Huippusienestäjä Voitto suree: Metsähakkuut vievät tattipaikat

Julkaistu:

Voitto Voutilainen laskee keränneensä sieniä yhteensä yli 14 000 kiloa.
Ahkera sienestäjä Voitto Voutilainen arvelee, että sieniä alkaa nousta kunnolla aivan lähipäivinä.

– Ollaan ihan siinä kynnyksellä, kyllä Kontiolahdella on ihan selkeästi merkkejä siitä, Voutilainen sanoo.

– Tänä vuonna sienikausi alkaa myöhään, mutta varmaan myös jatkuu myöhään. Kuukaudenhan se yleensä kestää, mutta on joskus jatkunut jopa pakkasiin asti.

Sienivuoden runsautta Voutilainen ei vielä lähde ennustamaan.

– Vettä saisi kyllä tulla ja paljon, hän toivoo.

Tattihomma alkoi vahingossa

Pohjoiskarjalassa asuva yli 70-vuotias Voutilainen on sienestänyt jo noin parina kymmenenä syksynä.

– Tähän tattihommaan tuli lähdettyä vähän vahingossa, kun kaveri yllytti, että tässä on pieni ansionkin mahdollisuus. Sitten vielä Dalla Vallen keräyspaikka on tuossa makuuhuoneen ikkunan alla, Voutilainen kertoo.

Pohjoiskarjalainen Dalla Valle -yritys ostaa muun muassa herkkutatteja ja vie niitä Italiaan. Voutilainen laskee keränneensä parinkymmenen vuoden aikana sieniä yhteensä 14 300 kiloa.


– Tää on hiton hyvä harrastus, ja aion jatkaa tätä niin kauan kuin jaksan. Metsässä liikkuminen on minulle kuin toinen elämä, myös metsästystä harrastava Voutilainen kertoo.

– Metsässä pitää kulkea, se on terveellistä. Pitäisi laajemmin huomata, mikä vaikutus sillä on ihmiseen.

Vuonna 2016 hän keräsi 1 600 kiloa herkkutatteja ja sai niistä 4 500 euroa. Sieniä päätyy toki myös omaan pöytään.

– Tänäkin iltana syödään tattikastiketta kalan kanssa, erittäin hyvää, hän kertoo.

Torstaiaamuna neljän tunnin metsäkävely tuotti yhtä monta tattia, joilla oli painoa yhteensä 800 gramman verran.

Hyvät sienipaikat ovat valitettavasti vähentyneet metsien hakkuiden takia.


– Kun aloitin, oli hyviä kuusikkoja noin 40, mutta nyt niitä on enää enintään seitsemän. Harventaminen vie tatit pois. Istutuskuusikoiden pitää olla noin 30 vuotta vanhoja. Nuorten kuusien ympäristö heinittyy, eikä sinne mitään tule. Vasta kun kuuset kasvavat pidemmiksi, niin valoisuus vähenee, ja sienet alkavat kasvaa, Voutilainen selittää.

– Mutta eihän maanomistajat kasvata metsää tatteja varten vaan hyödyntävät puuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Romuttaako Rinteen lupaama eläkkeiden korotus perinteistä eläkejärjestelmää? Asiantuntija myöntää: ”Kannustinvaikutuksetkin perusteltua nostaa esille”

    2. 2

      Saudi-Arabian iskut: Öljymarkkinoiden pahimmat pelot jäivät toteutumatta

    3. 3

      Syyte: Isä kätki 80 000 euroa peltirasiaan komeron kätköihin – etujärjestöpomo-tytär varasti summasta yli puolet

    4. 4

      Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa

    5. 5

      Turun telakan Costa Smeralda myöhästyy kuukaudella – luvassa taloudellisia seuraamuksia: ”Summa on merkittävä”

    6. 6

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    7. 7

      Tanskalaismediat: Danske, Nordea ja SEB ohjasivat 125,8 miljoonan euron edestä veronpalautuksia väärille tahoille

    8. 8

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    9. 9

      Yuuzoon Thomas Zilliacus todettiin syyttömäksi markkinoiden harhaanjohtamiseen Singaporessa

    10. 10

      Raakaöljyn hinta pomppasi Saudi-Arabian iskujen myötä – Analyytikko: Neste selviää hintapiikistä kilpailijoita paremmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    2. 2

      Syyte: Isä kätki 80 000 euroa peltirasiaan komeron kätköihin – etujärjestöpomo-tytär varasti summasta yli puolet

    3. 3

      Suuri nettimatkatoimisto Amoma lopetti yllättäen toimintansa – matkustajat pulassa

    4. 4

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    5. 5

      Turun telakan Costa Smeralda myöhästyy kuukaudella – luvassa taloudellisia seuraamuksia: ”Summa on merkittävä”

    6. 6

      Öljyn hinta ampaisi kovaan nousuun – Trump avasi maanalaiset hätävarastot

    7. 7

      Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa

    8. 8

      Raakaöljyn hinta pomppasi Saudi-Arabian iskujen myötä – Analyytikko: Neste selviää hintapiikistä kilpailijoita paremmin

    9. 9

      General Motorsia uhkaa jättilakko: 46 000 työntekijää aikoo marssia ulos

    10. 10

      Nyt jännitetään, millaiset vahingot Saudi-Arabian öljylaitos kärsi – öljyn hinta noussut merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Älä vain unohda pin-koodiasi – pankkikortin magneettiraita poistuu sunnuntaina käytöstä

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    9. 9

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    10. 10

      Näin Suomi sijoittuu Euroopan eläkkeiden vertailussa – yhdessä maassa eläkettä tulee tilille yhtä paljon kuin palkkaa

    11. Näytä lisää