Pää­ekonomisti: Öljyn hinnan­nousu ei suoraan heikennä Suomen taloutta

Julkaistu:

Lauantaina öljyntuotantolaitosta vastaan tehty isku Saudi-Arabiassa on ajanut öljyn hinnan nousuun. Samalla isku on lisännyt jälleen yhden elementin nousevaan huoleen maailmantalouden tilasta talouskasvun hidastuessa.
Suhdanne-ennusteensa ensi viikolla julkaisevan Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan öljyn hinnannousu on Suomen taloudelle negatiivinen asia, mutta ei nykymittakaavassa anna syytä hilata talousennusteita alaspäin entisestään.

– Iskut ovat tietenkin kolaus maailmantaloudelle, mutta kuitenkin vielä sitä suuruusluokkaa, että maailmantalous pystyy sulattelemaan niiden vaikutuksen, Kuoppamäki sanoo Taloussanomille.

Raakaöljyn hinta on iskujen seurauksena noussut huomattavasti, ja tänään Brent-öljyn marraskuun futuurit olivat iltapäivällä runsaassa 68 dollarissa barrelilta, kun hinta viime viikon päätteeksi jäi 60,22 dollariin. Yhdysvaltain WTI-viitelaadun lokakuun futuurit liikkuivat 62 dollarissa perjantain alle 55 dollarin jälkeen.

Kuoppamäen mukaan hinnan tulisi nousta vielä huomattavasti enemmän, jotta sen vaikutus talouteen olisi riittävä laskemaan ennusteita.

– Jos öljyn hinta nousisi vaikkapa yli sataan dollarin barrelilta niin silloin pitäisi varmasti miettiä ennusteita uusiksi. Näillä lukemilla en vielä näkisi, että sillä on kovinkaan suurta suoraa vaikutusta Suomen talouteen, Kuoppamäki sanoo.

Vaikka iskujen suora vaikutus Suomeen ei olisi kovinkaan suuri, on niiden ajoitus on Kuoppamäen mukaan haastava. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ja Palkansaajien tutkimuslaitos PT laskivat omia talousennusteitaan jo ennen iskuja.

– Taloustilanne on jo muutenkin heikkenevä ja tällainen kehitys voi olla omiaan kiihdyttämään sitä alamäkeä, Kuoppamäki toteaa.

Pelkkää öljyn hinnannousua suurempi riski voi kuitenkin maailmantalouden kannalta olla alueellisten jännitteiden kasvu.

Yhdysvallat on syyttänyt iskusta Irania. Iskusta vastuun itselleen ovat ottaneet Iranin tukemat Jemenin huthikapinalliset. Iranin ja Yhdysvaltain välit ovat jo valmiiksi tulehtuneet, joten iskut eivät ainakaan niitä ole lämmittäneet.

– Niin kauan, kun tilanne on nähtävissä vain väliaikaisena häiriönä Saudi-Arabian öljyntuotantoon, se on vielä siedettävissä. Jos tästä kuitenkin aiheutuu se, että Yhdysvallat lähtee jonkinlaiseen konfliktiin Iranin kanssa, nostaisi se geopoliittisia jännitteitä maailmanlaajuisesti. Sellaisella olisi yleistä ilmapiiriä selkeästi heikentäviä vaikutuksia, Kuoppamäki sanoo.

Tilanteesta löytyy kuitenkin Suomen kannalta joitakin yksittäisiä hopeareunuksia.

– Jos korkeampi öljyn hinta tilapäisesti hyödyttää Venäjän taloutta, voi se nostaa Venäjän tuontikysyntää ja sinällään jopa hyödyttää joidenkin suomalaisyritysten vientiä, Kuoppamäki sanoo.

Kuoppamäki alleviivaa, että iskun vaikutus on esimerkiksi kauppasotaan ja brexit-tilanteeseen suhteutettuna pienehkö.

– Pelkkä öljyn hinnannousu ei muuta Suomen suhdanne-ennustetta. Jos tästä jää päälle pidempikestoinen häiriö öljymarkkinoille tai isku johtaa geopoliittiseen konfliktiin, niin tilanne on toinen, Kuoppamäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    2. 2

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    3. 3

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Kysely: Äidit ovat isiä useammin esikuvia raha-asioissa

    6. 6

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    7. 7

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    8. 8

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    9. 9

      Lähteet: Saudi Aramco lykkää jälleen listautumistaan

    10. 10

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    9. 9

      Kalle osti Tjäreborgilta vaimolleen syntymäpäivälahjaksi unelmaloman, joka ei mennyt putkeen – ongelmia hotellissa, paluulento ei laskeudukaan Helsinkiin...

    10. 10

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää