Päiväpalkka jopa yli 700 euroa verottomana – Sieniyrittäjä iloitsee: ”on tullut aika hyvin sateita”

Julkaistu:

Luonnonvarat
Sieniä poimimalla voi ansaita satojen eurojen päiväansiot.
Sienikausi on jälleen aluillaan, arvelee Loreno Dalla Valle, joka johtaa sienten ja marjojen käsittelyyn ja vientiin erikoistunutta pohjoiskarjalaista perheyritystä.

– Viime viikolla on tullut aika hyvin sateita, ainakin Pohjois-Karjalassa, ja muu Suomi tulee perässä, Dalla Valle arvioi.

Dalla Valle ostaa sienestäjiltä pääasiassa herkkutatteja ja vie niitä varsinkin Italiaan. Sieniä poimimalla saattaa päästä satojen eurojen päiväansioihin.

– Parhaat ovat saaneet noin 500 euroa, mutta keskimääräinen taso on noin 200–250 euroa, riippuu tietenkin kuinka monta tuntia kerää, Dalla Valle kertoo.

 

Hän on nuori mies, joka on keskittynyt pääasiassa kantarellin ja mustikan poimintaan.

Korkeampiinkin päiväansioihin on mahdollista päästä. Luonnontuotteiden käyttöä edistävän Arktiset Aromit -yhdistyksen toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan eräs poimija kertoi aiempana vuonna tienanneensa parhaana päivänä jopa 720 euroa poimimalla päivän aikana 60 kiloa kanttarellia ja myymällä sen 12 euron kilohintaan.

– Hän on nuori mies, joka on keskittynyt pääasiassa kantarellin ja mustikan poimintaan, sillä niillä tienaa parhaiten yleensä hyvän sadon ja korkean hinnan ansiosta, Partanen kertoo.

Partasen mukaan sienien hinnoissa on jonkun verran vaihtelua riippuen vuodesta ja siitä kenelle myy. Esimerkiksi kanttarellien poimijoille maksettavat kilohinnat ovat hänen mukaansa vaihdelleet 4–10 euron tiennoilla ja herkkutateilla 0,5 eurosta 5 euroon.

Dalla Valle on ostanut parhaimman laatuisia herkkutatteja viime vuosina neljän euron kilohintaan, kun taas heikompilaatuisista hän maksaa vähemmän. Hintataso on pysynyt viime vuodet samana sienisadon määrästä riippumatta.

– Yleensä olen pitänyt saman hintatason, se on paljon parempi poimijoille, kun tietävät hinnan kun lähtevät poimimaan, Dalla Valle kertoo.

Onnekas sienestäjä saattaa saada kilon kokoon jo parilla suurella tatilla. Painon lisäksi sienistä saatavaan summaan vaikuttaa myös laatu. Sienten laatuluokitukseen vaikuttavat muun muassa tuholaisten jäljet ja muut viat sienten muodossa, kerrotaan valistetaan tarkemmin Arktiset Aromit -yhdistyksen verkkosivuilla.

Myyntitulo verotonta

Partasen mukaan suosituimmat sienilajit ovat tattien lisäksi kantarellit, rouskut ja keväällä korvasienet. Hän neuvoo hyviä ansioita tavoittelevia sienestäjiä miettimään myyntikanavat valmiiksi.

– Jos sienet saa myytyä suoraan kuluttajalle, saa niistä parhaimman hinnan. Sieniä voi tarjota sieniyrityksille, torimyyjille ja ravintoloihin. Myös somemarkkinointia voi käyttää, Partanen neuvoo.

Partanen neuvookin etsimään verkkoyhteisöistä paikallisia ryhmiä, jossa voi markkinoida sienisaalistaan.

– Mitä lähemmäs sienet saa toimitettua, sen nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla kuljetus onnistuu.

Sienten myyntitulo on poimijalle verotonta, jos sieniä myy sellaisenaan. Jos niitä käsittelee esimerkiksi ryöppäämällä tai suolaamalla, tulo muuttuu verotettavaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa, alkoholi ja bensa kallistuvat

    3. 3

      Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

    4. 4

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    5. 5

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    6. 6

      Jan Hurri: Hallituksen käsissä on kunnon kompa – tarkoittaako ”järkevä” taloudenpito sääntöjen noudattamista vai rikkomista?

    7. 7

      EK: Määrä ei korvaa laatua työllisyystoimissa

    8. 8

      Tjäreborgin emoyhtiö hakeutumassa konkurssiin Yhdysvalloissa – umpikuja velkojien kanssa

    9. 9

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    10. 10

      IS testasi ”villien taksien” hinnat: tällainen on hintaero lentoasemalta Helsingin keskustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa, alkoholi ja bensa kallistuvat

    3. 3

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    4. 4

      Keskisuuri yritys joutui härskin vedätyksen uhriksi – 440 000 euroa sujahti kielitaidottoman espanjalaissiivoojan tilille

    5. 5

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    6. 6

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    7. 7

      PAU vihjaa uudesta työtaistelusta: ”Postin uusin viesti ei takaa kenellekään mitään”

    8. 8

      Sylvi Torvista, 82, sapettaa eläkeläisten kohtelu: ”Mihinkään ei voi lähteä, pitäisi olla syömättä tai jättää lääkkeet ostamatta”

    9. 9

      Asiantuntijat hämmästelevät Sauli Niinistön ideaa auttaa asuntojen hinta­romahduksesta kärsiviä: suo olisi loputon

    10. 10

      Posti: Lajittelutyöntekijöiden palkkoja lasketaan vasta 2 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Älä vain unohda pin-koodiasi – pankkikortin magneettiraita poistuu sunnuntaina käytöstä

    7. 7

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    8. 8

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    9. 9

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    10. 10

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    11. Näytä lisää