Terveysjätti Pihlajalinna vähentää 180 työtehtävää – tulos pysyi ennallaan

Julkaistu:

Henkilöstövähennysten määrä jäi odotettua pienemmäksi.
Terveysalan jättiyrityksen Pihlajalinnan yt-neuvottelut johtivat 180 työtehtävän päättymiseen. Pääosa vähennyksistä tapahtuu irtisanomisilla. Tavoitteena on tehostaa toimintaa. Tehostamisohjelmalla tavoitellaan noin 17 miljoonan euron kustannussäästöjä.

– Yhtiön toimintaedellytysten turvaamiseksi sekä tavoitteena olevan liikevoiton saavuttamiseksi on välttämätöntä ryhtyä kaikissa yksiköissä tehostamistoimenpiteisiin sekä tiivistää toiminnan johtamista, kertoo toimitusjohtaja Joni Aaltonen tiedotteessa.

Hänen mukaansa Pihlajalinnan pitää pystyä kannattavaan kasvuun ja vahvistamaan sitä tukevaa yrityskulttuuria. Tavoitteena on myös parantaa kykyä ennakoida toimialan nopeatkin muutokset.

Pihlajalinnan henkilöstövähennysten määrä jää pienemmäksi kuin neuvottelujen alussa arvioitiin, koska neuvottelujen aikana löydettiin vaihtoehtoisia toimenpiteitä kustannusten säästämiseksi.

Yhtiö keskittää yt-neuvottelujen seurauksena toimintojaan pääkonttoriinsa Tampereelle. Lisäksi yhtiö yhdistää toimipisteitään ja karsii päällekkäisiä toimintojaan.

Liikevaihdon odotetaan kasvavan

Pihlajalinna julkaisi myös osavuosikatsauksensa. Oikaistu liiketulos kohosi huhti-kesäkuussa 2,1 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 2,0 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nousi 130 miljoonaan euroon 125 miljoonasta eurosta.

– Pihlajalinna on kasvanut viime vuosina voimakkaasti yritysjärjestelyjen ja uusien toimipisteiden avaamisen myötä sekä solminut uusia sopimuksia alkuvuoden 2019 aikana. Uusien sopimuksien odotetaan kasvattavan liikevaihtoa loppuvuonna, Aaltonen ennakoi.

Hänen mukaansa Pihlajalinna ei ole kaikissa yksiköissä päässyt hyödyntämään yhteisvaikutuksia, joten palveluverkon eri yksiköiden kannattavuus vaihtelee merkittävästi.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  2. 2

    Kommentti: Piittaamattomuus omaishoidosta on käsittämätöntä politiikkaa

  3. 3

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  4. 4

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  5. 5

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  6. 6

    Kobolttia etsivä kaivosyhtiö jättänyt varauksia tuhansille neliökilometreille Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa

  7. 7

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  8. 8

    Tjäreborgin omistajasta kisa? Norjalaislehti: Myös kiinalaisyhtiö kiinnostunut

  9. 9

    Virolainen Operail haastaa VR:n rautateiden rahtiliikenteessä

  10. 10

    Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  2. 2

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  3. 3

    Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

  4. 4

    Korhoset maksoivat liki 12 000 euroa ”paskalain” vaatimista laitteista – urakoitsijaa ei tahtonut löytyä millään

  5. 5

    Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

  6. 6

    Jopa 10 000 työpaikkaa uhkaa kadota rakennus­alalta – ”Hyvätkin tyypit päästetään menemään”

  7. 7

    Helsinki maksaa jopa 14 000 euron palkkion, jos pitkäaikaistyötön saa oikeita töitä

  8. 8

    Ulkomaille muuttanut luopui perinnöstä, koska se olisi mennyt velkojille – pian iski katumus

  9. 9

    Postin työehtokiistassa aika loppumassa kesken – työtaistelu uhkaa

  10. 10

    Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

  2. 2

    Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

  3. 3

    Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

  4. 4

    Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

  5. 5

    Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

  6. 6

    Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

  7. 7

    Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

  8. 8

    Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

  9. 9

    Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

  10. 10

    Makia joutui taas uuden kopiointikohun silmään: logo kuin suoraan shampoopullosta? ”Lakimiehet ottavat yhteyttä”

  11. Näytä lisää