Uusi korkokatto voimaan sunnuntaina – pikavippiyhtiöt keksivät jo nyt keinoja kiertää sitä

Julkaistu:

Korkokatto
Syyskuun alussa voimaan tuleva uudistus koettaa suitsia pikavippiyhtiöitä. Jotkut saattavat silti yhä joutua maksamaan jopa satojen prosenttien korkoja.
Sunnuntaina eli syyskuun alussa voimaan astuva lakiuudistus lupaa suitsia erityisesti pikavippiyhtiöitä ja rajoittaa ylivelkaantumista. Kuluttajasuojalakiin tuleva muutos rajoittaa kuluttajille myönnettävien lainojen koron 20 prosenttiin ja muiden lainakustannusten määrän korkeintaan 150 euroon vuodessa.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ryhmäpäällikkö Paula Hannula muistuttaa, että 150 euron vuosiraja on yläraja, ja pienissä lainoissa kulujen pitäisi olla sitäkin alemmat.

– Se on vuosittaisten kulujen ehdoton yläraja. Kulut saavat olla korkeintaan 0,01 prosenttia luoton määrästä tai luottorajasta päivää kohden koko luottosopimuksen voimassaoloajalta, kertoo Hannula.

Kulut siis riippuvat luoton määrästä. Esimerkiksi vuoden mittaisen 2 000 euron lainan kulut saisivat olla reilut 70 euroa. Kuluttajalla ei siis ole velvollisuutta maksaa lainkaan tätä korkeampia vuosikuluja luotonantajalle koron lisäksi.

Suomen Pankin arvion mukaan kulutusluottojen määrä Suomessa nousee jo 22 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan muun muassa ulkomaiset digipankit. Maksuhäiriömerkintä on jo lähes 400 000 suomalaisella.

Uusi kuluttajansuojalain uudistus on syntynyt kuluttaja-asiamiehen aloitteesta, mutta täysin tyytyväisiä virastossa ei siihen silti olla. Hannulan mukaan laki olisi voinut olla pikavippiyhtiöitä kohtaan vieläkin tiukempi.

– Mehän ehdotimme lakiin absoluuttista kustannuskattoa. Esimerkiksi Ruotsissa luoton kustannukset eivät saa ylittää lainattua pääomaa, joten esimerkiksi 2 000 euron lainan korot ja kulut eivät ylittäisi 4 000 euroa, oli laina-aika sitten vuoden tai 10 vuotta, Hannula kertoo.

Lakiuudistus ei välttämättä tarjoa uutta suojaa kaikille ylivelkaantuneille. Se ei nimittäin koske taannehtivasti jo nyt voimassa olevia lainasopimuksia.

– Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne velkakierteessä olevat, jotka eivät välttämättä saa kilpailuttamalla uutta lainaa paremmilla ehdoilla, Hannula sanoo.

– He saattavat tehdä jatkuvilta luottosopimuksilta uusia nostoja vanhoin ehdoin.

Alaa seuranneet varoittaneet, että lakiuudistus voi myös lisätä maksuhäiriöiden määrää. Lainayhtiöt todennäköisesti joutuvat vähentämään riskejään ja arvioimaan lainanhakijoiden luottokelpoisuutta entistä tarkemmin, kun ne eivät enää voi varmistaa kannattavuuttaan lainoista perityillä jopa satoihin prosentteihin nousevilla koroilla.

Lainahanojen tiukentuminen voisi työntää laidan yli ne, jotka ovat tähän asti selvinneet ilman maksuhäiriömerkintöjä hoitamalla vanhoja lainoja uusilla lainoilla.

– Lailla voi olla tämä vaikutus, Hannula myöntää.

– Tämä lainsäädäntö on todella tarpeellinen, mutta se ei ratkaise kaikkia velkaongelmia. Muita toimenpiteitä ylivelkaantumisen ratkaisuun on valmisteilla muualla.

Hannulan mukaan on joka tapauksessa jatkossa parempi, että lainakierteeseen vajoaminen voidaan katkaista jo, kun velkaa on kymmenien tuhansien sijasta vasta tuhansia euroja.

– Lakiuudistus voi ohjata ihmisiä kääntymään aikaisemmin esimerkiksi talous- ja velkaneuvonnan puoleen, hän toteaa.

Kulukatto helpottaa Hannulan mukaan muun muassa lainojen vertailua.

– Lainoja voi vertailla yksinkertaisemmin korkoprosenttien perusteella, kun kulut on määritelty entistä yhdenmukaisemmin, Hannula sanoo.

Luotonantajat ovat silti aiemminkin osoittaneet luovuutta, kun korkeita korkoja on yritetty hillitä laeilla. Vuonna 2013 alle 2 000 euron luotoille säädettiin jo korkokatto. Tämän jälkeen pikavippiyritykset kiersivät korkokattoa tarjoamalla vähintään 2 000 euron limiittiluottoja, joista rahaa pystyi nostamaan pieniä eriä kerrallaan.

Yksi keino välttää korkokaton vaikutuksia ovat entistä pidemmät laina-ajat. Tästä on Hannulan mukaan jo nyt esimerkkejä.

– Osassa luotoista lainasummat ja -ajat saattavat kasvaa, eli jos laina-aika on riittävän pitkä, niin korko voi olla moninkertainen nostettavaan pääomaan verrattuna, Hannula kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    3. 3

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    4. 4

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    5. 5

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    6. 6

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    7. 7

      Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

    8. 8

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Kommentti: Piittaamattomuus omaishoidosta on käsittämätöntä politiikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    3. 3

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    4. 4

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    5. 5

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    6. 6

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    7. 7

      Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

    8. 8

      Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

    9. 9

      Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

    10. 10

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    4. 4

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    5. 5

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    11. Näytä lisää