottavien taloudellinen tila ja riskit” -katsauksessaan.

Pankkeja tukee kuitenkin edelleen niiden vakavaraisuus. Vaikka pankkisektorin vakavaraisuus on hieman laskenut alkuvuonna, se on kuitenkin edelleen eurooppalaista keskitasoa vahvempi.

Kasvaneet riskit eivät ole vielä näkyneet suomalaisten pankkien luottokannan laadussa tai vakavaraisuudessa. Finanssivalvonnan kesällä toteuttaman kyselyn mukaan pankit odottavat luottokannan laadun pysyvän ennallaan seuraavan vuoden aikana.

Asuntolainoissa on kuitenkin havaittavissa merkkejä ehtojen löystymisestä. Asuntoluotoissa marginaalit ovat laskeneet ja laina-ajat ovat pidentyneet.

– Pankkien tulee huolehtia siitä, että asuntolainojen hinnoittelu ei aiheuta liiallista riskiä kannattavuudelle. Erityisesti pitää ottaa huomioon varainhankinnan kustannusten mahdollinen nousu laina-aikana, sanoo Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen tiedotteessa.

Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöitä painavat etenkin matalat korot. Työeläkesektorin vakavaraisuussuhde on parantunut hyvän sijoitustuoton vuoksi.

Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustuotto oli vuoden alkupuoliskolla 5,8 prosenttia. Osakesijoitukset tuottivat 11 prosenttia ja paranivat viime vuodesta. Korkosijoitukset tuottivat hyvin korkojen laskun myötä. Kiinteistösijoitusten tuotto oli vakaata.

Pääomavaatimuksen kasvu ja korkotason lasku heikensivät vahinkovakuutussektorin vakavaraisuutta viime vuoden lopun ennätyskorkeaan tasoon verrattuna. Vahinkovakuutussektorin kannattavuus oli sijoitustuottojen varassa.

Työeläkelaitosten vakavaraisuus parani alkuvuoden sijoitustuoton ylittäessä tuottovaatimuksen. Työeläkelaitosten 6,6 prosentin sijoitustuotto saatiin lähinnä osakesijoituksilla.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  2. 2

    HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

  3. 3

    Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

  4. 4

    Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

  5. 5

    Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

  6. 6

    Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

  7. 7

    USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

  8. 8

    Renaultilta tulosvaroitus – heikentyvä talous painaa autojen kysyntää

  9. 9

    Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

  10. 10

    Kiinan talouskasvu oli hitainta 27 vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

  3. 3

    IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

  4. 4

    Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

  5. 5

    Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

  6. 6

    HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

  7. 7

    Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

  8. 8

    Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

  9. 9

    Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

  10. 10

    USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

  2. 2

    Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

  3. 3

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  4. 4

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  5. 5

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  6. 6

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  7. 7

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  8. 8

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  9. 9

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  10. 10

    Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

  11. Näytä lisää