Huoli Saksan ajautumisesta taantumaan kasvaa – taustalla viennin heikkous

Julkaistu: , Päivitetty:

Saksan talouden kasvuvauhti hidastui toisella vuosineljänneksellä odotettua vähemmän vuodentakaisesta. Edellisneljänneksestä talous kuitenkin supistui.
Huolet Suomen tärkeimmän vientimaan Saksan ajautumisesta taantumaan kasvavat. Saksan tilastoviranomainen kertoi keskiviikkona, että maan talous supistui huhti-kesäkuussa 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Saksan talouskasvua rasitti erityisesti viennin heikko kehitys. Sen sijaan yksityinen kulutus ja investoinnit kasvoivat toisella vuosineljänneksellä.

Saksan vientivetoinen talous on kärsinyt pahasti maailmantalouden kasvaneesta epävarmuudesta. Muun muassa Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota sekä Britannian sekava EU-eroprosessi ovat vaikuttaneet haitallisesti Saksan talouteen.

Jos Saksan talous supistuisi myös kolmannella vuosineljänneksellä, maan katsottaisiin olevan taantumassa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  2. 2

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  3. 3

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  4. 4

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  5. 5

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  6. 6

    Keskuspankki varoittaa: Saksa voi vajota taantumaan – hallitus valmistelee elvytyspakettia

  7. 7

    Telenor arvioi saavansa DNA-kaupan päätökseen tässä kuussa

  8. 8

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  9. 9

    OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

  10. 10

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  2. 2

    Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

  3. 3

    1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

  4. 4

    Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

  5. 5

    OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

  6. 6

    EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

  7. 7

    Eläkeläisten pienituloisuus on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa

  8. 8

    Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

  9. 9

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  10. 10

    Apua, ositus jäi erotessa tekemättä – onko mitään enää tehtävissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juhani ja Silja eivät halua antaa asuntoaan ”ilmaiseksi” – rajun muuttotappion kunnassa on kaupan yli 100 omakotitaloa

  2. 2

    Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

  3. 3

    Puoli vuotta siitä, kun Malin oli muuttanut uuteen kotiinsa, asuntojen hinnat syöksyivät alas – ”Omistusasunnon hankkiminen on asia, jota nyt katkerasti kadun”

  4. 4

    Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

  5. 5

    Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

  6. 6

    Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

  7. 7

    Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

  8. 8

    Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

  9. 9

    Katso, miten pitkään asuntoja saa kaupitella eri kaupungeissa – ”Kunto on entistä tärkeämpi ostajalle”

  10. 10

    Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

  11. Näytä lisää