Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

Julkaistu:

Kaupungin rakennusvalvonta on määrännyt purettavaksi entisen Lapin läänin maaherran, presidentti Kekkosen perässähiihtäjiin kuuluneen Asko Oinaan suvun kesäpaikalle Mikkelin Ristiinaan luvatta rakennetun rantasaunan.
Turvallisuussyistä käyttökieltoon määrätyn rakennuksen purkumääräystä viranomainen tehostaa 2 000 euron uhkasakolla. Rakennusvalvonnan lupa- ja valvontajaoston elokuisen päätöksen mukaan rakennus on purettava tämän vuoden loppuun mennessä.

Suvun kaupungille toimittaman selvityksen mukaan kyseessä on katettu, terassityyppinen ruokailu-, pukeutumis-, varusteiden säilytys- ja sadesään oleskelutila, joka ei heidän käsityksensä mukaan tarvitse rakennuslupaa. Saunasta selvityksessä ei ole mainintaa.

Paikan päällä käyneen rakennustarkastaja Juha Häyrisen mukaan kyseessä on kuitenkin selkeästi umpinainen loma- tai saunarakennus, jossa on myös tulisija ja rakennuksesta ulosjohdettu savuhormi. Tulisijallinen rakennus vaatii aina rakennusluvan.

Luvattomasti pystytetyllä rantarakennuksella on oikeastaan pitkä historia.

Lapin läänin maaherrana ollessaan Oinas osti vuonna 1967 puolisonsa kanssa Saimaan rannalta Ristiinasta 3,5 hehtaarin tilan, jolla on edelleen 1800-luvulta peräisin oleva hirsinen päärakennus. Kauppa tehtiin tuolloin Oinasten alaikäisen pojan nimiin.

Aikuistuttuaan poika rakensi tilalle oman loma-asuntonsa. Tontti sille lohkottiin päätilasta. Sen rakennus­luvat ovat kunnossa.


Vuonna 2000 Asko Oinas olisi halunnut rakentaa tilalleen rantasaunan, mutta rakennus­tarkastaja Häyrinen ei myöntänyt sille rakennus­lupaa.

Syynä luvan epäämiselle oli, ettei paikalla ei ollut rakennusoikeutta. Sitä ei ollut merkitty kunnanvaltuuston hyväksymään rantaosayleiskaavaan.

Oinas teki rakennustarkastajan päätöksestä oikaisuvaatimuksen, mutta rakennuslautakunta hylkäsi sen.

Silloisten määräysten mukaisesti saunan olisi voinut rakentaa, mikäli sen olisi voitu katsoa kuuluneen vanhan maatilan pihapiiriin. Sitä se ei kuitenkaan rakennuslautakunnan mielestä ollut, sillä maatilan päärakennus sijaitsee noin 200 metrin päässä rannasta ja sen ja rannan välissä on yleisessä käytössä oleva kylätie. Rantaan johti vain pieni polku.

Oinakset valittivat rakennuslautakunnan päätöksestä Kuopion hallinto-oikeuteen. Se teki paikalle katselmuksen, mutta äänin 2–1 hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Oinakset valittivat päätöksestä edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka ei muuttanut Kuopion hallinto-oikeuden päätöstä. Suunniteltu sauna jäi rakentamatta.

Eläkepäiviään Tuusulassa viettävä Asko Oinas, 90, ei sano asian enää hänelle kuuluvan, sillä tila on hänen tyttäriensä omistuksessa.

– Minulle ei sillä paikalla ole enää muuta arvoa kuin muistot. En ole käynytkään siellä kolmeen kesään ollenkaan.

– Mutta lasten puolesta olen tietysti pahoillani. Heidän työnsä menee hukkaan. Talkoilla he ovat itse sen sinne rakentaneet. Ikkunatkin on siihen tuotu purkutalosta Helsingistä.

Sitä hän sanoo ihmetelleensä jo aikoinaan itse, ettei kolmen hehtaarin tilalle saa rakentaa saunaa.

– Silloin kun me haimme rakennuslupaa, kyse oli rantasaunasta. Sitä en minä tiedä, mikä siellä nyt savuaa. Mutta on se kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan, josta tuulikin käy läpi.

Tilan nyt omistavat Oinaksen tyttäret eivät halua kommentoida asiaa millään tavalla. Yksi heistä kuitenkin ilmoitti Ilta-Sanomille, että he tyytyvät rakennusvalvonnan päätökseen, eivätkä valita siitä.

Mikäli näin tapahtuu, Mikkelin rakennusvalvonnalla ei ole syytä saattaa asiaa rikostutkintaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    2. 2

      Asiantuntijan vinkit: Näin yli 50-vuotiaan työnhaku helpottuu

    3. 3

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    4. 4

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    5. 5

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    6. 6

      VM: Rakentamisen hyvä suhdanne on päättymässä – uusien kerrostalojen rakentaminen vähenee nopeasti

    7. 7

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    8. 8

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Marimekolta positiivinen tulosvaroitus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    2. 2

      Asunto ei käy kaupaksi – kannattaisiko se panna vuokralle? Asiantuntijat: Toimi näin, jos yksi ehto täyttyy

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      Viisikymppiset työnhakijat purkavat ahdistustaan: ”Annettiin ymmärtää, että en pärjää enää hektisessä työssä”

    5. 5

      Wärtsilän tytär­yhtiön tiloihin tehtiin ratsia – media: FSB:n ”naamio­show” sulki koko rakennuksen

    6. 6

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    7. 7

      Pia-Maria Nickström aloitti runsas vuosi sitten bloginsa – sitten homma karkasi käsistä

    8. 8

      Kommentti: Jos passiivinen lenkkeily olisi vaihtoehto, kaikki tekisivät sitä – tietenkin olen passiivinen sijoittaja

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Talouden Nobel-palkinnon saavat köyhyystutkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    4. 4

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    5. 5

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    6. 6

      Suomalaiset kertovat, mitä raha-asioita he salaavat puolisoiltaan – mies jätti, kun totuus selvisi neljän vuoden avioliiton jälkeen

    7. 7

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    8. 8

      Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

    9. 9

      Essin, 28, asunnon arvo laskee, mutta osakesalkku paisuu – ”Rahaa jää hyvin säästöön”

    10. 10

      Historiallinen linna myynnissä Varkaudessa – hintapyyntö 60 000 euroa: ”Ollaan valmiina myymään myös kodiksi”

    11. Näytä lisää