Kiina alkoi lievittää tullisotaa – tietyt USA:n tuotteet välttävät lisätullin

Julkaistu:

Kiina on julkistanut joukon amerikkalaistuotteita, jotka välttävät viime vuonna asetetun 25 prosentin lisätullin.
Muun muassa lääkkeet ja voiteluöljy välttyvät jatkossa tuontimaksuilta, Kiinan valtiovarainministeriön kertoo verkkosivuillaan julkistamassa tiedotteessa. Keskeiset yhdysvaltalaiset maataloustuotteet, kuten soijapavut ja sianliha, eivät kuitenkaan välty tulleilta.

Uudet tullivapautukset koskevat yhteensä kuuttatoista tuoteryhmää ja ne tulevat voimaan syyskuun 17. päivä ja jatkuvat ensi vuoden syyskuun 16. päivään.

Uudet vapautukset koskevat Kiinan viime vuoden heinäkuusta alkaen asettamia tulleja, joilla maa vastasi Yhdysvaltain aiemmin siihen kohdistamiin tulleihin. Kiinan hallitus on ottanut vapautushakemuksia vastaan toukokuusta saakka, mutta se kertoo nyt ensi kertaa tarkalleen, mitkä tuotteet vapautuksen saavat.

Kiinan valtiovarainministeriön mukaan lisävapautuksia julkistetaan ”ajallaan”.

Yhdysvallat on omalta osaltaan julkistanut poikkeuksia tulleihin, jotka koskevat yhteensä 34 miljardin dollarin arvoista tuontia Kinasta.

Kiinan johtavat kauppaneuvottelijat matkaavat Washingtoniin lähiviikkoina jatkamaan neuvotteluita amerikkalaiskollegoidensa kanssa.

Molemmat osapuolet nostivat syyskuun ensimmäisenä päivänä tullejaan ja Yhdysvallat aikoo lisätä tulleja entisestään lokakuun alussa. Sekä Kiina että Yhdysvallat nostavat tulleja jälleen joulukuun 15. päivänä, mikäli neuvotteluissa ei tapahdu läpimurtoa siihen mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sviitin takasta alkoi tuli, joka oli tuhota Juhan ja Katariinan elämäntyön – yllättävä apu löytyi runoudesta

    2. 2

      Posti käänsi voitoksi suomalaisten shoppailijoiden Kiina-villityksen

    3. 3

      Tjäreborgin emo­yhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi – matkan­järjestäjä rauhoittelee suomalais­asiakkaita

    4. 4

      Näin paljon Postin toimitusjohtaja Malinen tienaa verrattuna pörssiyhtiöiden johtajiin

    5. 5

      Valuuttamarkkinoilla niukasti selkeitä suuntaviivoja

    6. 6

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    7. 7

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    9. 9

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    10. 10

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti käänsi voitoksi suomalaisten shoppailijoiden Kiina-villityksen

    2. 2

      Tjäreborgin emo­yhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi – matkan­järjestäjä rauhoittelee suomalais­asiakkaita

    3. 3

      Sviitin takasta alkoi tuli, joka oli tuhota Juhan ja Katariinan elämäntyön – yllättävä apu löytyi runoudesta

    4. 4

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    6. 6

      Valuuttamarkkinoilla niukasti selkeitä suuntaviivoja

    7. 7

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    8. 8

      Näin paljon Postin toimitusjohtaja Malinen tienaa verrattuna pörssiyhtiöiden johtajiin

    9. 9

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    10. 10

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    6. 6

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    7. 7

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    8. 8

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    9. 9

      IS:n haltuunsa saama raportti paljastaa: Näin parafiininen diesel pelasti hallituksen umpi­kujasta

    10. 10

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    11. Näytä lisää