Amazonin sademetsä palaa poroksi – Brasiliaan voisi vaikuttaa nopeasti ja tehokkaasti yhdellä keinolla

rac

Julkaistu:

Kaupasta on muodostumassa painostusväline, jolla yritetään hillitä sademetsän polttamista Brasiliassa.
Nopein ja tehokkain tapa vaikuttaa Brasiliaan Amazonin sademetsän suojelemiseksi ovat tuontikiellot ja -tullit, kehitysmaatutkimuksen apulaisprofessori Markus Kröger sanoo.

Paloissa on osaltaan kyse metsän tahallisesta polttamisesta, jotta alue saataisiin viljelys- ja laidunmaiksi. Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on hyväksynyt toiminnan ja jopa rohkaissut metsureita ja maanviljelijöitä raivaamaan metsiä viljelyskäyttöön.

Siksi valtiovarainministeri Mika Lintilä tiedotti tänään esittävänsä, että EU ja Suomi selvittävät pikaisesti mahdollisuuden kieltää brasilialaisen naudanlihan tuonnin.
Voisiko tuontikielto vaikuttaa?

– Se on nimenomaan se, mikä voi vaikuttaa, Kröger sanoo.

– Brasilia on niin vahvasti vientivetoinen talous.

Ranska on noussut vastustamaan EU:n ja Latinalaisen Amerikan välistä vapaakauppasopimusta

Kaupan on ottanut painostusvälineeksi myös Ranska, joka on ilmoittanut vastustavansa EU:n ja Mercosur-maiden välistä vapaakauppasopimusta Brasilian ilmastopolitiikan takia. Sopimus saatiin valmiiksi kesäkuussa, mutta se ei tule voimaan ilman yksittäisten EU-maiden ratifiointia.
Mercosur-sopimuksen ympäristönsuojelua koskevat kirjaukset viittaavat monissa kohdin olemassa oleviin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Pariisin ilmastosopimukseen. Pariisin sopimus puolestaan ei sisällä minkäänlaisia laillisesti sitovia päästövähennystavoitteita, vaan maat laativat itse omat kansalliset toimenpidesuunnitelmansa.

Voimaan tullessaan Mercosur-sopimus ei siis ainakaan parantaisi EU:n mahdollisuuksia puuttua toimiin, jotka kiihdyttävät sademetsätuhoja Brasiliassa.

Krögerin mielestä sopimusta ei pitäisi ratifioida monestakaan syystä. Yksi niistä on se, että Brasilian sisäisessä keskustelussa maan hallituksen edustajat ovat käyttäneet sopimusta osoituksena siitä, ettei Amazonin polttaminen kiinnosta ulkomaailmaa.

Kaupat: Ei vaikuttaisi meihin

Kaupparyhmittymät eivät brasilialaisen naudanlihan tuontikieltoa vastusta.

– Jos tällainen päätetään asettaa, me vastuullisena kaupan yrityksenä tietenkin noudatamme säädöksiä ja lakeja. Eikä se meidän näkövinkkelistämme lihan osalta ole niin iso juttu, Keskon tuoretuotteista vastaava osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen sanoo.

Vuorisen mukaan Brasilian-tuonnin osuus on Keskon tuoretuotteissa pieni. Kaupan valtakunnallisessa valikoimassa ja Pirkka-tuotteissa brasilialaista lihaa ei ole, mutta osa kauppiasta pitää sitä kyllä valikoimissaan.

Jos tuontikielto tulisi, brasilialainen liha todennäköisesti korvautuisi osin kotimaisella ja osin esimerkiksi argentiinalaisella tai uruguaylaisella lihalla.

Hinnannousu jäisi hetkelliseksi, Vuorinen arvioi. Kotimaista naudanlihaa on ollut hyvin saatavilla, ja hintaero tuontilihan eri alkuperämaiden välillä on toisinaan mitätön.

Brasilialaisesta lihasta keskusteltiin viimeksi puolisentoista vuotta sitten, kun siitä löytyi salmonellaa. Silloin Kesko kävi läpi kaikkien omien brändiensä tuotteet ja muutti yhden Pirkka-leikkeleen brasilialaisesta suomalaiseksi.

S-ryhmällä ei tällä hetkellä ole vähittäismyynnissä yhtään brasilialaista lihatuotetta. Ravintolapuolella on yksi, ja siitä on jo aiemmin päätetty luopua marraskuun loppuun mennessä, S-ryhmän vähittäiskaupan hankintajohtaja Jari Simolin sanoo.

Luopumispäätös ei johtunut sademetsistä vaan laadullisista ongelmista, eli esimerkiksi siitä miten liha oli leikattu tai kuinka paljon rasvaa siinä oli.

Vielä muutama vuosi sitten brasilialaislihaa oli S-ryhmän valikoimissa enemmänkin, mutta sitä vähennettiin juuri laadun vuoksi. Tilalle tulivat Argentiina, Uruguay ja Australia.

– Tuontikielto ei vaikuttaisi meihin suoraan lyhyellä tähtäimellä yhtään, Simolin sanoo.

Poliittisia tuontikieltoja on ollut ennenkin, aikoinaan Etelä-Afrikan apartheidin vuoksi ja sitten Venäjä-pakotteiden muodossa, Simolin muistelee. Niiden kohdalla olivat tuntuvammat.

Lidlillä on myynnissä yksi brasilialainen naudan sisäfilee. Ketjun mukaan karja ei ole kasvanut tai laiduntanut Amazonin alueella.

– Brasilian tilanteen ja Suomessakin käytävän keskustelun otamme erittäin vakavasti. Osana vastuullisuus- ja sertifiointityötämme myös brasilialainen liha on meillä jatkuvassa seurannassa, Lidl Suomen kaupallisen osaston johtajan Thomas Heinrichs kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    3. 3

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    4. 4

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    5. 5

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    6. 6

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    7. 7

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    8. 8

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    9. 9

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    10. 10

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    8. 8

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    9. 9

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    10. 10

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää