Suomalaiset miljardöörit tekevät polttoainetta vanhasta leivästä – ”Olen kapitalisti, mutta tarvitsemme tähän julkista valtaa”

Julkaistu:

Polttoaine
Mika Anttosen ja Ilkka Herlinin yritykset alkavat kehittää synteettistä biometaania hiilidioksidista.
Energiayhtiö St1 sekä uutta biometanointia kehittävä Q Power -yhtiö testaavat yhdessä ratkaisua, jolla esimerkiksi ylijäämäleivästä voidaan kehittää polttoainetta.

– Olemme jo myöhässä näiden hankkeiden kanssa, sillä ilmastonmuutoksen torjuntaan olisi pitänyt ryhtyä jo, toteaa Ilkka Herlin, Q Power -yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja.

Herlin on miljardööri, joka kuuluu muun muassa Cargotecin omistajiin. Myös St1-yhtiötä johtava Mika Anttonen kuuluu Suomen rikkaimpiin. Molemmat miehet tunnetaan myös työstään ilmastonsuojelun hyväksi.
– Valtion tehtävä on luoda se regulaatio niin, että tämä saadaan kannattavaksi, totesi Anttonen St1:n ja Q Powerin pilottihankkeen tiedotustilaisuudessa.

– Me voimme tarjota jakelukanavan uusiutuville polttoaineille.

St1:n kehittämässä ratkaisussa leipomojätteestä syntyy polttoaineena käytettävää etanolia sekä sianrehua. Lisäksi menetelmässä syntyy hiilidioksidia, joka voidaan Q Powerin kehittämällä menetelmällä yhdistää vetyyn ja valmistaa myös polttoaineeksi sopivaa metaania. Menetelmä toimii samalla hiilinieluna.

Q Powerin biologinen metanointiteknologia perustuu suosta peräisin oleviin mikrobeihin, jotka pystyvät tuottamaan hiilidioksidista ja vedystä metaania.


Menetelmää testataan käytännössä kolme kuukautta kestävässä pilottihankkeessa St1:n Vantaalla sijaitsevassa biojalostamossa, joka käyttää hyväkseen leipomojätteitä, eli esimerkiksi vanhaksi jäänyttä leipää.

– Meidän on pakko ottaa käyttöön paitsi jätteet myös ilmakehän hiilidioksidi takaisin polttoaineeksi. Meidän teknologiamme antaa siihen mahdollisuuden Herlin toteaa.
Pilottivaiheen aikana yksikköä testataan sekä tarkennetaan mahdollisuuksia laajentaa tuotantoa kannattavasti. Biometaania voidaan käyttää esimerkiksi uusiutuvana raskaan liikenteen polttoaineena, sekä biokaasuna että nesteytettynä laivaliikenteessä.

– Eipä siinä, heti kun saadaan tätä tavaraa markkinoille, niin siitä vaan ostamaan, vaikka St1:n kautta, markkinoi Herlin leikkimielisesti.

Herlinin sekä St1:tä johtavan Anttosen mukaan tekniikan yleistyminen vaatii kuitenkin valtiovallan toimia.

– Hiilidioksidipäästöjä pitäisi rajoittaa niin rajuilla säädöksillä kuin ikinä pystytään, Herlin totesi pilottihankkeen tiedotustilaisuudessa.

– Olen itse kapitalisti, mutta olen aina sanonut, että me tarvitsemme julkista valtaa pakottamaan tähän.

Verotuksella ohjattaisiin päästöjä aiheuttavaa teollisuutta myös investoimaan päästöjä vähentävään tekniikkaan.

Q Powerin kehittämä tekniikka voi toimia ratkaisuna myös esimerkiksi uusiutuvan tuuli- ja aurinkovoiman varastointiin.

Kun sähkön tarve on vähäinen, voidaan esimerkiksi tuulivoimalla luotua sähköä käyttää veden muuttamiseksi vedyksi ja muuntaa hiilidioksidin kanssa metaaniksi. Metaaniksi varastoituna energiaa voisi säilöä paljon akkuja kauemmin ja tehokkaammin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    2. 2

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    3. 3

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    4. 4

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    5. 5

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    6. 6

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    7. 7

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    8. 8

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    9. 9

      Kaarnakuoriainen toi yllättävää potkua bisnekseen: metsäkonevalmistaja Ponssen tulos kasvoi

    10. 10

      Björn Wahlroos ei säästele ketään, vaan haukkuu kaikki – katso video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    5. 5

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    6. 6

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    7. 7

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    8. 8

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    9. 9

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    10. 10

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    6. 6

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää