Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus on yhteensä 57 miljardia euroa. Alijäämää on kaksi miljardia.
Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallitus asteli alkuillasta ulos uunituoreen, vuoden 2020 budjettiehdotuksensa kanssa. Pieniä tuloverokevennyksiä, korotuksia tupakkaveroon, fossiiliseen lämmitykseen ja liikenteeseen – sellainen budjettiesitys on tiivistettynä.

Aktiivimallin leikkuri poistetaan vuoden alusta.

– Pieniä ja hallitusohjelman mukaisia muutoksia, valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi veropäätöksistä.

Lintilä kuvasi riihtä ”verrattain selkeäksi”, mutta itse budjetin tekoa vaikeaksi, koska ennustelaitokset povaat Suomen ja maailmantalouden tilaa epävarmaksi.

Budjettiesitys on hallituksen mukaan laadittu siten, että se kaventaa tuloeroja ja syrjäytymistä.

Rinne linjasi aiemmin, että ansiotulojen veron yleinen keventäminen ei ole perusteltua, kun talous kasvaa ”normaalilla tavalla” eli kaksi prosenttia. Viimeisimmän, Etlalta tulleen ennusteen mukaan talous kasvaa ensi vuonna enää 0,9 prosenttia.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus on yhteensä 57 miljardia euroa. Alijäämää on kaksi miljardia. Hallitusohjelman pysyvät toimet lisäävät valtion menoja noin 1,1 miljardilla eurolla vuonna 2020.

Taloussanomat kokosi yhteen talousarvioesityksen keskeiset kotitalouksien tuloihin, menoihin, varallisuusverotukseen ja ostovoimaan vaikuttavat päätökset.

1. Ansiotulojen verotus

Tulovero Hallitus alentaa ennalta luvatusti tuloveroja 200 miljoonaa euroa. Sillä korvataan osaltaan pieni- ja keskituloisiin palkansaajiin, eläkeläisiin ja yrittäjiin kohdistuvia välillisten verojen korotuksia. Niitä tulee muun muassa lämmityskuluista.

Ansiotuloverotukseen tehdään ansiotason nousua ja inflaatiota vastaava tarkistus vuosittain.

Muuttokulut Työnantajan maksamista muuttokustannuksista tulee puolet verovapaaksi.

Solidaarisuusvero Hallitus jatkaa niin kutsuttua solidaarisuusveroa hallituskauden loppuun.

2. Sosiaaliturva ja eläkkeet

Perusturvaa (eli kuntoutusraha, sairaus- ja vanhempainpäivärahat, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki) tulee 20 euron korotus, jonka kustannusvaikutus on valtiolle noin 40 miljoonaa euroa.

Työttömyysvakuutusmaksu laskee 0,25 prosenttiyksikköä.

Työeläkevakuutusmaksu sen sijaan nousee 0,4 prosenttiyksikköä.

Lapsilisät hallitus korottaa lapsilisän yksinhuoltajakorotusta ja neljännestä sekä sitä seuraavista lapsista maksettavaa lapsilisää 10 euroa.

Elatustukeen tulee seitsemän euron korotus. Uudistukset maksavat yhteensä 36,3 miljoonan euroa.

Opintotuki Huoltajakorotukseen tulee 25 euron korotus kuukaudessa.

Eläkkeet Pienimpien eläkkeiden korotus toteutuu, kuten on kerrottu aiemmin. Korotus kohdistuu noin 1 300 euron kuukausieläkkeeseen saakka. Kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan noin 34 eurolla ja takuueläkkeen 50 euroa kuukaudessa. Muutos maksaa 183 miljoonaa euroa.

3. Terveysverot – tupakka- ja alkoholivero

Tupakkavero Hallituksen korotus tupakkaverolle on ensi vuonna 50 miljoonaa euroa. Hallitus jatkaa tupakka- ja nikotiinituotteiden veronkorotuksia hallituskauden aikana vuosittain 50 miljoonalla eurolla yhteensä 200 miljoonalla eurolla.

Alkoholivero Hallitus ei korotoa alkoholiveroa ensi vuonna. Sitä korotetaan myöhemmin hallituskauden aikana 50 miljoonalla eurolla.

Virvoitusjuomavero Näiden juomien hinta nousee, kun niiden veroja korotetaan 25 miljoonaa euroa. Korotus painottuu sokeripitoisiin juomiin.

4. Asumisen ja asuntosijoittamisen veromuutokset

Asuntolainojen korkovähennys Hallitus jatkaa edellisten hallitusten linjaa, jossa oman asunnon asuntolainan korkojen verovähennyksistä luovutaan asteittain. Tänä vuonna vähennys on 25 prosenttia koroista. Ensi vuonna asuntolainan koroista vähennyskelpoista on enää 15 prosenttia.

Jäljelle jäänyt vähennysoikeus poistuu tämän hallituskauden aikana.

Kotitalousvähennys Paljon käytetyn vähennyksen osuutta työkorvauksissa lasketaan 40 prosenttiin ja palkoissa 15 prosenttiin. Lisäksi kotitalousvähennyksen enimmäismäärää alennetaan 2 250 euroon. Nyt vähennyksen enimmäismäärä on ollut 2 400 euroa.

Muutos lisää verotuottoja vuositasolla noin 95 miljoonaa euroa.

5. Energia ja liikkuminen

Hallitus valmistelee laajaa ilmastopakettia, johon kuuluu muun muassa energiaverotuksen ja liikenteen verotuksen uudistuksia.

Fossiilisten polttoaineiden verot nousevat (kuluttajahintojen ennusteen mukaisesti) 250 miljoonaa euroa koko vaalikaudella.

Lämmitys Kiinteistöjä kannustetaan siirtymään öljystä muihin lämmitysmuotoihin. Tähän on varattu kertaluonteisesti 10 miljoonaa euroa.

Polttoaineveroja korotetaan kuluttajahintaindeksin nousua vastaavasti.

Juttua ja otsikkoa korjattu klo 11:20: Hallitus siirsi alkoholin verotuksen kiristämistä myöhempään ajankohtaan, eikä siten korota alkoholiverotusta vielä ensi vuonna 50 miljoonalla eurolla kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Tupakkaveroa hallitus korottaa ensi vuonna 50 miljoonalla ja yhteensä koko hallituskauden aikana 200 miljoonalla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    7. 7

      Renaultilta tulosvaroitus – heikentyvä talous painaa autojen kysyntää

    8. 8

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Kiinan talouskasvu oli hitainta 27 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    5. 5

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    6. 6

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    7. 7

      Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle

    8. 8

      Kommentti: Mistä kaikille kauppakeskuksille riittää asiakkaita?

    9. 9

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    9. 9

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää