Taloyhtiö teki irtioton kaukolämmöstä ja näin se vaikutti: ”25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa”

Julkaistu:

Kaukolämmön hinnannousu ajaa taloyhtiöitä tutustumaan lämpöpumppumaailmaan.
Helsingin Mannerheimintielle, 1930-luvun kerrostalon pihalle, on porattu kuusi kaivoa. Maanpinnalle näkyvissä on vain kaksi pientä kantta, mutta maan alla kaivoja on porattuna yli kahden kilometrin verran.

Talon seinässä oleva energialaatta ja kellaritiloissa oleva tekniikka paljastaa, että talo lämpenee maalämmöllä.

Maalämpö kiinnostaa nyt paljon myös kaukolämpöverkon taloyhtiöitä, sillä lämmityskulujen lasku voi tuoda jopa kymmenien tuhansien eurojen vuotuisen säästön taloyhtiön osakkaille.


Vuonna 1939 rakennetun kerrostaloyhtiön maalämpöpumppuremontti ajoittui nappiin.

Helsingissä kaukolämmön hinta on noussut taloyhtiöille kolmessa vuodessa 30 prosenttia. Joulukuun puolivälissä Helen ilmoitti uudesta, valmisteveroperusteisesta hinnankorotuksesta kaukolämpöön.

Viikkoa aiemmin, 5. päivänä joulukuuta, As Oy Mannerheimintie 106:n kaukolämpöputki oli tukittu, ja taloyhtiö siirtynyt maalämpöön.

– Onhan kaukolämmön hinta kova. Sattuipas hyvään saumaan siirtyminen, taloyhtiön hallituksen jäsen Matti Kupari sanoo.
  • Katso myös kooste pientaloprojektista:

Lämmityskulut puolittuvat

Kupari toimii kahden maalämpöön siirtyneen taloyhtiön hallituksen jäsenenä. 2000-luvulla rakennetussa taloyhtiössä Paciuksenkatu 6:ssa Kupari asuu itse. Siellä maalämpö on käytössä jo neljättä vuotta. Kupari on ollut maalämpöpumppuhankkeiden eteenpäin viejänä molemmissa taloyhtiöissä.

Paciuksenkadulla säästöt näkyvät selvästi, kun vertaa taloyhtiön aiempaa sähkön ja kaukolämmön kulutusta ja sähkölaskuja kesäkuusta 2016 eteenpäin.

– 25 000 euroa puhdasta rahaa on säästynyt vuodessa. Lämmityskustannukset ovat pudonneet lähes puoleen. Olemme edelleen vuoden 2015 vastikkeiden tasolla, Kupari kertoo.

Säästö tekee keskimäärin noin 570 euroa asuntoa kohden.

Paciuksenkadulla investointi oli 95 euroa neliöltä. Kokonaissumma oli runsaat 400 000 euroa, jolle on otettu 23 vuoden laina. Halvemmallakin järjestelmän saa, mutta sekä Paciuksenkadulle ja Mannerheimintielle taloihin rakennettiin samalla viilennysputkisto, mikä lisää asuinmukavuutta.

– On muistettava, että nyt viilennysmahdollisuus on kaikissa huoneistoissa. Jokaisen huoneiston oven takana on valmiina sulku. Jollei katossa vielä ole konvektoria [puhallinta], sen voi tilata myöhemmin.

Viilennys kerää huoneistoista lämpöä ja vie sitä maalämpöpumpuille, jotka hyödyntävät lämpimän poistoilman kiertoveden tai kallion lämmityksessä. Viilennysputkisto tehostaa näin maalämpöpumpun toimintaa.

– Välillä aika tärkeäkin kohdekohtainen kannattavuustekijä on, voidaanko mukaan maakylmä eli hyvin edullinen viilennystapa lämpökaivoja hyödyntäen. Jos voidaan sen sijaan että sitä ostetaan, se voi olla usein aikamoinen lisäbonus kokonaiskannattavuudelle, Motivan asiantuntija Sami Seuna sanoo.


Mannerheimintiellä odotuksena on, että investointi maksaa itsensä takaisin 15 vuodessa.

Järjestelmä on hankittu leasing-mallilla. Sen etuna on, että taloyhtiön ei tarvinnut ottaa yhtiölainaa, kertoo Ilkka Huttunen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Investointia maksetaan takaisin kuukausimaksuilla, joka sisältää järjestelmän huollon ja ylläpidon. Näitä varten hoitovastiketta on korotettu hieman.

– Todennäköisesti vastike alenee tulevaisuudessa. Eletään nyt talven yli ja koko tilivuosi, ja katsotaan sitten. Oletuksena on, että lämmityskulut jopa puolittuvat, mikä on todella iso säästö.

Kun puhutaan lämpöpumppujen energiantuotosta, keskimäärin yksi yksikkö sähköä tuottaa kolme yksikköä lämpöä.

– Jos lämmön hinta nousee samaa tahtia tai enemmän kuin sähkön, lämpöpumppuratkaisut käyvät koko ajan kannattavammiksi, sanoo asiakkuusjohtaja Sami Läntinen LeaseGreenilta.

Yhtiö myy energiatehoratkaisuja taloyhtiöille.

Kaukolämpötaloja paljon muutoskohteissa

Motivan Seuna sanoo, että kaukolämpötalojen osuus on selvästi noussut viime vuosina kohteissa, joissa tehdään lämmitystapamuutoksia lämpöpumpuille. Sähkö- ja öljylämmityskohteet on jo suurelta osin saneerattu.

– Kaukolämpöyhtiöt tottuivat elämään maailmassa, jossa niillä oli pitkään käytännössä monopoliasema. Nyt ne joutuvat miettimään toimintaansa uudestaan, kun markkinoille tulee uudenlaisia toimijoita, Huttunen huomauttaa.

Investoinnin tuoma säästöprosentti vaihtelee hurjasti riippuen muun muassa kiinteistöstä, valittavasta tekniikasta, mallista ja toteutuksesta, lämmönjakoverkon toimintalämpötiloista sekä kaukolämmön hinnan suhteesta sähkön siirtohintaan tietyllä alueella.

Motiva selvitti taloyhtiöiden lämpöpumppukokemuksia vuonna 2017. Kyselystä kävi ilmi, että lähes kaikki pumppuihin siirtyneet kiinteistöt pystyivät leikkaamaan hoitovastiketta. Tai vastikkeet pysyivät ainakin samoina investointien jälkeen.

Mannerheimintiellä, jossa asuinhuoneistoa on 28, hankkeesta puhuttiin kolmessa yhtiökokouksessa ennen hyväksymistä neljännessä. Sitä edelsi asukkaille ja osakkaille järjestetty infotilaisuus. Mukana oli kaukolämpöyhtiön ja maalämmön edustaja sekä ulkopuolinen asiantuntija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    2. 2

      Fiva huolestui asuntolainojen matalista marginaaleista – ”Yli 30 vuoden asuntolainoja on onneksi erittäin vähän”

    3. 3

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    6. 6

      Tjäreborgin emoyhtiö haki konkurssisuojaa Yhdysvalloissa – osakekurssi romahti

    7. 7

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    8. 8

      Ruotsissa hallitus julkaisi ylijäämäbudjetin ensi vuodelle

    9. 9

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    10. 10

      Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    2. 2

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    3. 3

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    4. 4

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    5. 5

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    6. 6

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    7. 7

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    8. 8

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    9. 9

      Hallituksen päätös parafiinisesta dieselöljystä sai Yrittäjät ja SKAL:n takajaloilleen: ”Yllätysläpsäisy dieseliä käyttävien poskelle”

    10. 10

      Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    9. 9

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    10. 10

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    11. Näytä lisää