Kommentti: Miinuskorko on keskuspankkien talouskoe - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jan Hurrin kommentti: Miinuskorko on päätön ja surrealistinen suunnitelmatalouden muunnelma

Miinuskorkokokeilun ovat panneet alulle korkoja itsevaltaisesti hallinnoivat euroalueen EKP ja joukko muita keskuspankkeja, joten miinuskorot ovat ennemmin keskusjohtoisen suunnitelmatalouden kuin vapaan markkinatalouden ilmiö, Jan Hurri kirjoittaa.

Julkaistu: 18.8.2019 8:40

Miinuskorot ovat keskuspankkiirien omituinen ja riskipitoinen talouskoe. Tämä uhkapeli voi päätyä suurempaan sekasotkuun kuin neuvostotalouden romahdus, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Nollaa prosenttia matalammat miinuskorot ovat kuuluneet eurotalouden arkeen nyt viitisen vuotta, mutta sitä aiemmin moista ei ole koettu tai ainakaan kirjattu muistiin kertaakaan viiden viime vuosituhannen mittaan.

Tällä viikolla miinuskorot ovat pulpahtaneet ainakin hetkellisesti meilläkin yleiseksi puheenaiheeksi sen jälkeen, kun finanssikonserni Sammon toimitusjohtaja Kari Stadigh kaipasi julkisuudessa talletuspankeille nykyistä laajempia mahdollisuuksia ja rohkeutta painaa talletusasiakkaidensa korot nollan prosentin alapuolelle.

Negatiivinen talletuskorko tarkoittaisi käytännössä sitä, että säästöjään pankkitilille tallettava asiakas joutuisi maksamaan pankille korkoa.

Tämä kääntäisi tallettajan ja pankin välisen suhteen päälaelleen, sillä normaaleissa talousoloissa tallettaja saa hyvitystä omien säästöjensä lainaamisesta pankin käyttöön.

Keskusteluun on noussut myös kysymys, onko miinuskorkoisten talletusten lisäksi perusteltua odottaa tai jopa toivoa lainakorkojen painuvan nollaa korkoa matalampiin miinuskorkoihin.

Viime viikon uutiset ovat kertoneet jo tanskalaispankeista, jotka ovat alkaneet myöntää kotitalousasiakkailleen miinuskorkoisia asuntolainoja. Se tarkoittaa, että pankki palkitsee asiakasta lainarahan vastaanottamisesta maksamalla tälle korkoa.

Myös lainakorkojen painuminen miinukselle kääntäisi vuosituhantisen vakiintuneen ja likimain luonnollisen järjestyksen päälaelleen, sillä normaalisti luoton myöntävä pankki perii eikä suinkaan maksa korkoa.

Päällisin puolin voi vaikuttaa itsestään selvältä, että miinuskorko harmittaisi tallettajaa mutta ilahduttaisi laina-asiakasta. Ja että muut kuin suurtallettajat, asuntovelkaiset ja pankinjohtajat voivat kaikessa rauhassa unohtaa koko asian ja jatkaa arkiaskareitaan.

Kyse on kuitenkin paljon tätä monimutkaisemmasta ja lisäksi varsin omituisesta talouden ilmiöstä, jonka suorat ja epäsuorat vaikutukset heijastelevat runsaasti monenlaisia osin arvaamattomia vaikutuksia eri puolille talouden mutkikkaita rattaita.

Miinuskorkojen vaikutukset hyödyttävät yksiä mutta haittaavat toisia. Todennäköisesti tästä kokeesta koituu koko talouden mitassa ajan oloon enemmän haittaa kuin hyötyä.

Neljäsosa maailman velkakirjoista miinuksella

Miinuskorot tekevät vasta varovaista tuloaan tavallisten kansalaisten talletuksiin ja lainoihin, mutta velkarahan tukkumarkkinoilla tämä rahatalouden ennen kokematon nurinkurinen käänteismaailma on jo joidenkin vuosien ajan vallannut alaa.

Maailman velkakirjamarkkinoista jo noin yksi neljäsosa, arviolta lähemmäs 14 000 miljardin euron arvoiset velkakirjat, noteerataan päivittäisessä kaupankäynnissä negatiivisin koroin.

Esimerkiksi Suomen valtio saa velkarahoituksen tukkumarkkinoilta tuoretta lainarahaa käyttöönsä lievästi negatiivisella korolla jopa kymmenen vuoden mittaisiin lainoihin asti.

Saksan valtion markkinakorot ovat viime päivinä olleen miinuksella aina 30 vuoden laina-aikoihin asti. Yksi euroalueen korkokummajaisista on Itävallan valtion sadan vuoden mittainen velkakirja, jolla on viime päivinä käyty kauppaa alle 0,1 prosentin korolla.

Miinuskorkoja esiintyy euroalueen velkakirjamarkkinoilla valtionlainojen lisäksi varsin laajasti myös alueen suurpankkien ja muunlaisten liikeyritysten velkakirjoissa. Onpa euroalueen yrityslainamarkkinoilla nähty jopa joukko luottokelpoisuudeltaan kyseenalaisten niin sanottujen roskalainojen miinuskorkonoteerauksia.

Vaikka negatiiviset korot näyttävät vakiintuneen rahoitusmarkkinoiden uudeksi normaaliksi, miinus on koroissa kaikkea muuta kuin normaali etumerkki.

Meneillään on ennen kokematon ja vaikutuksiltaan ennalta arvaamaton ja siksi uhkarohkea talouskoe.

Tämän uhkayrityksen ovat panneet alulle korkoja itsevaltaisesti hallinnoivat euroalueen EKP ja joukko muita keskuspankkeja, joten miinuskorot ovat ennemmin keskusjohtoisen suunnitelmatalouden kuin vapaan markkinatalouden ilmiö.

Korkojen pakottaminen negatiivisiin prosenttilukuihin muistuttaa omalla omituisella tavalla yhtä ammoisen Neuvostoliiton taloussuunnittelijoiden pähkähulluista hankkeista valjastaa maan jättimäisten jokien voimat entistä tehokkaammin talouden ja kansan palvelukseen kääntämällä jokien virtaussuunta päinvastaiseksi kuin luonto on määritellyt.

Neuvostosuunnittelijoiden jokihankkeet jäivät mahdottomina tai ainakin mahdottoman kalliina toteuttamatta ennen kuin koko silloisen maailma suurin ja kummallisin suunnitelmatalous romahti mahdottomuuteensa.

Nyt vuorostaan keskuspankkien taloussuunnittelijat yrittävät miinuskorkojen avulla taivuttaa maailman rahavirtoja tahtoonsa kuin pakottaisivat vettä virtaamaan ylämäkeä.

Korko on korvaus epävarmuudesta

Miinuskorkojen etujen ja haittojen puntarointi on luontevaa aloittaa palauttamalla mieleen, mikä ylipäätään on koron tarkoitus. Miksi kenenkään pitäisi maksaa tai periä korkoa?

Korolla on – tai on ainakin näihin viime vuosien rahakokeisiin asti ollut – yksi keskeinen tehtävä:

Korko on rahan hinta, jonka säästäjä edellyttää saavansa korvauksena omien säästöjensä lainaamisesta jonkun muun käyttöön, ja jonka velallinen joutuu maksamaan saadakseen jonkun muun säästöjä käyttöönsä.

Samalla korko ilmentää tulevaisuuteen – eli säästäjän talletusaikaan tai velallisen laina-aikaan – liittyvää epävarmuutta.

Tallettajan taskussa tällä hetkellä olevat setelit ovat varmempaa rahaa kuin edes luotettavimmalle pankille lainatut rahat talletusajan lopussa vaikka vuoden kuluttua.

Tänään on tarkalleen tiedossa, mitä lompakossa olevalla satasella saa juuri nyt, mutta se on epävarmaa, mitä samalla satasella saa vuoden kuluttua. Suomessa pankkiin tallettamansa satasensa saa kyllä taatusti aikanaan takaisin, mutta summan ostovoima voi heiketä hintojen nousuun.

Talletus- tai laina-aikaan liittyvän epävarmuuden määrä määrittelee, kuinka korkeaa korkoa omien säästöjensä lainaaja edellyttää ja kuinka korkeaa korkoa velallisen on maksettava.

Epävarmuuden määrä ja laatu on ”aina” vaihdellut lainaajasta toiseen ja ajasta ja maasta toiseen, ja siksi myös korot ovat suurestikin vaihdelleet.

Suuresta vaihtelusta huolimatta korkojen vaihtelu on näihin viime vuosien kokeisiin asti noudattanut yhtä perustavaa laatua olevaa talouden ja toki muunkin elämänkokemuksen rikkumatonta ”luonnonlakia”:

Tulevaisuus on väistämättä aina ja kaikissa oloissa epävarmempaa aikaa kuin nykyhetki, ja siksi tuosta epävarmuudesta perittävä ja maksettava korko on luontevammin positiivinen kuin negatiivinen.

Ja siksi miinuskorko on loogisesti päätön ja jopa surrealistinen ilmiö, jonka perusteella tulevaisuus onkin muka vähemmän epävarma kuin nykyhetki. Tämä pitää kutinsa yhtä hyvin kuin vesi virtaa ylämäkeen.

Miinuskorot ovat omanlaistaan hintasäännöstelyä

Sen lisäksi, että miinuskoroilla taloutta ohjailevat keskuspankkiirit yrittävät saada tulevaisuuden vaikuttamaan vähemmän epävarmalta kuin nykyhetki, he murentavat kokeillaan markkinatalouden perusrakenteita.

Koko vapaan ja vähän vähemmänkin vapaan talousjärjestelmän yksi keskeinen ominaispiirre ja toiminnan edellytys on vapaaseen kysyntään ja tarjontaan perustuva hinnanmuodostus.

Omasta vapaasta tahdostaan ostopäätöksiä tekevät kansalaiset ja yritykset muodostavat yhdessä talouden niin sanotun näkymättömän käden, jonka liikkeet ohjaavat hintoja kysynnän kasvaessa ylös ja laskiessa alas. Kysynnän ja hintojen vaihtelu taas ohjaavat tavaroita ja palveluita tuottavien kansalaisten ja yritysten tuotantopäätöksiä eli tarjontaa.

Talouden häiriötön ja tehokas toiminta edellyttää, että koko monimutkaisen järjestelmän ytimessä toimiva hintamekanismi toimii ja saa toimia vapaasti ja häiriöittä kenenkään sitä millään tavoin pakkokeinoin ohjailematta.

Näin ei ollut Neuvostoliitossa eikä näin ole nyttemmin esimerkiksi Venezuelassa, joiden kummankin katastrofaaliset talousongelmat olivat ja ovat pitkälti perua taloussuunnittelijoiden yrityksistä ohjata taloutta hintoja säännöstelemällä.

Karut esimerkit korostavat hintamekanismin herkkyyttä ja sitä, että sen hajalle ohjaileminen voi vaarantaa ensin koko talouden ja lopulta koko yhteiskunnan.

Euroalueen ja muiden miinuskorkotalouksien hintamekanismi on jo vakavassa vaarassa, vaikka muodollisesti suurin osa talouden eri osissa ilmenevistä hinnoista vaikuttaa markkinoiden vapaasti muodostamilta.

Hallinnollisesti määrättyjen miinuskorkojen piilevä mutta silti suuri riski syntyy siitä, että keskuspankkien negatiivisiksi ohjailemat korot ovat kaikkien muiden taloudessa ilmenevien hintojen ja koko hintamekanismin perusta.

Kun hintamekanismin perusta on epävireessä, ovat kaikki muutkin hinnat vinksallaan.

Yksikään euroalueen kansalainen, yritysjohtaja tai varsinkaan keskuspankkiiri ei tiedä, mikä on rahan aito ja oikea hinta, ja siksi kukaan ei tiedä sitäkään, mikä on esimerkiksi pitkäaikaisen investoinnin ”oikea” tuottovaatimus.

Siksi on kaikin puolin ymmärrettävää, että miinuskorkoista rahaa ohjautuu runsaammin finanssikeinotteluun ja konkurssikypsien zombie-yritysten ja -pankkien pystyssä pitämiseen kuin tuotannollisiin investointeihin.

Ja siksi tämä kokeilu päättyy kyyneliin viimeistään silloin, kun miinuskorot ovat syöneet kaiken oikean pääoman ja jäljellä on pelkkää velkaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?