Kojamon tulos heikkeni – nosti liikevaihdon ennustetta

Julkaistu:

Kojamon sijoituskiinteistöjen arvo oli viime katsauskauden päättyessä 5,3 miljardia euroa.
Vuokra-asuntoyhtiö Kojamon tulos heikkeni, mutta liikevaihto parani vuoden toisella neljänneksellä. Yhtiö täsmentää koko vuoden näkymiään.

Kojamon tulos ennen veroja heikkeni huhti–kesäkuussa 85,9 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 91,5 miljoonasta eurosta.

Yhtiö kertoo, että tulokseen sisältyy 42,2 miljoonan euron nettovoitto sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostamisesta sekä sijoituskiinteistöjen luovutusvoittoja ja -tappioita 0,0 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin nettovoitto sijoituskiinteistöjen käypään arvoon arvostamisesta oli 53,4 miljoonaa euroa ja luovutusvoitot ja tappiot 0,4 miljoonaa.

Sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli katsauskauden päättyessä 5,3 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli 4,9 miljardia.

– Strategiamme toteutuminen eteni odotetusti ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Liikevaihto, nettovuokratuotto ja kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta (FFO) kasvoivat vertailukaudesta, sanoo Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen osavuosikatsauksessa.

– Taloudellinen vuokrausaste parani 96,9 prosenttiin vuokrausprosessin kehittämisen ja verkkokaupan tukemana, vaikka tarjonta markkinassa on lisääntynyt, Nieminen kertoo ensimmäisestä vuosipuoliskosta.

Huhti–kesäkuussa Kojamon liikevaihto kasvoi 93,1 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 89,8 miljoonasta.

Osakekohtainen tulos vajosi toisella neljänneksellä 0,27 euroon vuotta aiemmasta 0,31 eurosta.

Nettovuokratuotto kasvoi samaan aikaan 66,8 miljoonaan euroon vertailukauden 61,4 miljoonasta.

Näkymät täsmentyvät

Kojamo täsmentää näkymiään ensi vuodelle. Yhtiö arvioi, että konsernin koko vuoden liikevaihto kasvaa viime vuodesta 3–5 prosenttia, kun aiempi arvio oli 2–7 prosenttia. Lisäksi yhtiö arvioi, että konsernin kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta (FFO) on tänä vuonna 134–144 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia kuluja (aiempi arvio 130–143 miljoonaa euroa).

Uudistuotantoinvestointien ja asuntokannan ostojen ennakoidaan olevan noin tai ylittävän 300 miljoonaa euroa, kun aiempi arvio oli yli 300 miljoonaa euroa. Yhtiö huomauttaa, että 300 miljoonan euron taso edellyttää asuntokohteiden ostoja loppuvuoden aikana.

– Katsauskauden jälkeen tiedotimme lisäksi sopineemme 478 asunnon myynnistä. Kauppa toteutuu elokuussa ja se on osa strategiaamme keskittää toimintaamme Suomen seitsemään suurimpaan kasvukeskukseen, Leinonen sanoo.

Myytävät kohteet sijaitsevat pääsääntöisesti kasvukeskusten ulkopuolella.

Kojamo listautui Helsingin pörssiin viime vuoden kesäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiina maksoi Tjäre­borgin perhe­lomansa verkko­pankissa – nyt matka ja rahat ovat vaaka­laudalla: ”Tyhmyydestä sakotetaan”

    2. 2

      Näin kilpailijat kommentoivat Tjäreborgin tilannetta: ”Hinnat peilautuvat suoraan kysyntään”

    3. 3

      Hallinto-oikeus: Ähtärin kaupunki takasi laittomasti yli 17 miljoonan pandalainat

    4. 4

      Oletko ostanut matkan Tjäreborgilta? Näin saat rahasi takaisin

    5. 5

      Ruotsalaiset luopuvat käteisen käytöstä vauhdilla, joka hirvittää jo valtiota – kruunulle harkitaan sähköistä vaihtoehtoa

    6. 6

      Kumpi päättää perheen raha-asioista? Suomalaiset vastasivat: ”Puolisoni ei tiedä, että minulla on 65 000 euroa”

    7. 7

      Kommentti: Brexit puraisi jo syyttömiä suomalaisturisteja

    8. 8

      Yksi lyhyt kuulutus romutti Karin ja Raijan odotetun loman – lento­kentän kahvilassa etsittiin äkki­lähtöä

    9. 9

      KKV on alkanut järjestää Tjäreborgin asiakkaiden paluukuljetuksia

    10. 10

      Saksa pohtii hätälainaa Thomas Cookin tytäryhtiölle Condorille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook konkurssiin – 600 000 lomanviettäjää jäi ilman paluulentoa

    2. 2

      Yksi lyhyt kuulutus romutti Karin ja Raijan odotetun loman – lento­kentän kahvilassa etsittiin äkki­lähtöä

    3. 3

      Oletko ostanut matkan Tjäreborgilta? Näin saat rahasi takaisin

    4. 4

      KKV on alkanut järjestää Tjäreborgin asiakkaiden paluukuljetuksia

    5. 5

      Peter ja Päivi olivat juuri nousemassa Tjäre­borgin loma­lennolle, kun tuli kuulutus: lentonne on peruutettu – ”Mitenköhän tässä käy”

    6. 6

      Tiina maksoi Tjäre­borgin perhe­lomansa verkko­pankissa – nyt matka ja rahat ovat vaaka­laudalla: ”Tyhmyydestä sakotetaan”

    7. 7

      Tjäreborg: kaikki maanantain lomalennot peruttu – Suomesta piti lähteä 525 lomalaista

    8. 8

      Kumpi päättää perheen raha-asioista? Suomalaiset vastasivat: ”Puolisoni ei tiedä, että minulla on 65 000 euroa”

    9. 9

      Tjäreborgin emoyhtiö konkurssiin – suora lähetys Mallorcan lentokentältä

    10. 10

      Tjäreborgin emo­yhtiötä Thomas Cookia uhkaa konkurssi – matkan­järjestäjä rauhoittelee suomalais­asiakkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    6. 6

      Tjäreborgin emoyhtiö Thomas Cook konkurssiin – 600 000 lomanviettäjää jäi ilman paluulentoa

    7. 7

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    8. 8

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    9. 9

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    10. 10

      Yksi lyhyt kuulutus romutti Karin ja Raijan odotetun loman – lento­kentän kahvilassa etsittiin äkki­lähtöä

    11. Näytä lisää