”Jättääkö OP asiakkaan pulaan?” Pikavauhtia ajettu korttiuudistus hämmästyttää asiakkaita – näin pankki vastaa

Julkaistu:

OP:n korttiuudistukselleen asettama takaraja huolestuttaa asiakkaita.
OP-pankki on vaihdattamassa noin miljoonan asiakkaansa pankkikortit syksyn aikana. Samalla vaihtuvat pankkikorttien numerot. Vaihto koskee OP:n Visa-yhdistelmäkortteja, mutta ei Debit- ja Electron-kortteja.

Syynä on OP:n sisäinen tietojärjestelmähanke, jossa kolmeen eri paikkaan tallennetut korttitiedot siirretään yhteen.

Vaihdon nopea aikataulu on herättänyt ihmettelyä ja huolta Ilta-Sanomien lukijoissa. OP on ilmoittanut korttivaihdosta asiakkailleen verkkoviesteillä, pankin verkkopalveluissa ja -sivuilla sekä tekstiviesteillä, joissa kerrotaan uuden kortin tulevan postissa viikon päästä. Pankkikortin lähettäminen käynnistää lähtölaskennan: OP mitätöi vanhat kortit neljän viikon kuluessa uuden lähettämisestä.
– Tämäpä hienoa, aamulla lähtö reissuun ja tarkoitus palata ennen helmikuuta, jolloin kortti on vanhenemassa. Näinkö OP jättää asiakkaan pulaan? ihmettelee eräs Ilta-Sanomien verkkolukija.

Samaa ihmettelevät myös monet ulkomailla väliaikaisesti tai pysyvämmin asuvat OP:n asiakkaat.

– Jos asiakas on ulkomailla pidempään kuin neljä viikkoa, ja uudesta kortista tulee ilmoitus, niin silloin kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluun, vastaa Teemu Korte, OP:n korttiliiketoiminnasta vastaava liiketoimintapäällikkö.

– Näin pystymme varmistamaan, että asiakkaalla on käytössään toimiva kortti.

Ohje koskee erityisesti niitä, jotka eivät ole kertoneet OP:lle pysyvää osoitetta ulkomaille.

– OP toimittaa kyllä kortteja myös ulkomaille, jos asiakas on antanut meille osoitteensa. Aika monella meidän asiakkaalla on osoite Suomen ulkopuolella, esimerkiksi etelässä talvea viettävillä eläkeläisillä.

Poikkeuksellisen nopea vaihto

OP.n korttien vaihtotahtia voi pitää pikaisena, sillä yleensä pankkikortteja vaihdetaan kolmen vuoden välein. Nyt jopa ne asiakkaat, jotka ovat vasta viime aikoina saaneet uuden kortin osana normaalia kiertoa, voivat saada loppusyksyn aikana jälleen uuden kortin, jossa on uusi korttinumero.

Miksei OP alun pitäen määritellyt nykyisten korttien vanhentumisaikaa tämän vuoden syksylle, kun tietojärjestelmähanke on ollut jo käynnissä ja korttien tuleva uusimistarve tiedossa?

– Se olisi ollut kyllä äärimmäisen tyylikästä, Korte myöntää.

– Useamman vuoden kestävissä hankkeissa on kuitenkin se ikävä piirre, ettemme pystyneet merkitsemään etukäteen täsmällisiä vaihtokuukausia etukäteen. Nyt kun hanke valmistui, pyrimme tekemään muutoksen mahdollisimman nopeasti.

Korte tyrmää esimerkiksi epäilyn, että pankki joutuisi vaihtamaan korttinumeroita nopeasti tietoturvasyistä.

– Jos kyseessä olisi ollut jonkinlainen tietovuoto, olisimme joutuneet välittömästi raportoimaan siitä ja sulkemaan kortteja. Se olisi ollut aivan erinäköinen operaatio.

Uusia palveluja tulossa

OP:n mukaan järjestelmäuudistuksen ansiosta pankki pystyy jatkossa tarjoamaan uusia, esimerkiksi mobiilimaksamiseen liittyviä palveluja. OP:n asiakkaat eivät esimerkiksi voi käyttää Apple- ja Google Pay -ratkaisuja. Korte ei kommentoi mahdollisia tulevia palveluita, vaan kertoo pankin tiedottavan niistä lisää ennen vuoden vaihdetta.

Monen muun pankin tavoin OP ei myöskään tarjoa asiakkailleen mahdollisuutta estää kortin käyttö niin sanotulla geoblokkauksella, eli keinoa estää korttitietojen käyttö muissa maissa tai maanosissa. Turvakeinolla voidaan estää esimerkiksi kaukomailla olevia rikollisia tekemästä verkko-ostoksia varastettujen korttitietojen avulla.

– Se on kyllä äärimmäisen hyvä palvelu, ja on meillä tiedossa, Korte sanoo.

– Tavoitteena on tuoda se tämän uudistuksen jälkeen vuoden 2020 aikana.

Ilta-Sanomien lukijoilla oli korttiuudistukseen liittyen vielä yksi erityinen toive.

– Vaihtakaa takaisin kuvallisiin kortteihin. Valkoinen on ruma, likaantuu ja sekoittuu perheen muitten korttien kanssa, kun kaikki ovat samanlaisia. Ja valkoista ihmetellään kaukomailla, epäilevät "blancoksi" ja tulee hankaluuksia koko ajan, kirjoittaa nimimerkki ”Vihainen”.

Korte sanoo huomanneeksi kortin väritystä koskevan palautteen ensimmäiseksi.

– Korttikuosia vaihdetaan kyllä aika ajoin, mutta sellaista ei ole nyt näköpiirissä, kun olemme juuri tekemässä tätä korttiuudistusta, Korte sanoo.

– Seuraamme kyllä mitä asiakkaat haluavat. Ehkä siis joskus vuosivaihdon yhteydessä, mutta nyt siitä ei ole päätöstä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Posti käänsi voitoksi suomalaisten shoppailijoiden Kiina-villityksen

    2. 2

      Tjäreborgin emo­yhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi – matkan­järjestäjä rauhoittelee suomalais­asiakkaita

    3. 3

      Sviitin takasta alkoi tuli, joka oli tuhota Juhan ja Katariinan elämäntyön – yllättävä apu löytyi runoudesta

    4. 4

      Näin paljon Postin toimitusjohtaja Malinen tienaa verrattuna pörssiyhtiöiden johtajiin

    5. 5

      Valuuttamarkkinoilla niukasti selkeitä suuntaviivoja

    6. 6

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    7. 7

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    9. 9

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    10. 10

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti käänsi voitoksi suomalaisten shoppailijoiden Kiina-villityksen

    2. 2

      Tjäreborgin emo­yhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi – matkan­järjestäjä rauhoittelee suomalais­asiakkaita

    3. 3

      Sviitin takasta alkoi tuli, joka oli tuhota Juhan ja Katariinan elämäntyön – yllättävä apu löytyi runoudesta

    4. 4

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    6. 6

      Valuuttamarkkinoilla niukasti selkeitä suuntaviivoja

    7. 7

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    8. 8

      Näin paljon Postin toimitusjohtaja Malinen tienaa verrattuna pörssiyhtiöiden johtajiin

    9. 9

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    10. 10

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    6. 6

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    7. 7

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    8. 8

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    9. 9

      IS:n haltuunsa saama raportti paljastaa: Näin parafiininen diesel pelasti hallituksen umpi­kujasta

    10. 10

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    11. Näytä lisää