Suomen pankin eläkkeelle jäänyttä pääjohtajaa Erkki Liikasta povattiin alkukesästä vahvaksi ehdokkaaksi Euroopan keskuspankin johtoon. Monet kansainväliset talouslehdet pitivät hänen mahdollisuuksiaan parhaana.
Liikanen vahvisti keskiviikkona, että paikka kiinnosti. Hän esiintyi muistelmateoksensa Olin joukon nuorin (Otava) julkistustilaisuudessa Helsingissä.
– Keskustelu oli sen verran vakavaa, että kyllä se piti käydä läpi, Liikanen sanoi.
– Jos olisin tullut valituksi, olisin soittanut (Otavan kustannuspäällikkö) Jarkko Vesikansalle ja sanonut, että kirja lykkäytyy kahdeksan vuotta. Sen verran henkilökohtaista materiaalia siinä on, että en olisi sitä kansainvälisille markkinoille halunnut.
EKP:n pääjohtajan Mario Draghin seuraajaksi valittiin kuitenkin heinäkuussa ranskalainen Christine Lagarde, joka on toiminut muun muassa Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajana ja Ranskan valtiovarainministerinä.
Omien mahdollisuuksiensa Liikanen arvioi johtuneen siitä, että on aina tukenut pankin päätöksentekoa lojaalisti.
– En ole pitänyt puheita ulkopuolella vaan kokouksissa.
Tyhjät hyllyt pistivät ajattelemaan
Liikasen muistelmateos kuvaa vuosia 1945–1995, vaikka hän onkin syntynyt itse vasta vuonna 1950. Oman historiansa lisäksi Liikanen pyrkii kuvamaan myös sota-ajan eläneiden vanhempiensa ja omien suurten ikäluokkiensa tarinaa.
Liikanen tuli politiikkaan varhain ja oli vaikuttajana aikoinaan merkittävässä Teiniliitossa. Siksi häneltä kysyttiin myös taistolaisajoista. Liikanen sanoi oman Teiniliitto-taipaleensa osuneen ennen niitä.
Erkki Liikanen vuonna 1970. Poliittisen uran tärkeä alkuvaihe oli toiminta Teiniliitossa. Liikanen pysyi demarina, eikä innostunut taistolaisliikkeestä.
Neuvostososialismin ihailua vastaan rokotti ensimmäinen vierailu Neuvostoliitossa, jossa esiteltiin maan avaruusohjelman saavutuksia. Kaupoissa oli kuitenkin pulaa kaikesta.
– Että saadaan ihminen avaruuteen, mutta kaupan hyllyt olivat tyhjiä. Se pisti miettimään. Minulle ei riittänyt vastaukseksi, että on lukenut Leninin kootut teokset kuten monille, Liikanen mietti.
Liikasen mukaan häntä mietityttää yhä kuinka monet ”hyvät ja fiksut kaverit” menivät taistolaisliikkeeseen.
– Ehkä se oli siinä, että meillä muilla oli epävarmuus ja siellä näytti olevan varmuus, Liikanen mietti.
Hän piti kiinni sosiaalidemokraattisesta vakaumuksestaan.