Sandvik aloittaa yt-neuvottelut, Suomessa voi vähentyä 50 henkilötyövuotta

Julkaistu:

Sandvik ennakoi tilauskertymän vähenemistä ja markkinatilanteen kiristymistä.
Kaivoslaitteita valmistava Sandvik aloittaa yt-neuvottelut. Suomessa vakinaisen henkilökunnan määrä saattaa alustavan suunnitelman mukaan vähentyä noin 50 henkilötyövuodella.

– Ensi vuodelle ennakoidaan laskevaa tilauskertymää ja kiristyvää markkinatilannetta. Sandvik sopeuttaa toimintaansa vastaamaan muuttuvaa tilannetta ja pyrkii turvaamaan kilpailukyvyn myös laskevassa suhdanteessa. Tämän johdosta Sandvik Mining and Construction aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koskien Sandvik Mining and Rock Technology -liiketoiminta-alueen toiminnan kansainvälistä tehostamista, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Yhtiön mukaan mahdollisten toimenpiteiden tarve ja sisältö vaihtelee Sandvikin Suomen toiminnoissa liiketoiminnoittain. Toteutuessaan suunnitellut toimenpiteet saattavat johtaa henkilöstövähennyksiin, lomautuksiin, tehtävämuutoksiin ja muihin muutoksiin työn organisoinnissa.

Sandvikilla on Suomessa toimintaa Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Vantaalla. Yhtiö työllistää Suomessa noin 2 400 henkilöä. Tampereella työskentelee noin 1 400, Turussa noin 650 ja Lahdessa noin 150 henkilöä.

Tehostamisohjelmalla tavoitellaan 800 henkilötyövuoden vähentämistä kansainvälisesti. Yt-neuvottelut aloitetaan ensi viikolla, ja tavoitteena on saada ne päätökseen kuudessa viikossa.

Viime vuonna konserni työllisti kaikkiaan 42 000 ihmistä, ja sillä oli työntekijöitä ja toimintaa yli 150 maassa, yhtiön tiedotteessa kerrotaan. Liikevaihto oli noin 100 miljardia Ruotsin kruunua.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

  2. 2

    Fiva huolestui asuntolainojen matalista marginaaleista – ”Yli 30 vuoden asuntolainoja on onneksi erittäin vähän”

  3. 3

    Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

  4. 4

    Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

  5. 5

    Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

  6. 6

    Tjäreborgin emoyhtiö haki konkurssisuojaa Yhdysvalloissa – osakekurssi romahti

  7. 7

    Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

  8. 8

    Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

  9. 9

    Ruotsissa hallitus julkaisi ylijäämäbudjetin ensi vuodelle

  10. 10

    Wärtsilä: tulosvaroitus!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

  2. 2

    Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

  3. 3

    Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

  4. 4

    Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

  5. 5

    Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

  6. 6

    Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

  7. 7

    Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

  8. 8

    Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

  9. 9

    Hallituksen päätös parafiinisesta dieselöljystä sai Yrittäjät ja SKAL:n takajaloilleen: ”Yllätysläpsäisy dieseliä käyttävien poskelle”

  10. 10

    Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

  2. 2

    Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

  3. 3

    Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

  4. 4

    Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

  5. 5

    Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

  6. 6

    Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

  7. 7

    Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

  8. 8

    Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

  9. 9

    13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

  10. 10

    Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

  11. Näytä lisää