Keskuspankki varoittaa: Saksa voi vajota taantumaan – hallitus valmistelee elvytyspakettia

Julkaistu: , Päivitetty:

Suunnitelmissa on esimerkiksi asuntojen energiatehokkuuden parantamiseksi ja lyhytaikaisten työsuhteiden edistämiseksi suunnattuja tukia sekä sosiaalitukien korotuksia.
Saksan liittohallitus on valmistelemassa elvytyspakettia vakavan taantuman varalta, kaksi asiaa tuntevaa lähdettä kertoo uutistoimisto Bloombergille.

Lähteiden mukaan toimilla olisi tarkoitus tukea kotimaan taloutta ja kotimaista kysyntää. Tavoitteena olisi laajamittaisen työttömyyden torjuminen. Suunnitelmissa olisi esimerkiksi asuntojen energiatehokkuuden parantamiseksi ja lyhytaikaisten työsuhteiden edistämiseksi suunnattuja tukia sekä sosiaalitukien korotuksia.

Viime aikoina liittohallituksesta on kuultu kannanottoja, joiden perusteella Saksa olisi höllentämässä kantaansa tasapainoiseen budjettipolitiikkaan. Viikonloppuna valtiovarainministeri Olaf Scholz ehdotti 50 miljardin euron ylimääräisiä menolisäyksiä, mikäli talous joutuu kriisiin.

Viime viikolla liittokansleri Angela Merkel sanoi talouden olevan suuntaamassa ”vaikeaan vaiheeseen” ja liittohallituksen tarvittaessa toimivan.

Bundesbank: Saksan talous voi vajota taantumaan

Saksan keskuspankki Bundesbank varoittaa kuukausiraportissaan, että Saksan talous voi mahdollisesti vajota taantumaan.

Bundesbank arvioi raportissaan, että Saksan tuotanto pysyttelee ”latteana” kolmannella neljänneksellä ja ”voi mahdollisesti jatkaa laskuaan hieman”. Siinä tapauksessa Saksan talous olisi supistunut jo toista perättäistä neljännestä, mikä täyttäisi taantuman määritelmän viime neljänneksen 0,1 prosentin laskun jälkeen.

Saksasta on jo useiden viikkojen ajan saatu heikkoja talouslukuja, ja ne ovat omalta osaltaan painaneet koko euroalueen talousnäkymiä ja ajaneet Euroopan keskuspankin EKP:n harkitsemaan lisäelvytystoimia.

Saksan hallitus on lisäksi viestinyt olevansa valmis lisäämään kulutusta, mikäli kriisi syvenee.

Hidastuminen näkyy jo työmarkkinoilla

Uutistoimisto Bloombergin viikon takaisessa ennusteessa ekonomistit ennakoivat Saksan talouden kasvavan meneillään olevalla neljänneksellä 0,2 prosenttia, mutta sen jälkeen Deutsche Bankin kaltaiset suuret instituutiot ovat laskeneet talousennusteitaan.

Monille analyytikoille huolta aiheuttaa se, että jatkuvat kansainväliset kauppajännitteet painavat maan teollisuuden tuotantoa entisestään ja lopulta leviävät nyt vielä vahvana pysyneeseen palvelualaan.

– Tulevaisuuden kehityssuunnat riippuvat siitä, miten kauan nykyinen taloudellinen kahtiajako jatkuu ja mihin suuntaan tilanne liikkuu jännitteiden purkauduttua. Nykytilanteen valossa on epäselvää, palautuvatko vienti ja teollisuus jaloilleen ennen kuin kotimaan talous kärsii entisestään, Bundesbank sanoo.

Bundesbankin mukaan talouden hidastuminen on jo nyt jättänyt jälkensä työmarkkinoihin, kun työllisyyden kasvu on huomattavasti hidastunut toisella neljänneksellä ja palkkojen kasvu on niin ikään ollut huomattavasti pienempää.

Kokonaistuotannon viimeisin supistuminen johtui keskuspankin mukaan laskevasta ulkomaisesta kysynnästä. Vienti on laskenut huomattavasti ensimmäisestä neljänneksestä, jolloin brexitin nouseva uhka ajoi brittiyrityksiä kasvattamaan varastojaan sopimuksettoman eron varalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    2. 2

      Fiva huolestui asuntolainojen matalista marginaaleista – ”Yli 30 vuoden asuntolainoja on onneksi erittäin vähän”

    3. 3

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    4. 4

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    5. 5

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    6. 6

      Tjäreborgin emoyhtiö haki konkurssisuojaa Yhdysvalloissa – osakekurssi romahti

    7. 7

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    8. 8

      Ruotsissa hallitus julkaisi ylijäämäbudjetin ensi vuodelle

    9. 9

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    10. 10

      Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    2. 2

      Nyt tarkkana verokortin tulorajan suhteen! Satoja tuhansia suomalaisia uhkaa verotasaus loppuvuonna

    3. 3

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    4. 4

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    5. 5

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    6. 6

      Stockmannin asiakas osti 600 eurolla vaatteita, ei saanut muovi­kassia ilmaiseksi – ”Varakkaampien ei kuulu joutua maksamaan samoja pikku­juttuja kuin muiden?”

    7. 7

      Budjetin hintalaput julki: Keskiluokan verot kiristyvät, bensavero nousee

    8. 8

      Asiantuntijat hämmästyivät hallituksen halusta myydä omistuksia: ”Valtio menettää ikiajoiksi osakkeiden osinkotuotot”

    9. 9

      Hallituksen päätös parafiinisesta dieselöljystä sai Yrittäjät ja SKAL:n takajaloilleen: ”Yllätysläpsäisy dieseliä käyttävien poskelle”

    10. 10

      Näin kova brexit iskisi Suomen ja Britannian kauppaan – autojen tuonti voi loppua kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    9. 9

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    10. 10

      Näin hallituksen budjetti vaikuttaa suomalaisiin: pienituloisten tuloverot alas, perusturvaan 20 euroa ja bensa kallistuu

    11. Näytä lisää