Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

Julkaistu:

Helenin mittauspäällikkö Mika Nousiainen yllättyi, kun verottaja halusikin vapauttaa sähköyhtiön kehittämän hyvityslaskentapalvelun arvonlisäverosta.
Sähköyhtiö Helen sai kesäkuussa hyviä uutisia keskusverolautakunnalta. Lautakunta oli hyväksynyt arvonlisäveroa koskevan tulkinnan, joka sisältyy yhtiön kehittämään hyvityslaskentapalveluun.

Palvelua on parin vuoden ajan testattu kahdessa helsinkiläisessä taloyhtiössä. Siinä talojen katolle asennettujen aurinkopaneelien tuotanto hyvitetään osakkaille sähkölaskussa.

Heinäkuussa Helen sai yllättäen tietää, että veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli valittanut keskusverolautakunnan päätöksestä. Tämä tarkoittaa, että arvonlisäverokäytännön lainvoimaisuus käsitellään uudelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Sanalla ”valitus” on ikävä kaiku. Niinpä yleensä silloin, kun joku valittaa, valituksen kohteena oleva alkaa herkästi ennakoida vaikeuksia.

Näin myös Helenin mittauspäällikkö Mika Nousiainen teki. Hän tulkitsi oikeudenvalvontayksikön valituksen tarkoittavan, että hyvityslaskentapalvelu on jotenkin ristiriidassa sen kanssa, miten sähköä verotetaan.

– Tuli sellainen ajatus, kun kyse oli vielä veronsaajien oikeudenvalvonnasta, että heitä huolestuttaa, jos vaikka veroja jää keräämättä, Nousiainen sanoo.

Helenin tapauksessa valitus tarkoitti kuitenkin aivan päinvastaista. Veronsaajien oikeudenvalvonta oikeastaan halusi vapauttaa Helenin kehittämän palvelun kokonaan arvonlisäverosta.

Oikeudenvalvonnan tulkinnan mukaan aurinkopaneelien tuottama sähkö on satunnaisesti muodostuvaa ylijäämää, josta sähköyhtiön ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.

– Merkitystä on sillä, että ylijäämää voi muodostua vain sellaisina hyvin aurinkoisina päivinä, kun samaan aikaan suurin osa asukkaista ei ole kotona, valituksessa todetaan.

Siinä tapauksessa, jos ylijäämää muodostuisi yhtenään ja sen myynti olisi Helenille jatkuvaa liiketoimintaa, arvonlisäveroa pitäisi taas maksaa.

– Sähköä pitää tarkastella kuten mitä tahansa tavaraa, jota yksityinen toimija voi itselleen valmistaa ja satunnaisesti myydä, jos ylijäämää muodostuu, valituksen lopussa lukee.

– Se, että jotakin hyödykettä on myynnissä liiketoiminnan muodossa, ei tarkoita sitä, että kaikki kyseisin hyödykkeen myynti tapahtuisi liiketoiminnan muodossa.

Helenin mittauspäällikkö Mika Nousiainen toteaa olevansa yllättänyt – hyvällä tavalla – valituksen sisällöstä.

– Välillä näinkin. Aika yllättävä valitus kyllä, hän naurahtaa.

– Nyt täytyy vain toivoa, että korkein hallinto-oikeus on yhtämielinen oikeusvalvontayksikön tulkinnasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    2. 2

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    3. 3

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    4. 4

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa, alkoholi ja bensa kallistuvat

    5. 5

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    6. 6

      PAU vihjaa uudesta työtaistelusta: ”Postin uusin viesti ei takaa kenellekään mitään”

    7. 7

      Sylvi Torvista, 82, sapettaa eläkeläisten kohtelu: ”Mihinkään ei voi lähteä, pitäisi olla syömättä tai jättää lääkkeet ostamatta”

    8. 8

      Keskisuuri yritys joutui härskin vedätyksen uhriksi – 440 000 euroa sujahti kielitaidottoman espanjalaissiivoojan tilille

    9. 9

      Asiantuntijat hämmästelevät Sauli Niinistön ideaa auttaa asuntojen hinta­romahduksesta kärsiviä: suo olisi loputon

    10. 10

      Metsäteollisuus haukkuu budjettiesityksen – valopilkkuja on vain muutama

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    2. 2

      Sylvi Torvista, 82, sapettaa eläkeläisten kohtelu: ”Mihinkään ei voi lähteä, pitäisi olla syömättä tai jättää lääkkeet ostamatta”

    3. 3

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa, alkoholi ja bensa kallistuvat

    4. 4

      Keskisuuri yritys joutui härskin vedätyksen uhriksi – 440 000 euroa sujahti kielitaidottoman espanjalaissiivoojan tilille

    5. 5

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    6. 6

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    7. 7

      PAU vihjaa uudesta työtaistelusta: ”Postin uusin viesti ei takaa kenellekään mitään”

    8. 8

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    9. 9

      Keskituloisten ostovoima huolettaa budjettiriihen alla – Kansanedustaja Lepomäki: Pidä lupauksesi, pääministeri Rinne

    10. 10

      Posti: Lajittelutyöntekijöiden palkkoja lasketaan vasta 2 vuoden päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Älä vain unohda pin-koodiasi – pankkikortin magneettiraita poistuu sunnuntaina käytöstä

    6. 6

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    7. 7

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    8. 8

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    9. 9

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    10. 10

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    11. Näytä lisää