Tässä ovat osuuskauppojen parhaat bonusten maksajat – paras on ylivoimainen ykkönen

Kaupoista ylivoimaisesti paras jäsenten palkitsija on ollut viime vuosina Kuopiolainen PeeÄssä.

Osuuskaupat ovat yhä suurin bonusten maksaja kaikista osuuskunnista 329 miljoonan bonuksilla, kertoo Osuustoiminta-lehti.

Osuuskaupoista paras maksaja on ollut viime vuosina Kuopiolainen PeeÄssä. Sen 118 000 asiakasomistajaa saivat bonusta, maksutapaetua ja ylijäämän palautusta vuodessa keskimäärin 340 euroa jäsentä kohti.

PeeÄssän kärkipaikka selittyy etenkin ylijäämänpalautuksella. Kyseessä on asiakasomistajien saama ylimääräinen bonus, joka maksetaan koko vuoden bonusostojen perusteella. Yhteensä ylijäämänpalautus oli 18,5 miljoonaa ja yksittäiselle jäsenelle lähes 160 euroa.

Osuustoimintayritysten maksamat bonukset pysyivät lähes ennallaan vuonna 2018.

Osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt maksoivat yhdessä etuja ja bonuksia jäsenilleen 750 miljoonaa euroa eli keskimäärin 110 euroa jäsentä kohti.

Summa nousee 815 miljoonaan euroon, jos mukaan lasketaan kaikki jäsenille suunnatut palautukset, kuten osuuspääoman korot ja ylijäämänpalautukset.

Parhaiden kasvajien kärki pysyi samana

Alueosuuskaupoista parhaimpia liiketoiminnan kasvattajia ovat olleet jo viisi vuotta peräkkäin KPO Keski-Pohjanmaalta ja PKO Pohjois-Karjalasta.

KPO pärjäsi paremmin liikevaihdon kasvattamisessa, ja omavaraisuusaste oli hitusen pohjoiskarjalaisia parempi. Sen sijaan PKO:lla liikeylijäämä suhteessa liikevaihtoon sekä jäsenmäärän kasvu olivat alueosuuskauppojen parhaimmistoa.

Jaetulle kolmannelle sijalle osuuskauppavertailussa kipusivat Eekoo Etelä-Karjalasta ja PeeÄssä Pohjois-Savosta.

Pankkien liikevaihdot laskivat

Osuustoiminta-lehti laittoi myös osuuspankkeja paremmuusjärjestykseen. Vuoden 2018 tulosten perusteella suurimpien pankkien sarjassa parhaaksi liiketoiminnan kasvattajaksi nousi Keski-Uudenmaan OP.

Toiseksi suurimpien pankkien ryhmässä paras oli Akaan Seudun OP ja kolmanneksi suurimmista Maaningan OP Pohjois-Savosta. Pienimpien pankkien ryhmässä voittajaksi nousi Luopioisten OP Pirkanmaalta.

Osuustoiminta-lehden parhaiden osuuspankkien vertailussa kaikki Suomen osuuspankit jaetaan neljään eri ryhmään taseen suuruuden mukaan. Jokaisessa ryhmässä oli 40–50 osuuspankkia. Kaiken kaikkiaan osuuspankkeja vertailussa oli mukana 180.

Pankkivertailussa pankit pisteytetään viidellä mittarilla: liikevaihdon, taseen ja jäsenmäärän vuosimuutos prosentuaalisesti, pääoman tuotto sekä pankin vakavaraisuus.

Analyysin mukaan osuuspankkien viime vuosi oli lähes yhtä hyvä kuin edellinen vuosi 2017. Pankkien liikevaihdot laskivat miltei jokaisella pankilla, mutta niiden taseet olivat kasvussa.

Jutun grafiikka on korjattu 4.9. kello 15. Grafiikan selityksissä bonus ja ylijäämän palautus olivat alun perin väärin päin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?